Ääniä

Julia Holter: Marienbad & In the Same Room

2012-02-02T23:16:00.000+02:00

Julia Holter saa minut hyvyydessään ja optimistisuudessaan aseettomaksi, sanattomaksi. Kaikki Holterilta viime aikoina kuulemani tuotanto ei jätä oikeastaan millekään arvoisteluille varaa. Välillä mietin miten joku voi olla näin hyvää. En ole vielä löytänyt vastausta.

Jo aikaisemmin postaamani Marienbad on MAHTIkappale, joka on sai nätin videon jokin aika sitten. Sen viehätys ei lepää pop-rakenteen kierrättämisessä. Sen sijaan se ottaa rakenteen ja kietoo sen useasti ympärilleen. Lopputulos on jatkuvaa hekumaa vailla merkittävää kuuntelunjälkeistä muistijälkeä. Sen joka hetki on kertosäe. Sen rakenne muuttuu, kasvaa, laskee ja taas kasvaa.

Se kieltäytyy antautumasta kymmenienkään kuuntelukertojen jälkeen. Silti sen jokainen hetki on kymmenen pisteen herkkua aisteille. Sen lapsenomaisen utelias pinta kätkee sisäänsä useampia tasoja. Pikku hiljaa avautuessaan se on todellinen hengensalpaaja.

Julia Holter tarjoaa uuden levynsä Ekstasis sopivasti minulle syntäpäivälahjaksi ja ostaisin sen vaikka Marienbad olisi ainoa hyvä kappale. Näin ei kuitenkaan ole. Uusi irroitus In the Same Room on todiste siitä. Tai 30 kuuntelun jälkeen tiedän paremmin, mutta varmaan on että 30 kuuntelua tulee täyttymään. RVNG Intl. julkaisee. Kiitos lahjasta. Musablokkaajan suurin tuska on hehkuttaa vielä kuulemattomia äänitteitä, mutta minkäs teet. Tää voi olla jotain tosi spesiaalia.

Video siirapista

2012-01-31T18:49:00.002+02:00

Vähän sairasta = sairaan hyvää. Phèdren ote poppiin on omannäköinen värimetelisoppa kuorruttetuna hunajaisilla vokaaleilla. In Decay on sairaan hyvä biisi ja videota katsellessa tekee mieli hieroa jotain tahmaista naamaan. Bändissä vaikuttaa ainakin Doldrums mies Airick Woodhead ja joku tyyppi Hooded Fang bändistä. Eihän tässä ole taas mitään järkeä, mutta sellaista elämä on - toisinaan järkevämpää kuin muinaisina aikoina. Järjetön musiikki pitää silloin järjissään. Albumi tulee ensi kuun alussa. Daps Records julkaisee.

Loppuun vielä pieni pähkinä: Jos Lady Gaga tekisi tekisi ulkoista imagoaan vastaavaa musiikkia, se voisi ehkä olla jotain tämän suuntaista?

Blondeja & Viiniä

2012-01-27T22:50:00.000+02:00

Blondes on pyörinyt tajunnan holleilla jo pidemmän aikaa mm. mainion Health remixin ansiosta. Nyt lukuisten pienempien julkaisujen jälkeen tämä nykiläiskaksikko on saanut debyyttilevynsä Blondes valmiiksi, jonka RVNG Intl. julkaisee ensi kuun alkupuolella. Wine antaa hyvän kuvan bändin hitaasti tanssilattiaa kasvattavista ja liikuttavista hyvänolon avaruusdisco viboista. Aikaisemmin hitaus tuotti itselleni ongelmia, mutta viime aikoina tämä on ollut erittäin nautittavaa hitaasti erittyvää euforiaa.

Laulu ihmisistä

2012-01-22T14:49:00.000+02:00

Tyhjentävää lyriikkaa:

Jee-ee-ee
Jee-ee-ee
PEOPLEEEEEE!

Kaikki laulut kertoo kumminkin ihmisistä. Lopun vapautuneet kiljunnat on ehkä parasta tai sitten PEOPLEEEEE. Neroutta.

Aivoja & Valehtelijoita

2012-01-21T00:14:00.000+02:00

Uusi Lower Dens biisi Brains on hypnoottisen komea ja bändin tunteville tutun vähäeleinen. Se ei kuitenkaan tarkoita syvyyden puutetta. Biisi kasvaa ja kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Aika lähellä hypnoosia päästään. Yksi vuoden tähän asti parhaista biiseistä. Kakkosalbumi Nootropics tulossa myöhemmin tänä keväänä. Sitä kannattaa pitää silmällä.

Mietin olisiko Lower Densissä Kurt Vilen kaltaista Tavastian täyttävää potentiaalia? Brainsin jumittavat rytmit tuovat mieleen Vilen Freak Train rykäisyn. Oma pää on liian syvällä jossain puskassa, että osaisin tulkita mikä musiikki tulee myymään, mutta Lower Densillä on niin sanotusti paketti kasassa. Vaan onko sittenkin liian outoa ja vaikeaa miellyttääkseen edes "indie"massoja?

Don't be afraid, don't be afraid, everything will change while you're asleep

Ja sitten vielä vähän Liars uutisia. Bändi on antanut vihiä tumblr:ssaan tulevasta levystä. Tuttuun tyyliin outoja vihjeitä ja muuta outoa. Vesi kielellä odotan mitä tuleman pitää...

Ital

2012-01-16T19:16:00.000+02:00

Ital on myös räminärockibändi Mi Amista sekä Sex Worker soolotuotannostaan tutun Daniel Martin-McCormickin tanssilattialle suuntautuva uusi sooloprojekti. Viime kesänä postailin jo Culture Clubsin ja siitä asti olen tykännyt kaikesta Italista, mitä olen korviini saanut. Tyylilajeista en ala lyömään vetoja, koska en ole hirveästi kuunnellut tälläistä. Siitä mistä tässä tykkään on lämpimän kotikutoiset soundit, jotka miellyttävät niin aivoja kuin pyörittävät pyllyä. Yksinkertaisesti sanottuna tämä vain toimii!

Tämän tyylisten soundien lähettiläs on viime aikoina ollut Losilaisen Not Not Fun levylafkan uusi sivumerkki 100% Silk, jonka julkaisuiden mehusteluita alkaa löytyä yhä useammasta lähteestä.

Ital alkaa olla ajankohtainen myös siitä syystä, että Planet Mu julkaisee debyyttikokopitkän Hive Mind helmikuussa. Doesn't Matter (If You Love Him) on ensimmäinen maistiainen levyltä. Aikaisemmin herralta on ilmestynyt pari kolme pienempää julkaisua.

Black Twig: Paper Trees (Soliti)

2012-01-12T17:16:00.000+02:00

Minulla oli odotuksia Black Twigin debyytin laadun suhteen. Heti ensimmäisten kuunteluiden jälkeen oli aika selvää että ne tulevat täyttymään. Viimeisen kuukauden aikana Paper Trees on ollut vahvassa nousukiidossa yhdeksi kotimaisista lempialbumeistani koskaan ikinä.

Paper Trees on onnistunut debyytti, johon on helppo tarttua. 10 biisiä soljuvat odotuksiani monipuolisemmin. Selvä kehitys parin vuoden takaisesta Swans at Tea ep:stä on havaittavissa. Erityisesti tuotannossa bändi on haukannut aimo palan. Olen lo-fin, särön ym. pörinän ystävä, mutta Black Twig käyttää parempaa tuotantoa hyväkseen tuomalla lisää syvyyttä ja nyasseja jo itsessään hyviin kappaleisiin.

Levy tasapainoilee menevämpien, jumittelevampien ja popimpien kappaleiden välillä. Se alkaa seesteisen melodisesti, muttei tylsästi. Avausbiisi Four Notesissa bändi ikään kuin tarkkailee ympäristöään, kunnes pedaalit painetaan hetkeksi pohjaan ja leijutaan pilvien yläpuolella. Leijunta on kuitenkin nopeasti ohi, mikä saa mielihyväkeskukset vaatimaan lisää herkkua.

Black Twigin vahvuus yhtyeenä on olla samaan aikaan melodinen, rosoinen, lämpimän positiivinen, svengaava... Toisinaan yhtye soittaa kuin ampiainen, mutta on samalla kevyt kuin perhonen. Näen yhtyeen ulosannin vilpittömänä ja luontevana, mikä ilmenee ettei kappaleissa turhaan puristella, vaan bändi luottaa vahvuuksiinsa ja antaa biisien kehittyä rauhassa ilman kiirettä. Paper Treesistä on helppo nauttia heti, mutta se aukenee ajan myötä vielä lisää ja uskon sen myös kestävän kuuntelua tulevaisuudessa.

Omaksi suosikiksi levyltä on noussut luotijunan lailla etenevä päätösraita Antichrist, jonka vastustamaton eteenpäin vievä virta poistaa viimeisetkin estot ja kolikot pajatsosta. Toimii varmasti keikoilla yleisön hyppyyttäjänä!

Black Twig on tehnyt hienon tasapainoisen debyytin, jonka lopullisen arvon määrää tulevaisuus. Levy ei ole vielä mikään mestariteos, mutta en koe mitenkään vääräksi, vaikka tällä levyllä valloitettaisiin pieni pala maailmaa. Suomalaisella musiikilla ei ole hävettävää, vaikka tässä oli vuoden paras kotimainen levy. Toivottavasti tämä seikka saa muut suomalaisartistit yrittämään vielä hitusen kovempaa, koska rima on asetettu entistä korkeammalla.

Piña Colada poppii

2012-01-09T19:05:00.000+02:00

Kaksi vaihtoehtoista todellisuutta:

1. Minä Rio De Janeiron rantahietikolla siemailemassa Piña coladaa

2. Minä sängyn laidalla kuulokkeet päässä istuen kuuntelemassa Piña colada poppia.

Beach Fossils sivuproggiksia sikiää kuin sieniä sateella ja vielä hyviä sellaisia. Syksyllä en aluksi ollut liian ihastunut fossiili basisti John Penan Heavenly Beat projektin loungahtavasta, jonkun (lähdettä muista en) erinomaisesti nimeämästä Piña Colada popista. Makustelin uudelleen ja tajusin. Faithlessin jälkeen päässä soi suloisen lohduttava säe "if I fall, then at least I fall". Ajatukset vievät toisaalle. Todellisuus on karumpi.

Kaksi Captured Tracksin julkaisemaa 7" jo ulkona. Debyyttiä luvataan täksi vuodeksi.

Winter Games // Talvivarasto

2012-01-07T13:19:00.000+02:00

Nyt sitä lunta sitten tulee! Väistämättä tulee myös talvinen mix. Paljon eri biisejä kierteli kehää tämän mixin ympärillä. Lopulta nämä biisit valikoituivat jotenkin luonnollisella tavalla juuri tähän kyseiseen järjestykseen. Lumen puuttuminen vaikeutti mixin syntymistä, joten kuvittelin talven päässäni. Toivottavasti onnistuin:

Biisilista alla on puoliksi mielikuvituksellinen, joten jos joku biisi askarruttaa, käyttäkää jotain biisintunnistusohjelmaa, kysykää, kärvistelkää tuskissanne tai sitten vain tiedätte kaikki biisit.

- ensilumi hautaa kaiken
- talven ihmemaa
- jää iskee (oma peilikuva?)
- häissä
- voitko selittää äskeisen?
- ääniä (seems like there's no place left to go)
- öö joku?
- happometsä (ei mee hyvin)
- lunta tu(r)paan
- pianoluuppi
- pajunkissat (jammailevat pusikossa juhlistaen alkaneen kevään ensimmäisiä auringonsäteitä)

Grimes - Genesis

2012-01-04T21:26:00.004+02:00

Visions 12. maaliskuuta. 4AD julkaisee. Sairasta. Odottaa. Parasta.

Granit - Aresta

2012-01-01T18:50:00.000+02:00

Vuoden ensimmäisen virtuaalimatkan osoite on Barcelona. Ei niin aurinkoinen ja lämmin tähän aikaan vuodesta, mutta perillä musisoi kaksi tyttöä, joiden Beach Housen mieleen tuova unelmapop lämmittää mukavasti. Antaisin heille lantin tai kaksi, mutta he sanovat esikois-ep:n ilmestyvän vasta vähän ajan kuluttua. Jään lumoutuneena kuuntelemaan tätä yhtä ainoaa kappaletta. Mietin katalaanin kuulostavan hyvältä laulettuna.

Aresta by granit

Vuoden 2011 levyt

2011-12-29T18:38:00.000+02:00

Kaikkien kiireiden keskellä aloin lopulta miettimään jaksanko tehdä tätä listausta, miksi sen teen ja kenelle sen teen. Sen enempää vastauksia näihin kysymyksiin miettimättä päätin nyt tehdä sen ainakin tämän kerran vielä. Vuoden itselle tärkeimpien levyjen listaaminen on samalla katsaus menneeseen vuoteen, jossa musiikilla on ollut enemmän tai vähemmän tärkeä osuus. Tärkeimpiä levyjä ei voi koskaan päättää etukäteen, joitakin levyjä vain tulee kuunneltua enemmän kuin toisia ja toiset muodostavat soundtrackejä eri elämän vaiheille. Tämä lista on siis miten kaikki lopulta kävikään. (Linkit teksteissä vuoden varrella kirjoitettuihin blogibostingeihin)

Sen verran sanon vielä, että tämä vuosi oli hyvä levyvuosi. LIIIAN PALJON HYVIÄ LEVYJÄ ETTÄ KAIKKIA EHTISI KUUNNELLA SAATI TYKÄTÄ NIISTÄ.

Kunniamaininnat:

Bill Callahan: Apocalypse, Zomby: Dedication, Grimes & D'eon: Darkbloom, Beach Fossils: What a Pleasure Ep, Washed Out: Within and Without, Burial: Street Halo, Tim Hecker: Ravedeath 1972, Times New Viking: Dancer Equired, Shabazz Palaces: Black Up

20. Julianna Barwick: The Magic Place (Asthmatic Kitty)

Tämän sijan olen perinteisesti pyhittänyt levylle, jonka hurmaamisvaihe on käynnissä ja en osaa vielä sanoa lopullista tuomiotani. Tällä kertaa kunnian saa Julianna Barwick. Pari viime viikkoa ovat osoittaneet miten kaunis levy The Magic Place on, miten kaunis ihmisen ääni voi olla ja paljon muuta ei tarvita. Todella maaginen levy.

19. The New Tigers: The New Tigers (Soliti)

Piristävä tapaus Suomen musiikki-ilmastossa. Pocketfull of Sand tyrmäyksen jälkeen otti oman aikansa huomata miten paljon muutakin hyvää levy sisältää. Sopivassa suhteessa herkkää popia ja räkäistä kitarankuritusta.

18. Oneohtrix Point Never: Replica (Software)

Replica on levy, jota edelleen absorboin. Tavallaan se poikkeaa totutuista kaavoista ja määreistä, mutta on silti helposti lähestyttävä, kutsuva ja kiehtova levy, jolla Daniel Lopatin ottaa vielä ison harppauksen eteenpäin. Vuoden mielenkiintoisimpiä ääniä.

17. Ponytail: Do Whatever You Want All The Time (We Are Free)

Ponytail valitettavasti hajosi tai räjähti luovuuteensa, minkä ymmärtää hyvin tätä levyä kuunnellessa. Vuoden innostavin levy, jolta välittyvä luovuus leviää kuin tauti, kun sen antaa levitä. Räiskyy ja roiskuu ympäriinsä, hyvä jos housut pysyvät jalassa. Ajoittain liian hyperaktiivista, mutta oikeassa mielentilassa täydellisen rajatonta musiikkia, joka saa kaiken muun kuulostamaan tylsältä munienpuhaltelulta. Viiden tähtden levy.

16. Braids: Native Speaker (Kanine)

Kaunis, alkuvoimainen ja innostava levy, jonka löysin uudelleen syksyllä.

15. Julia Holter: Tragedy (Leaving)

Kreikkalaisesta tragediasta innoituksensa saava levy on laaja, kiehtova ja persoonallinen kokonaisuus, joka on parasta nimenomaan kokonaisuutena. Hämmästelen edelleen sen luomaa maailmaa.

14. Tennis: Cape Dory (Carmen San Diego)

Levy kera nimmarin ja kehut paidasta. Tennis yritti ilmeisesti lahjoa tietään top kymppiin, mutta vaikka olettekin söpö-muusikko-pariskunta niin ei sitä vain lahjomalla pärjää! Tennis tietää sen ja päätti purjehtia kuukausia ja tehdä kasan hyviä pop-biisejä purjehduksesta ja muusta. Näitä biisejä sitten kuuntelin enemmän kuin osasin odottaa.

13. Wild Beasts: Smother (Domino)

Huippukohdiltaan vuoden parhaimmistoa, mutta pitkässä juoksussa sittenkin liian epätasainen kokonaisuus. Edelleen virkistävää uudistumista ja kiehtovia kappaleita. Tulevaisuus näyttää hyvältä.

12. Panda Bear: Tomboy (Paw Tracks)

Kokonaisuutena ehkä liiankin turvallinen ja tuhti. Panda hautasi inhimillisyyttään turhaan liikojen efektien taakse. Vähempikin olisi riittänyt. Valituksistani huolimatta etenkin pienemmissä määrin mitä nautittavin levy.

11. Lee Noble: Horrorism (Bathetic)

Lee Noble sanoi haastattelussa haluavansa yhdistää abstraktiuden ja tunteen. Ajoittain tällä levyllä se onnistuu saumattomasti. Paikoittain pelottavaa ja ahdistavaa, silti kaunista ja koskettavaa ääntä. Loppusyksyn ja alkutalven pimeydessä Horrorism kasvoi ajoittain osiensa summaa suuremmaksi.

10. Regina: Soita Mulle (Johanna)

Jos et sä soita sai minut muuttamaan enemmän ennakkoluuloihin kuin kuulokuviin perustuneet mielipiteeni bändistä. Tämän levyn myötä löysin myös vanhemman tuotannon. Soita Mulle levyn suoraviivainen ja unisen nautittava pop ui nopeasti mun luo ja pysyi siellä.

9. Grouper: Alien Observer/Dream Loss (Yellow Electric)

Ambientin kuningatar julkaisi tuhdin kahden levyn paketin, joka olisi ollut puhdasta timanttia yhdeksi levyksi karsittuna, mutta mitä enemmän tätä on tarjolla sitä parempi. Lähes hahmottomasti liikkuvat äänimassat muodostavat vuoden maagisinta musiikkia. Maaliskuun keikka ei voi tulla liian aikaisin.

8. Echo Lake: Young Silence Ep (No Pain in Pop)

Yksi alkuvuoden ehdottomista suosikeista, johon en sitten koskaan kyllästynytkään. Esikois-ep:llä heti suoraan sydämeen. Young Silence on tiukka paketti hienoja biisejä, joiden aiheuttamat väristykset on haudattu rakeisten prismojen heijastamien värien alle.

7. Widowspeak: Widowspeak (Captured Tracks)

Yllätti, kasvoi kasvamistaan ja muuttui yhä tärkeämmäksi. Ei mitään uutta ja ihmeellistä vaan hyvin tehtyjä pop-kappaleita, joita on vain pakko kuunnella uudestaan ja uudestaan. Sopivan rosoista tunnelmointia ja kauneutta. Näillä ansiolla vuoden debyytti.

6. Big Troubles: Romantic Comedy (Slumberland)

10 kpl häpeilemättömän isolta soundaavia, hauskoja, purukumin lailla tarttuvia ja ennen kaikkea hyviä pop-biisejä, jotka sopivat omaan makuuni. Hieno bändi.

5. Atlas Sound: Parallax (4AD)

Pientä Halcyon Digest syndroomaa havaittavissa. Halcyon otti aikansa auetakseen ja niin on ollut tämänkin levyn kanssa. Silti olen valmis nostamaan sen näin korkealla. Logosin kaltaista henkilökohtaisuutta se tuskin koskaan tulee saavuttamaan, mutta ei sen tarvitsekaan. Hienovarainen kokonaisuus, joka paljastuu sitä hienommaksi mitä enemmän sitä kuuntelen.

4. Real Estate: Days (Domino)

Kuulostaa lähes liian hyvältä ja helpolta ollakseen näin hyvä levy. Debyyttiä parempi tuotanto tuo entistä paremmat biisit entistä paremmin esille. Kokonaisuutena vaivaton tavallisen elämän hetkiä luotaava levy. Tykkäsin heti.

3. St. Vincent: Strange Mercy (4AD)

Koskettaa ja raastaa tavalla, johon harva levy on pystynyt. Tällä levyllä Annie Clark löysi voisiko sanoa täydellisyyttä lähentelevän äänimaailman ja tunteen ristisiitoksen. Ei kaihda vaikeitakaan karikoita ja on oudon armollinen kokemus ja kylmien väreiden kuningatar.

2. Gang Gang Dance - Eye Contact (4AD)

Eye Contact oli vuoden odotetuin levyni. En vain tiennyt mitä siltä odottaa. Jotain jossain lainaten: "Gang Gang olisi voinut lähteä mihin suuntaan tahansa Saint Dymphnan jälkeen, mutta päätti ryhtyä maailman parhaaksi tanssibändiksi". Lopulta levy antoi paljon enemmän kuin edes osasin toivoa. Gang Gang yhdistelee kokeellisuutta ja tyylejä eri puolilta maailmaa saumattomammin ja popimmin kuin koskaan ennen. Eye Contact on joka hetkeä, ääntä ja biisiä myöten timanttinen ja persoonallinen kokonaisuus, joka ei jätä selittelyille sijaa. Edelleenkään en voi muuta sanoa kuin: WOW!

1. Ducktails III: Arcade Dynamics (Woodsist)

Olin koko ajan varma, että Eye Contact on vuoden paras levyni, mutta pari tuntia sitten kuunnellessani Arcade Dynamicsia, tajusin ettei näin ole. Tämä on vuoden paras levyni. Ducktails on vuoden tärkein artistini. Olen kuunnellut tätä levyä koko vuoden. Primaveran keikka oli vuoden paras. Olen katsonut liikaa julkaisemattominen Ducktails biisien live tallenteita youtubesta, jotka vaikuttavat näitäkin lauluja paremmilta. Eye Contact on "yleisiltä musiikillisilta ansioiltaan" parempi levy, mutta tämä on henkilökohtaisesti vielä tärkeämpi ja se ratkaisee.

Arcade Dynamics on eräänlainen päätepiste. Sen tajuaminen, että kaikista cooleinta on olla vaan eikä yrittää olla mitään muuta. (JOO TIEDÄN! PANDA BEAR EHTI ENSIN!) Lauluja kotikadusta, kadonneesta nenäliinasta ja projektorista kuistilla. Uusi popimpi vaihde teki biiseistä entistä lähestyttävämpiä ja tarttuvampia. Tunnelma ja biisit löysivät epätäydellisen täydellisen harmonian, jonka tuloksena syntyi vuoden poppilevy. Jos haluat tietää miltä levy kuulostaa, uppoudu kansikuvaan, kuvittele talon sisälle pelihuone ja pieni ikkuna, joka heijastaa auringonlaskun viimeisiä säteitä.

Kulunut vuosi on hyvä päättää Porch Projectorin tunnelmiin. (ps. muistakaa käyttää lumisade nappulaa.)

Minne matka

2011-12-27T12:44:00.001+02:00

Lotus Plaza on tehnyt hienon koverin Cut Copyn Where I'm Going biisistä. Alku on vähän Halcyon Digestia, loppu taas Deerhunterin blogia. Jos ensi vuosi toisi uuden Lotus Plaza albumin, olisin tyytyväinen.

Where I'm Going (Lotus Plaza Cover) by cutcopymusic

Joulunaika on täällä, Lapset iloitkaa!

2011-12-23T14:12:00.000+02:00

En ole tänä vuonna enää jaksanut uhrata liikaa ajatuksia joululle. Lahjat ostin, mutta sekin oli melko rasittavaa. Silti ole iloinen, että kohta on joulu. Nykyään tuntuu, että joulu liikaa kaikkea mitä se ei syvimmässä tarkoituksessaan ole. Tänä jouluna olen tyytyväinen, että saan vain olla, olla ja olla, eikä tarvi tehä mitään!

Jouluun kuuluvat myös ensi viikolla unohtuvat uudet joulukappaleet tai uusintaversiot vanhoista. Tässä tämän vuotinen suosikkini. Joulunaika on täällä. Lapset iloitkaa!

Teleportaatiovoima

2011-12-21T14:23:00.003+02:00

Lee Noble - Parents

2011-12-17T15:27:00.000+02:00

Busy making lists and war. Totta puhuen albumilista on aika vaiheessa, kun flunssa, koulutyöt ja kaikki muu painaa päälle. Listojen kasaaminen vaatii kuitenkin jonkin verran aikaa. Onneksi mm. Lee Noblen komea levy Horrorism on osoittautunut hyväksi lääkkeeksi kiireeseen.

Vähän jäi kaivelemaan olisiko Parents pitänyt sisällyttää 20. parhaan biisin joukkoon. Sanotaan nyt, että se on vuoden 21. paras biisi. Melko tuore videokin on laatutavaraa välittäen Horrorismin fiiliksiä, vaikka en oikein saa sen juonesta kiinni.

Vuoden 2011 Biisit

2011-12-12T19:24:00.000+02:00

NO NIIN,, NYT PÄRÄHTÄÄ! ON LISTOJEN VUORO! TÄSSÄ BIISIT. ALBUMIT TULEE SITTEN KUN SAAN NE TEHTYÄ! Sain 20 tämän vuotista lempparibiisiäni kokoon melko helposti. Loppujen lopuksi suurin vaikutus listasijoitukseen oli kuuntelukerroilla. Miksi kuunnella paljon jotain sellaista mistä ei tykkää? Toinen merkille pantava seikka: suurimmasta osasta näitä biisejä tykkäsin välittömästi. Paitsi ykkösbiisi vaati ainakin kolme kuuntelukertaa ennen kuin pärähti.

20. Friends - I'm His Girl

Can't get you out of my head lauloi Kylli-täti ja siitähän hyvissä biiseissä on pitkälti kyse. Sanoitus sisältää tervettä ihmisuhde lyriikkaa.

19. Washed Out - Eyes Be Closed

Eyes Be Closed on ehkä sittenkin eniten = kesä. Aaltoilevat synat = aurinko. Ei ole väärin, jos tämä on se mistä chillwave muistetaan 20 vuoden päästä.

Washed Out - Eyes Be Closed by Weird World Record Co

18. Shabazz Palaces - Are You... Can You... Were You? (Felt)

Olen aina ollut aika valikoiva hiphopin suhteen. Shabazz Palacesin sai mut ostamaan räppilevyn ekaa kertaa noin kymmeneen vuoteen. Are You... Can You... tarjoilee nukkavierua groovea, jota en vain voi vastustaa.

Shabazz Palaces - Are you... Can you... Were you (Felt) by popgunbooking

17. Tennis - Take Me Somewhere

Blogisuosiosta (hypestä) huolimatta en ollut innostunut Tenniksestä. Primaverassa Tennispallo iski täysin puskista (puskassa kun istuttiin). Söpöistä bändeistä ehkä se yksi söpöimmistä lumosi ennen kaikkea laulaja Alaine Mooren yli-ihanan äänen ansiosta. Vie minut jonnekin Alaina!

16. Panda Bear - Alsatian Darn

Alku ei lupaa vielä mitään maatamullistavaa. Vähittelen - oikeastaan täysin huomaamatta - kappale kasvaa ekstaattiseksi tamppaukseksi ja huomaan laulavani mukana.

Panda Bear: "Alsatian Darn" by alteredzones

15. Wild Beasts - Burning

Ei mikään itsestään selvin valinta Smotherilta, mutta henkilökohtainen suosikkini. Suurin syy, että tämän blogin nimi on Ääniä, on se että rakastan ääniä. Burning tarjoilee vuoden kauneimpia ja koskettavimpia ääniä tiiviiseen kappalemuotoon puettuna.

14. Widowspeak - Gun Shy

Mitä uutta bändiä Ennio Morricone kuuntelee savuisessa baarissa maistellessaan vuosikerta viskejä?

Gun Shy by widowspeakband

13. Women - Bullfight

Jos Bullfight jää yhtyeen joutsenlauluksi, se on helvetinmoinen joutsenlaulu. Harva bändi on viime vuosina hallinnut perinteisen kitara, basso ja rummut yhdistelmän suvereenimmin kuin Women. Alun post-punkmainen kolkkous lipuu kohti lämmintä melodisuutta. Lopussa porataan reikää suoraan sydämeen. Ikävä tulee.

12. Grouper - Moon is Sharp

Kauniinpaa, surullisempaa ja lohduttavampaa musiikkia tänä vuonna saa hakea. Kuudennen linjan keikkaa Maaliskuussa ei voi missata mistään hinnasta.

11. Black Twig - Lake Song

Mietin alkuun tyhmiä: voiko tämän biisin laittaa tämän vuoden listalle? Kai sen voi koska se on niin hyvä. Ihan millä tahansa kriteereillä yksi vuoden parhaista biiseistä ja vielä kotimainen! Paras kohta on lopun melu, joka vaihtuu surinattomaksi pop-täydellisyydeksi.

Black Twig : Lake Song by Soliti

10. Regina- Jos Et Sä Soita

Soita Mulle levyltä voisi kelpuuttaa mukaan useammankin kappaleen, mutta Jos et sä soita oli kaiken alku. Kappaleen myötä Regina ennakkoluulot vaihtuivat syveneväksi ihastukseksi, joka ei päästänyt otteestaan. Haluan Sinut, Unessa ja Mustavalkeaa seurasivat, mutta Jos et sä soita oli se ensimmäinen.

Jos et sä soita by REGINA

9. Atlas Sound - Terra Incognita

Lämmin viltti, jonka hienovaraiseen helmaan sukeltaa mielellään hetkeksi. Pa pa pa pa pa.... (tuli just muumilaakson tarinat mieleen, mutta kyseessä onkin lähes sama asia - muumilaakson tarinoita aikuistuneille lapsille)

Atlas Sound - Terra Incognita by stopshakehoneygo

8. Grimes - Crystal Ball

Grimesin musiikin voi nähdä perusteiltaan elektronisena pop-musiikkina, mutta silti sitä on vaikea asettaa mihinkään kategorioihin, joihin se tuskin edes haluaa kadota. Se haastaa kokeellisuudellaan ja hurmaa melodisuudellaan. Parhaimmillaan kiinnostavat taustat, rytmit ja henkeäsalpaavat laulumelodiat muodostavat henkitysvaikeuksia aiheuttavia lopputuloksia. Tällöin turhan tärkeillä analyyseilla ei tee mitään. Tärkeintä on innostua ja nauttia siitä mitä kuulee.

Grimes - Crystal Ball by Arbutus Sampler

7. St. Vincent - Champagne Year

Kylmät väreet kerta toisensa jälkeen oikeuttavat paikan millä tahansa listalla. St. Vincentin tulkinta tulee todella lähelle ja kuiskuttelee korvaani tärkeitä sanoja.

6. Echo Lake - Buried at Sea

Kitarat kuin aallot luovat keinuvaa rytmiä. Äänimaailma on värikäs ja raaka. Juuri niin eeppinen kappale, johon haluan kadota hetkeksi mutten muuttaa asumaan.

Buried At Sea by Echo Lake

5. Ducktails - Don't Make Plans

Älä tee suunnitelmia mies. Tule rannalle. Chill kanssa ankka ja ystäviä. Juo olutta, nauti elämästäsi. Chillimpää kuin chillwave koskaan oli.

4. Big Troubles - Misery

Kurjuuden voi kääntää voimaannuttavaksi pop-anthemiksi.

02 Misery by aania

3. Real Estate - It's Real

Suoraan oppikirjasta: Näin teet klassisen popkappaleen, joka korvamadon tavoin ei jätä kuulijaansa rauhaan sitten millään. Ainoa toimivaksi havaittu lääke on vierailu levykaupassa ja play nappulan painaminen yhä uudelleen ja uudelleen.

Real Estate - It's Real by DominoRecordCo

2. Gang Gang Dance - Glass Jar

Putosin käytännössä perseelleni, kun kuulin Glass Jarin ensimmäistä kertaa. Vieläkin on vaikea tajua miten jotkut pystyvät tekemään jotain näin ihmeellistä, monipuolista, liikuttavaa ja kasaamaan siitä 11-minuuttisen möhkäleen, jonka päättyessä toivon joka kerta sen vain jatkuvan.

1. Gang Gang Dance - MindKilla

Ylläri pylläri myös ykkössija menee Gang Gangille. Minkäs teet. Henkilökohtainen meriittilista kasvaa isommaksi kuin minkään muun kappaleen kohdalla eikä vähiten sen takia, että Mindkilla on jopa aika ylivoimaisesti vuoden soitetuin biisini. Mindkilla ei ole biisi, jota pitää arvioida vaan se on biisi, joka pitää kokea. Joten kehoitan painamaan play nappulaa ja laittamaan järjen nurkkaan seuraavaksi viideksi minuutiksi.

Julia Holter

2011-12-10T18:57:00.000+02:00

Julia Holter julkaisi tänä vuonna hienon/komean/kauniin/vaikuttavan/omanlaisensa levyn Tragedy, josta ajattelin kirjoittaa mutten koskaan osannut. Nyt levy on ottanut paikkansa eri lähteiden vuoden parhaat listoilta eikä syyttä.

Tragedy kurottaa niin laajaalle ja vakuuttavasti, että sen pukeminen sanoiksi tuntuu vaikealta ja väkinäiseltä. Se on jotain mikä pitää kokea ja tuntea itse. Näinä musiikin tulva-aikoina on virkistävää kuulla jotain sellaista mitä en osaa määritellä enkä edes halua. Tragedy vakuuttaa enemmän kokonaisuutena kuin yksittäisinä biiseinä. Pienet leijunnan ja pysähtyneiden kuvien seasta nousevat hetket saavat sen tuntumaan tärkeältä. Sen kauneuden huomaaminen vaatii hiukan aikaa ja pysähtymista ja on ehdottomasti sen arvoista. Tragedy on yksi vuoden upeimmista levyistä.

Julia Holter julkaisee ensi vuoden maaliskuussa uuden levyn Ekstasis. Marienbad on ensimmäinen maistiainen. Yleisesti Julian touhuista tulee Sufjan Stevens mieleen. Johtuu varmaan artistien monipuolisuudesta.

Julia Holter - Marienbad by RVNG Intl.

Electric Chair

2011-12-07T22:32:00.000+02:00

Onkohan näin hyvän biisin tekeminen yhtä helppoa kuin miltä se kuulostaa? Ehdottomasti potentiaalista vuodenparhaatbiisitlista materiaa, mutta riittääkö aika arvovaltaisen raadin lahjomiseen?

Viimeisen viiden minuutin aikana ulkoa on kuulunut epämääräisiä V***N H*******Aaaaaa! huutoja (näiden sanojen kirjallinen muoto jääköön lukijoiden arvailtavaksi, koska Ääniä haluaa irtisanoutua tämän tyylisestä itsensä ilmaisemisesta eikä pidä sitä myöskään sopivana blogikielenä, jos vaikka lapset sattuvat tätä lukemaan, mikä olisi huisin jännä tieto). Electric Chair on soinut päässäni koko päivän ja huutelua kuunnellesa aloin miettimään, että periatteessa laulun sanoma on täysin sama kuin ulkona huutavalla ihmisellä vain erilaiseen muotoon puettuna. Mielummin kuuntelen tätä lyyrisesti oivaltavaan muotoon puettua punkpopmusiikkia. Näin kanavoit vihaasi.

Human/Big Joke

2011-12-05T21:23:00.000+02:00

On beebeeceitä, beebee-asukkaita, trendsettereitä ja hype pyörii, mutta itse odotan todella paljon Diven ensi vuodeksi lupailtua debyyttiä. Huomenna julkaistava Human/Big Joke single on puhdasta kultaa molemmilta puolilta.

Amanaemonesia

2011-12-02T15:33:00.000+02:00

Otsikko oikein, kai? Kieli ei taivu. Mitä se tarkoittaa en tiedä? Aina ennen kun jossain puhuttiin brooklynin bändeistä ja mainittiin Chairlift, mietin että mikä hlvtin Chairlift?

Uusi mystinen sinkku Amanaemonesia kasvaa kuuntelu kuuntelulta enkä tiedä enää mitä pitää ajatella. Videolla yhdistellään karaokea, tv-jumppaa ja tanssia. Taidan jo pikkuisen odottaa tammikuussa julkaistavaa Something albumia. Oli se sitten mitä tahansa. Amanaemonesia ei kai tarkoita mitään, mutta kuulostaa hlvtin hyvältä.

Amanaemonesia from Chairlift on Vimeo.

Nyt ilmoilla on toinenkin maistiainen levyltä, joka vaikuttaa yhtäläisesti hyvältä ja soundaa aika erilaiselta kuin Amanaemonesia.

Met Before by Chairlift

Oneohtrix Point Never: Replica (Software)

2011-11-30T20:38:00.000+02:00

Hiljentykäämme hetki hienon kansitaiteen parissa, jos ei kauneuden niin vaikka järkytyksen vuoksi. Kun aamulla herään, huomaan muuttuneeni luurangoksi, jonka tukka on spagettia. Tuliko katsottua liikaa Jersey Shorea?

Oneohtrix Point Neverin tuore levy Replica tarjoilee samanlaisia tunteita. Ainoa ero on, että kun levy päättyy huomaa, että kaikki oli vain vaikuttavan musiikin aikaansaamaa kuvitelmaa.

Replica on kiehtova matka aikaan ja avaruuteen. Daniel Lopatin taittaa ääntä yhä vapaammassa muodossa. 80-luvun mainossämplet luovat inhimillisen kosketuksen jo aikasemmilta levyiltä tutuille sci-fi maisemoinneille. Jumittavat epävalideista aineksista koostuvat rytmit saattavat aiheuttaa tottumattomille korville päänsärkyä, mutta kun niiden jujun tajuaa = neroutta = Child Soldier = Sleep Dealer = Nassau.

Avantgardistisista lähtökohdistaan huolimatta Replica on lähestyttävä ja koukuttava levy. Sen musiikilliset ansiot ovat niin vahvat, että tyylilajista tulee toissijainen asia. Levy herättää kysymyksiä, hämmästystä ja innostusta, mikä on hyvän taiteen merkki. Viimeistään tällä levyllä Herra Lopatin sulattaa jalanjälkensä kokeellisen musiikin peruskiveen, jos ne eivät siellä vielä olleet.

Oneohtrix Point Never - Replica by Mexican Summer

High Places: Original Colors (Thrill Jockey)

2011-11-28T19:15:00.000+02:00

Bändit muuttuvat. Se on hienoa. Parempi muuttua kuin polkea samoja latuja loputtomiin. Ehkä jotkut bändit, sellaiset joista ei sitten oikeasti ehkä tykkääkään, jäävät pois muutoksen mukana. Toisten mukana pysyy muutoksista huolimatta. High Places on bändi, joka jatkuvasti muuttaa soundiaan, mutta sen musiikillisen perustan voi nähdä pysyvän samana.

Tämä perusta on rakennettu kokeellisuuden ja popin yhdistelmällä. Bändi janoaa uusia soundeja ja kuulostaa usein ainoastaan itseltään. Sitä voi vertailla Animal Collectiveen tai Lucky Dragonsiin. Ne ovatkin heimoveljiä - samanlaisia matkaajia.

Varhainen High Places oli viaton etsiä äänien ihmeellisessä maailmassa. Kaikki oli vahvasti efektoitua, söpöä suhinaa ja kivaa kolistelua. Viime levyllä bändin ilmaisu kääntyi synkempään suuntaan - kattilat kitaroihin. Uuden Original Colors levyn voi sijoittaa jonnekin debyytin ja kakkoslevyn välimaastoon. Se yhdistelee kokeellisia äänimaisemia -pulputusta, kaikua, kolinaa - jotka kuulostavat todella hyvältä, aiempaa suoraviivaisempaan ja biittivetoisempaan suuntaan.

Edellinen High Places vs. Mankind levy ei lopulta oikein iskenyt paria kovempaa kipaletta lukuunottamatta. Uusi levy on selkeästi suunta parempaan, mutta silti meinaa tulla ikävä alkuaikojen viattoman kaunista pulputusta. Aikaisemmin yhtye suuntasi vahvasti uusille vesille, mutta on nyt alkanut hakea innoitusta menneisyydestä ja samalla menettänyt viehätysvoimaansa.

Oikeastaan en osaa vielä sanoa lopullista mielipidettä levystä. Parhaat biisit ovat todella hyviä, kuten The Pull ja Sophia, mutta osa meinaa kuunteluista huolimatta jäädä kivalta kuulostavaksi mitäänsanomattomuudeksi.

Syy miksi päädyin tänään kirjoittamaan levystä on se, että High Places saapuu ensi helmikuussa Kuudennelle Linjalle jo kolmannen kerran. Ei mikään yllätys sinänsä, sillä bändi on ehtinyt hehkuttaa kutosta Pitchforkissakin asti. Hieno uutinen marraskuun ankeuteen ja tällä kertaa aion myös olla paikalla, kun kaksi edellistä kertaa olen missannut. Toisista bändeistä sitä huomaa vain pitävänsä enemmän kuin toisista.

High Places - Sophia from Thrill Jockey Records on Vimeo.

Death Scene

2011-11-25T16:20:00.000+02:00

photo: Johanna Heikkilä

Lake Songissa tiivistyi lähes täydellisessä muodossa kolme asiaa, joista tykkään musiikissa: surina, hyvä poppailu ja metelöinti. Tuore maistiainen tulevalta Paper Trees debyytiltä jättää metelöinnin väliin, mutta poppaa ja surisee niin suoraviivaisesti ettei mehiläinenkään moiseen pysty. Levy-yhtiö Solitin mukaan tätä suoraviivaisempaa materiaalia ei debyytiltä tule löytymään. Jään mielenkiinnolla odottamaan minkälaiseksi Paper Trees muotoutuu ja myhäilen tyytyväisenä, että Black Twig on kotimainen yhtye, jonka livekunnon voi todistaa huomenna Korjaamolla.

Black Twig : Death Scene by Soliti

Buried at Sea

2011-11-24T20:12:00.001+02:00

Echo Laken Young Silence ep tulee luultavasti löytymään tämän vuoden top 10 levyjeni joukosta. Ep:n päätöskappale Buried at Sea saattaa nousta biisien puolella jopa top 5:een. En tiedä vielä tarkemmin, koska en ole tehnyt listoja kuin päässäni. Näitä fiiliksiä tukemaan bändi julkaisi kappaleelle todella todella upean videon. Sen on ohjannut Natalia Stuyk ja se on kuvattu Espanjan etelärannikolla Granadassa.

Puhdasta mielihyvää.

Echo Laken debyyttialbumi ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
Buried at Sea tulee löytymään myös splitti 12'', jolla mukana myös Gross Magic, History of Apple Pie ja Novella, ja jonka Marshall Teller Recors julkaisee 12.12.

Ps. Vieläkin harmittaa, että Young Silence ep:n 500 kpl:n rajoitettu painos luisui juuri ja juuri käsieni ohitse.

TOTAALISTA KAUHUA

2011-11-23T22:22:00.000+02:00

Todiste nro. 1: Luis Vasquez nähty päivänvalossa - ei vampyyri

Luis Vasquezin luotsaamanThe Soft Moonin musiikki saa voimansa ihmisen alkukantaisista vaistoista: pelosta ja saalistamisesta. Teollisenmaailman pölyihin yhdistettynä lopputuloksena on kauhua, jota koukuttavampaa en tiedä. Ilmaan jää vain yksi kysymys: kuka oli murhaaja vai olimmeko kaikki jo kuolleita?

Uusi Total Decay ep antaa joitakin vastauksia, jos uskallat kuunnella.

2

2011-11-20T21:56:00.000+02:00

Ensimmäisen vuoden aikana Ääniä opetteli kävelemään. Nyt puhuminen sujuu jo aika hyvin. Tulevaisuuden tavoittena olkoon lukemaan ja kirjoittamaan oppinen, ainakin ennen koulun alkua. Leikkimistä ei saa missään nimessä unohtaa. Se on lapselle kaikkein tärkeintä.

Eli blogin aloittamisesta tulee tänään kuluneeksi 2 vuotta. Ajattelin omistaa tämän postauksen sille, vaikka ei minulla mitään erikoista sanottavaa aiheesta ole. Musablogin pitäminen on sinänsä helppoa, koska maailmassa on niiin paljon hyvää musiikkia. Paljon vaikeampaa on ilmaista itseäni ja keksiä jotain järjellistä sanottavaa siitä mitä reaktioita musiikki minussa aiheuttaa. Kiitos lukijoille ja nyt on oikein hyvä paikka avautua kommenttiboksiin, jos siltä tuntuu.

Musta tuntuu semmoiselta, että tulevaisuus kuulostaa ainakin tälläiseltä (silloin on varmaan maailman paras bändi, kun on varaa piilottaa tälläisiä biisejä sinkkujen b-puoliksi ja julkaista niistä cooleja taidelive videoita):

Ous Mal

2011-11-18T14:37:00.001+02:00

On paradoksaalista miten vähän palstatilaa kotimainen kokeellinen musiikki kerää. Kiinnostusta löytyy ainakin omalta kohdalta, mutta useammin bongaan näitä artisteja ulkomaisten kanavien kautta. Kuinka moni kadunmies esimerkiksi tietää toisille ehkä tärkeimmän kotimaisen yhtyeen Paavoharjun?

Ous Mal on Olli Aarnin ja hänen tyttöystävänsä Iiriksen muodostama duo, josta kuulin jo jokin aika sitten. En muista enää minkä ulkomaisen blogin kautta.

En ole kuullut duolta muutamaa netissä olevaa biisiä enemmän, mutta ainakin Merilaulu sopii vallitsevaan vuodenaikaan täydellisesti, kuten tietysti myös Marraskuu. Ne tuovat mieleen niin Paavoharjun kuin Islantilaiset kokeilijat. Aavaa, järjettömän kaunista ja luonnollisesti rahisevaa ääntä. Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella.

Ous Malin debyyttilevy Nuojuva Halava ilmestyi viime vuonna Australialaisen Preservationin julkaisemana.

Dive

2011-11-17T18:52:00.001+02:00

Dive on Beach Fossils kitaristi Cole Smithin johtama poppoo. Soundi ei karkaa kovinkaan kauas fossiileiden kaikupop tunnelmoinnista, vaan kaikua käytetään vielä enemmän. Muutoin vaikutteita haetaan krautin maailmasta. Dive sopii täydellisesti Captured Tracksin rosteriin.

Ensimmäiset biisit lupaavat hyvää, mutta aivan myyty en vielä ole. Debyyttialbumi varmasti kertoo enemmän sitten joskus tulevaisuudessa.

Tämän takia kuuntelen musiikkia

2011-11-15T19:20:00.000+02:00

Kun kaikki ulkoiset ja sisäiset olosuhteet ovat kunnossa, mahdollisuudet galaksien räjähdyksille ovat olemassa. Tänään on ollut aika päivä ulosteeksi, mutta äsken kuulin tän biisin ja OJSDNOWKMCKLWMFVLÖW. Nyt kaikki on vähän paremmin. Kokeile räjähtääkö galaksit?

Marraskuun ääniä Vol. II: Mahdollisesti kauneinta musiikkia ikinä

2011-11-13T15:25:00.001+02:00

Albumimitassa Julianna Barwick on ainakin toistaiseksi liikaa. Yksittäisinä biiseinä hetkittäin kauneinta musiikkia ikinä...

...ja Grouper on Grouper. Water People on viimeisin sinkku, joka luultavasti myytiin loppuun ennakkoon. Mahdollisesti kauneinta musiikkia ikinä riippuen hetkestä...

...joten eiköhän näillä taitu tuo pimeys.

sad eyed disco dancers

2011-11-11T16:04:00.001+02:00

Moving Visions by Expensive Looks

Marraskuun ääniä Vol. I: Hullu/Ihana Nainen

2011-11-08T22:54:00.000+02:00

Pahamaineinen marraskuu. Se tulee ja syö ihmisen sielun. On pimeää, on märkää (no, ei oo ollu) ja on kylmää (no, ei oo ollu). Paskin aika vuodesta. Vielä ei oo lunta, vielä ei oo joulu, vielä ei oo kesä ja pahuuden voimat vaanivat varjoissa. Tästä kaikesta pimeästä materiasta inspiroituneena päätin aloittaa marraskuun kestävän löyhähkön teeman marraskuun ääniä: musaa, jonka avulla selviää läpi marraskuun, ehkä. Katotaan mitä se tulee olemaan.

Pelkkä Strange Mercy tarjoaa hyvät eväät selviytymiseen, mutta se ei riitä St. Vincentille, joka kävi Jimmy Fallonin vieraana versioimassa The Pop Groupin kappaleen She Is Beyond Good and Evil. Ei mulla ole muuta sanottavaa kuin: no huuuuuuhhuuuuuuuuh. Jos tätä muijaa ei saada piakkoin esiintymään Suomeen, voi olla että marraskuu jatkuu ikuisesti ja sitä ei haluu kukaan, vai haluuko?

Our only defence is to gather as an army I hold you like a gun
Western values means nothing to her

Real Estate: Days (Domino)

2011-11-05T15:47:00.000+02:00

Vaikka seuraan uutta musiikkia paljon, ei ole mitään takeita siitä, että parin biisin hehkutuksista kehkeytyy pitempiaikaisia suosikkeja. Real Estatesta olen pitänyt bändin ensimmäisestä kiertue cdr:stä asti, jonka poistin aikoinaan lillumasta internetissä. Uusi albumi Days on osa tätä jatkumoa. Se laskeutuu kevyesti vuoden top-5 levyjen joukkoon.

It's Realin uusi video on ihan paras.

Daysin soittaminen ensi kertaa oli kuin tutun karamellin syöminen pitkästä aikaa. Kääreet olivat saaneet uuden designin eikä maustakaan voinut olla enää täysin varma. Makeisen hitaasti sulaessa suun sopukoissa maistelin sen aromeja. Om nom... maistuupa hyvälle, samat vanhat maut ovat tallella, ei ollenkaan hapanta, vanhat hyvät aromit erottuvat entistä selkeämmin. Taidanpa ottaa toisen. Mitä useamman makeisen söin sitä varmempi olin, että kyseessä on yksi suosikki makeisistani.

Musiikillisesti Real Estate tuo edelleen mieleen rannan, aallot, auringonvalon, palmut... mutta ranta on kuitenkin se paikka minne musiikki johtaa. Teksteissä liikutaan lähiöissä - siellä missä arkielämä tapahtuu. Pienillä eleillä yhtye maalaa tarkkoja arkielämän tuokiokuvia: nostalgiaa, etsimistä, toivoa ja tuo esiin tavallisten asioiden kauneuden. Seesteisen pinnan alla piilee aimo annos merkityksiä. Kakkosbiisi Green Aisles tiivistää hyvin mistä bändin musiikissa on kyse:

All those wasted miles
All those aimless drives through green aisles
Our careless lifestyle
It was not so unwise, no

Kokonaisuudessaan Days on erinomainen pop-levy, jotka lopulta ovat aika harvassa. Suosikkibiiseiksi ovat nousseet ainakin siipimiesten kynimät kappaleet. Instrumentaali Kinder Blumen on kitaristi Matthew Mondanilen (Ducktails) taidonnäyte ja vie vahviten kohti rantaviboja. Basisti Alex Bleekerin kirjoittama ja tulkitsema Wonder Years on toiveikas tuutulaulu, jonka alussa tehdään kunniaa The Zombiesille. Kappaleen lopussa mukaan astuu Mondanilen nestemäisissä pedaaleissa uitettu kitara, joka muutoinkin on yksi Real Estaten vahvimmista aseista.

Joidenkin arvioiden perusteella olen saanut kuvan, että Real Estaten maailma joillekin on liian pliisu. Se ei räjähtele tai tavoittele taivaita, vaan on piirun tarkkaa työtä, jossa ei ole huteja. Kun levyä ajattelee tarkemmin, ihanne voisi olla että oikealla maailmalla ja Daysilla ei olisi kovin paljon eroa. Elämä, kun on päiviä vaan, kuten bändi lopussa toteaa:

There goes the day
Oh what a shame
Its ok, that's all the same
It's all right, it's ok
Because tonight is just another day

Sen kunniaksi on hyvä laittaa Deerhuntermaiset psykedelia jamit pystyyn. Arkielämän euforiaa.

Days@Spotify
Hyvä kansijuttu Real Estatesta@Fader
+ Real Estate coveroi brittibändi Feltiä keittiössä@Fader

Sarjakuvista videoiksi

2011-11-04T13:05:00.000+02:00

High Placesin uusi video Sonora on moderni Kippari Kalle tarina, jossa on selviä Drive vaikutteita. Miten se tarina menikään? Tulee turpaan, avataan purkki, syödään pinaatti, kyynärvarteen kasvaa iso voimapallukka ja annetaan turpiin pahiksille. Uhrina Liarsin Angus Andrew.

Oneohtrix Point Never tekee tavattoman mielenkiintoisen kuuloista musiikkia. Viime vuotinen levy Returnal oli kokonaisuutena hiukan liian raskas itselleni, mutta pienempinä pätkinä aivan sitä paras mahdollista. Uuden ensi viikolla julkaistavan levyn nimibiisi Replica on saanut surumielisen videon - apocalyptisen hautaijaismarssin menneisyyden sarjakuvahahmoille.

Tuijotan kenkiäni, unelmoin uusista

2011-11-01T21:15:00.000+02:00

Ajoittain parasta on hyvä kenkiintuijottelu, etenkin jos jalassa sattuu olemaan uusi pari kenkiä. Tämän aktiviteetin lopputulema on ihana humina pään ja korvien seudulla. Aaaaah. (Huom! uudet kengät eivät kärsi tästä aktiviteetistä ellet ala rokkaamaan ympäri seiniä). Seuraavat artistit ovat hyviä taittamaan ääntä. Esittelynä toimivat videoiden eniten peukutetut youtube kommentit!

If I had to explain their sound... Pixies/Grizzly Bear.... on acid in a SF Garage

Great song. My daughter Hazel and I heard this song on Sirius Radio last week. She was excited to hear her name on the radio. I'm going to buy this record soon for her B-day

ive heard this band before... but i didnt really appreciate music when i was younger

Don't Feel Like Holding On

2011-10-30T14:48:00.000+02:00

Cool Angelsin Demure kasetti on oiva saunträk peiton alle kätkeytymiseen ja ulkomaailman pakoiluun, jos siltä tuntuu. Kaikuisa ja lo-finen äänimaailma jättää sopivasti tilaa mielikuvitukselle. Se julkaistaan virallisesti huomenna, mutta sen voi striimata Bandcampin kautta.
<a href="http://coolangels.bandcamp.com/track/dont-feel-like-holding-on-ft-stef-hodapp">Don't Feel Like Holding On (ft. Stef Hodapp) by Cool Angels</a>

Perjantain sekametelisoppa - lusikat edellä!

2011-10-28T17:34:00.001+03:00

Ensiksi yritin sovittaa eri aiheita omien otsikkojensa alle, mutta tajusin että ei argumentoinnista tulee yhtään mitään ja that's just fine. Eli sekametelisoppaan mennään lusikat edellä.

Luettuani viime aikoina juttuja Coldplaysta ja Loutallican uudesta levystä tunsin huojennusta ettei minulla ole minkäänlaista tarvetta sotkea lusikkaani niihin soppiin. Sen sijaan lusikoin mielelläni seuraavaa sekametelisoppaa. Se on värikästä ja innostavaa. Mitä Coldplayn uusi levykin saattaa olla kannen perusteella, mutta en tiedä kun ole kuullut.

Kyse on Braidsista, joka alkuvuodesta keräsin esikoisalbumillaan Native Speaker mukavia arvioita ja kivaa pöhinää täysin ansaitusti. Sittemmin huomio on laantunut ymmärrettävällä tavalla, kun uutta hyvää musiikkia syljetään ovista ja akkunoista. Kirjoitin aikoinaan jo tekstin Braidsista innostuspäissäni, mutta poistin sen myöhemmin. Silloin mietin kestääkö Braids kuuntelua. Alkuinnostuksen jälkeen tuntui ettei kestä, mutta Native Speaker levyyn on tullut palattua muutamia kertoja vuoden varrella ja siihen on syynsä.

Braids ei vielä tee maailman omaperäisintä musiikkia muun muassa siitä syystä että Animal Collective ehti apajille ensin. Suoria vaikutteita on havaittavissa, mutta se ei ole ihme. Bändien touhut tuntuvat enemmän sukulaissielujen touhuilta kuin plagioinnilta. Braidsin kokonaisilme on nuorekas, innostunut ja kauneutta sen eri muodoissa hakeva. Varsinkin albumin alkuosa on totaalista herkkupirtelöä makunystyröille. Värien kyllästämä musiikki hyppii ympäriinsä, tulee lähelle ja pakottaa irrottautumaan muoteista. Pari viimeistä biisiä eivät yllä aivan samalla tasolle, mutta se on anteeksiannettavaa.

Erityismaininnan ansaitsee bändin laulaja Raphaelle Standell-Preston. Lusikat soppaan:

Loppuun vielä perjatai-pähkinä: Nyt-liitteen mukaan Coldplay uuden albumin odotetaan pelastavan rock-musiikki ja levy-yhtiönsä Emi. Braids äänitti Native Speakerin 500 dollarilla.

No Pain in Pop

2011-10-27T16:04:00.000+03:00

No Pain in Pop on pienlevylafka Lontoosta ja yksi omista suosikeistani. Yhtiöllä tuntuu olevan käsittämätön vainu julkaista uutta ja oikeasti pikkuisen uudenlaista musiikkia, ja kaiken lisäksi vielä hyvää sellaista. Kaikista yhtiön artisteista ei tietenkään tule lemppareita, mutta jokainen uusi julkaisu on vähintään tutustumisen arvoinen. Tähän mennessä yhtiön julkaisuiden listalta löytyy jo isommiksi kasvaneita nimiä: Health, Telepathe, Veronica Falls, Forest Swords, Trailer Trash Tracys, Nite Jewel ja tämän vuoden kovimman ep:n julkaissut Echo Lake. Tässä lisää yhtiön lähiaikojen herkkuja:

Doldrums on 21-vuotias Airick Woodhead Montrealista. Alkuun I'm Homesick... kuulosti aika kakofoniselta. Useammat kuuntelut paljastavat jälleen kerran pinnan alla piilevän erinomaisuuden. Tulevaa Empire Sound ep:tä on syytä kuulostella tarkkaan.

Doldrums - I'm Homesick Sittin' Up Here In My Satellite by NO PAIN IN POP

Grimes on täältä ja muualtakin jo tuttu. Uusi levy Visions on tulossa ensi vuoden alussa ja sitäkin voisin tässä puffata, mutta ei mennä aiheen ulkopuolelle. No Pain in Pop uudelleen julkaisi alkusyksystä Grimesin debyytin Geidi Primes. Se esittelee vielä raakileen artistin, mutta on osoitus lahjakkuudesta, joka pinnan alla piilee. Geidi Primes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kanadalainen Arbutus julkaisi sen alun perin kasettina ja digitaalisena. Heidän sivuiltaan sen saa ladattua ilmaiseksi/lahjoitusta vastaan.

No Pain in Pop julkaisi hiljattain myös Pattenin debyytin GLAQJO XAACSSO (kyllä, oikeinkirjoitus tarkitettu). Mystinen tuottaja tykkää kommunikoida lähinnä urlien välityksellä. Pattenin musiikki hämmentää. Sitä on vaikea asettaa muotteihin. Silti se onnistuu kiinnostamaan. Pitää vielä keksiä, että milloin tätä sitten haluaisi kuunnella, niin kuin noin useammin siis.

3 asiaa, 3 biisiä

2011-10-25T21:04:00.000+03:00

Tässä blogissa käsitellään yleensä musiikkia, mutta tällä kertaa musiikkia kovemmat fiilikset on tarjonnut elokuva. Kävin syysloman kunniaksi katsomassa Drive:n ihan elokuvateatterissa asti:

° Erittäin hieno elokuva
° Vahva tunnelma
° Totaalisen killeri soundtrak
° Hyvät näyttelijäsuoritukset
° Vähemmälläkin väkivallalla olisi luultavasti pärjännyt

Elokuvan voisi katsoa uudestaan pelkän soundtrakin puolesta, joka sisältää neonvaloissa hehkuvaa 80-lukulaista poppia/italo-discoa sekä ambient äänimaisemia.

Asiasta toiseen. Emeraldsissa koskettimia painelevan Steve Hauschildt julkaisee debyyttilevynsä Tragedy & Geometry piakkoin Krankyn toimesta. Batteries May Drain maistiaisen perusteella popin kaavoja etsitään kosmisen matkailun avulla. Ei paha.

steve hauschildt 'batteries may drain' by kranky

Loppuun vielä aikaisemmin Zoo Kid nimeä kantanut King Krule. Hän ilmeisesti päätti vaihtaa nimensä pojasta kuninkaaksi täytettyään 17 vuotta. 17, vaikea uskoa. Huh.

King Krule- The Noose of Jah City by truepanther

jou jou chillwave

2011-10-23T15:09:00.000+03:00

Small Black julkaisee Moon Killer nimeä kantavan mixtapen 11. marraskuuta. Hetkinen! Edes etäisesti chillwaveen liittyvillä artisteilla ei ole ollut tapana tehdä mixtapeja. Vielä epäilyttävämpää tästä tekee se tosiasia, että Two Rivers biisillä feettaa Heems aka Das Racistin jäbä. Is Small Black going hip pop? Se kuullaan marraskuussa. Mutta pelko pois, Two Rivers on vahva tunnelmallinen hip hopin kanssa flirttaleva biisi. Jotain mitä en osannut odottaa, mutta josta tykkään paljon enemmän kuin kuvittelin.

Two Rivers (feat. Heems) by Small Black

Moon Killer on toinen ennakkoon julkaistu biisi, joka on perinteisempää Small Blackia, mutta ei yhtä hyvä kuin Two Rivers. Lisäksi bändiltä on tulossa ensi vuonna uusi levy. Moon Killer käyköön alkupaloista.

Moon Killer by Small Black

We are your Friends

2011-10-20T19:12:00.000+03:00

Tää biisi haisee bileiltä, sisältää vuoden likaisimman bassottelun ja perkussioita läiskitään kivan vapaalla otteella. Kelasin ettei näin kova styge oo voinu mennä kaikilta Suomessa ohi. Googlasin ja Slow Showsta löyty - piilotettu postauksen loppuun, mutta siellä se on. Meni ohi, mutta nyt kun kuulin ekaa kertaa, ei menny enää.

Friends on kotoisin Brooklynista. Nimi on aika pliisu. Kaimoja löytyy ainakin Japanista ja varmaan joka toisesta ruotsalaismakuuhuoneesta. Toinenkin video Friend Crush löytyy ja biisinä sekin on erittäin hyvää poppista hoppista kera huikeiden synien!

Apua, kummasta biisistä sitä sit tykkäis enemmän?!

Do whatever you want for the last time!

2011-10-18T14:56:00.000+03:00

Ponytail ilmoitti viime kuussa laittavansa pillit pussiin eli niin sanotusti soittimet nurkkaan ainakin Ponytailin osalta. Se on surullista sillä uusimmalla levyllään ja yhdellä vuoden parhaista levyistä Do Whatever You Want All The Time bändi oli kovemmassa vedossa kuin koskaan. Muutenkin koko uransa ajan bändi näytti keskisormea kaikille arvostelijoille tekemällä omaperäistä ja täysin säännöistä piittaamatonta musiikkia. Lopputuloksena syntyi uutta, innostavaa, luovaa ja erilaista musiikkia.

"Hopefully more bands will come along like Ponytail and shed light on the fakers"

Hyviä bändejä tulee aina vähän ikävä. Alla pari videota bändin uusimmalta levyltä (ei suositella, jos pipo on liian kireällä)

Lee Noble ja suhteeni musiikkiin (wow)

2011-10-15T21:18:00.000+03:00

Uudessa Rumbassa (onnistuneesti uudistettu ainakin ensimmäisen numeron perusteella) oli pitkä juttu musiikkibisneksen nykytilasta. Tavallaan se kiinnostaa itseäni musiikin suurkuluttajana, mutta toisaalta tärkein juttu on löytää uutta tai vanhaa musiikkia ja saada kuunnella sitä, oli tapa mikä hyvänsä.

Jo jonkin aikaa musiikista kiinnostuneena itselleni on vakiintunut erinäisiä kanavia joista uutta musiikkia löydän. Silti minkään uuden löytäminen ei ole itseisarvoista tai pakotettua. Sitä vain tuntuu tipahtelevan eteen ja yhä paremmin tunnun tietävän minkälaista musiikkia haluan kuunnella. Samalla musiikkimakuni on viime vuosina laajentunut entistä enemmän uusille alueille ja yhä vähemmän kiinnostaa jo viiteen kertaan tehty musiikki tai tehotuotetut jutut.

Kokeellisuus tai paskat soundit eivät myöskään ole mikään itseisarvo. Silti yhä useammin huomaan vain pitäväni kotikutoisesti äänitetyistä tai uusia musiikillisia ilmaisukeinoja hakevista jutuista. Tuntuu että silloin musiikki saa hengittää - se on pakotonta ja aidompaa. Nautin yhtä lailla hyvin tuotetusta ja artistien visioita esiintuovasta äänimaailmasta, jopa enemmän silloin kun kaikki palikat ovat kohdallaan. Kaikenlainen väkinäisyys ja poseeraaminen ärsyttää, vaikka kyllä sillekin on maailmassa paikkansa.

Kolmen kappaleen saatesanojen kautta pääsen case Lee Nobleen, josta en pari viikkoa sitten ollut kuullut koskaan. Selailin nettiä ja törmäsin blogiin, jossa nähtävissä oli Lee Noblen uuden levyn Horrorism kansi ja saatesanoina Album of the year. Kansi aiheutti reaktioita, vaistoja joita nykyään mielelläni seuraan. Album of the year kommentti ei paina mitään, jos kuulen sen tv:stä dressman äänellä kerrotuna ja jos kyseessä on "maailman suosituin miesartisti" tai jotain vastaavaa. Tutusta ja hiukan luottamusta herättävästi lähteestä yhdessä hienon kannen kanssa lopputuloksena oli yksi vuoden mielenkiintoisimmasta löydöistä.

Lee Noble - Parents by aania

Lee Noble ei tee maailman helpointa muttei vaikeintakaan musiikkia. Horrorismilla hän yhdistelee synapohjaisia dronemaailmoja lauluntekijämusiikkiin ja siellä täällä voi kuulla ripauksen poppia. Pääasiassa vanhoilla syntetisaattoreilla luodut äänimaailmat ovat hirveän vaikuttavia jo sinällään. Lee Noblen haparoiva ajoittain hyvin syvälle efektoitu tulkinta tuo niille silti lisäarvoa. Instrumentaalien ja laulettujen biisien vaihtelu tuo levylle monipuolisuutta.

Levyn fiiliksestä voi aistia Radioheadmaista levottumuutta ja huolestuneisuutta. Soundien puolesta mieleen nousee ihan konkreettisesti Motion Picture Soundtrack. Lopputulos tuo kuitenkin enemmän mieleen Grouperin lohduttavat äänimaisemat. Mitään loppupäätelmää levystä en vielä osaa antaa, mutta jo tässä vaiheessa se on tehnyt suuren vaikutuksen. Levy-yhtiö Batheticin mukaan Horrorism on shapeshifting wall of sound, a game changer. Kovia sanoja, mutta Horrorism vaikuttaa albumilta, jonka takana kelpaa seistä.

Aikoinaan musiikki intoiluni lähti käyntiin Interpolin Anticsin ja vähän myöhemmin mm. Liarsin Drum's Not Deadin ja Animal Collectiven Feelsin kaltaisten levyjen kautta. Vaikka ne ensin tuntuivat hirveän vaikealta, ne oudolla tavalla kiinnostivat. Niillä on edelleen merkittävä paikka elämässäni. Mitä enemmän musiikkia kuuntelen sitä harvemmin mikään levy tuntuu enää yhtä merkittävältä. Uusia henkilökohtaisia klassikkoja syntyy silti yhä ja uutta mielenkiintoista musiikkia on tarjolla yhä enemmän. Toivon, että ihmiset löytävät uskaltavat löytää sitä. Tai uskon että hyvä musiikki löytää aina kuulijansa markkinointibudjetista riippumatta. Hyvä musiikki, kun ei tule koskaan katoamaan. Horrorismin kaltaiset levyt pitävät siitä huolen.

Horrorism @ spotify

The New Tigers: The New Tigers (Soliti)

2011-10-13T20:16:00.001+03:00

Vihdoin. Se voisi olla kuka hyvänsä, mutta olen tyytyväinen että se on The New Tigers. Suomen musiikkikentässä on ollut vakava/valtava melodisen surinapopin muotoinen aukko, jota The New Tigers on onneksi tullut täyttämään.

Pocketful of Sand oli ensimmäinen levyltä tarjottu maistiainen. Se tyrmäsi välittömästi melullaan. Alkutyrmäyksen jälkeen ajatuksia kerätessäni aloin tajuamaan kappaleen sisuksissa piilevän melodisen voiman. Näiden kahden voiman ristisiitoksesta syntynyt kappale hukuttaa sisäänsä, pitää siellä ja ulos astuu hitusen terveempi ihminen.

Levyn avaava World's Greatest Actor ei alkuun aiheuttanut riemun kiljahduksia. Pidin sitä levyn heikoimpiin kuuluvana, väkinäisenä aloituksena, mutta kuunteluiden myötä olen alkanut hahmottamaan kappaleen hapuilevan rakenteen ja tykkäämään siitä. Syy tähän epävarmuuteen löytyy seuraavasta kappaleesta. Velvet Jam taitaa olla suosikkini levyltä upean kitarariffinsä ansiosta. Se onnistuu samaan aikaan olemaan sekä hauraan pop että koolin rock. Girls Are Out to Get Me tarjoilee kauneutta haikeuden muodossa. Kaunista on. Clocks of Destruction päättää levyn euforiseen kitarailoitteluun ja antaa pölyn laskeutua rauhassa.

The New Tigers : Pocketful Of Sand by Soliti

Jos jotain negatiivista levystä pitää kaivaa, mieleen nousevat laulusuoritukset. Välillä ne tuntuvat jäävän vaisuiksi muuten niin toimivien biisien keskellä. Sama fiilis välittyi, kun näin bändin lämmittelemässä Kurt Vilea. Hyviä biisejä, mutta laulusta puuttui viimeinen nitistys/tulkinta/energia.

The New Tigersista tuntuvat pitävät hyvin monet. Minun mielipiteeni ei ehkä eroa muista millään tavoin, mutta bändin debyytti on hieno levy ja hyvä pelinavaus yhtyeeltä. Se iskee juuri oikeaan saumaan niille musiikin alueille, jotka Suomessa ovat ammottaneet tyhjyyttään. Levy ei mullista mitään, mutta ei sen tarvitsekaan. Se tietää olevansa kelpo tiikeri: saalistuksen jälkeen on aina levon aika.

Widowspeak: Widowspeak (Captured Tracks)

2011-10-12T20:56:00.001+03:00

photo by Nicholas Gazin

Widowspeakin debyyttialbumi on ollut kuuntelussa jo hyvän tovin ja täytyy todeta, että tässäpä laadukas kitarapop levy vuosimallia 2011. Vuoden mittaan tipahdelleet singlet nostivat veden kielelle ja kokopitkä jatkaa samoilla linjoilla. Bändin perusasetelma on hyvin yksinkertainen: 2 kitaraa, rummut ja välillä vähän synaa maustamaan lientä. Tilaa jää biiseille, tunnelmalle ja Molly Hamiltonin upealle äänelle. Bändi perustettiin viime vuoden kesällä, joten hidastelusta ei voi valittaa.

Ei ole Hamiltonin vika, että hänen äänensä tuo ajoittain mieleen esimerkiksi Hope Sandovalin. Tämän kaltaisen äänen varaan on hyvä rakentaa levyllinen hyviä pop-biisejä, joita on ilo kuunnella - sopivasti koukkuja ja nautittavia melodioita. In The Pinesin alun kitarasoundien perusteella ostaisin minkä levyn vain. Gun Shyn lopun harmoniat, Fir Coatin iloisempi indiepoppis ovat niin ikään mannaa.

Ajoittain levyltä voi aistia, että bändi ei ole ollut kasassa vielä kovin kauaa. Mutta jos on valmis julkaisemaan näin nopeasti näin hyvää materiaalia niin siitä vain! Pisteet jälleen Captured Tracksille, jonka leiman kanssa ei ole tapana mennä metsään.

Black Twig: Lake Song

2011-10-10T16:10:00.000+03:00

Jee, koulusta kotiin ja päivä ei ollut enää niin harmaa, kun huomasin Black Twigin uuden kappaleen Lake Songin ilmestyneen internetin ihmeelliseen maailmaan. Heti ensimmäisellä kuuntelulla se oli selvää: toimii. Kitarat ovat sopivan rätätättää ja kokonaisuus sopivan pop. Uu uu uu huhuilut tuovat hämäriä muistikuvia keikoilta. Eipä tässä paljon muuta. Jos et kuuntele, omapahan on menetyksesi. Black Twig on tällä hetkellä sitä kuuminta hottia.

Soliti julkaisee bändin debyyttialbumin Paper Trees ensi vuoden tammikuussa.

Aurinko on järjettömän kaukana

2011-10-09T14:14:00.001+03:00

Luuppien alkaessa vaikuttaa olo on höyhenen kevyt. Levitän raajat, leijun.

Aurinko tanssii pitkin teräsaitaa ajan kiitäessä ohi. Syvän sinistä, tumman keltaista. Ne taistelee.

Aurinko on järjettömän kaukana, jos sitä alkaa miettiä. Silti se valaisee ja lämmittää.

The Field - Then It's White by Kompakt

Konstailematon

2011-10-07T14:04:00.004+03:00

Spectralsin uudelle videolla ei konstailla. Mennään ulos, otetaan mukaan oma itsensä, kitara, vahvistin ja leikitään että soitetaan ja lauletaan. Hyvä video on siinä.

Itse biisissä Louis laulaa vain haluavansa saada otteen jostain ja hymystään, joka tuntuu aina karkaavan. Spectralsin debyytti Bad Penny julkaistaa kuun lopulla ja sillä on vuoden hienoin kansi.

Get Lost

2011-10-04T18:46:00.000+03:00

Huomasin, että keskeneräisiä kirjoituksia odottaa julkaisuaan. Tai ainahan niitä on ollut, mutta päätin hoitaa ne alta pois ja tyhjentää pöydän. Turhat mäkeen ja vähemmän turhista valmista materiaalia. Saa nähdä onnistuuko, kun uusia aiheita ja tärkeämpää tekemistä olisi tarjolla. Mutta näin niitä on hyvä pakoilla.

Postaus Mark McGuiren uudesta levystä sai alkunsa jo pari kuukautta sitten ja jäi kesken. Se sisälsi arviota Markin emobändin Emeraldsin keikalta. Nyt levy on julkaistu ja on nyt kuuntelussa, mutta päätin kirjoittaa parin kuukauden takaiset havaintoni hiukan muunneltuina. Uskon uuden levyn laatuun, mutta arviot jääköön sikseen.

Emeraldsin keikalla tilanne vaikutti hieman absurdilta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi - yleisö jopa hiukan heilui. Ei Emeralds kuitenkaan ole tanssimusaa (tai miksei?). Salissa oli silti yksi henkilö joka antoi kaikkensa: tulevaisuuden kruunaamaton kitarasankari Mark McGuire. Hän riuhtoi ja piiskasi kitaraansa kuin raivotautinen urheilija. Se oli mahtavaa.

Uusi levy on nimeltään Get Lost kuten on myös uusi biisi. Se on mahtava. Kitara tanssii kevyesti ja kauniisti. Lopussa Mark päästää raivoavan urheilijan irti. Sitten leijutaan särössä. Se on kaunista.

Big Troubles: Romantic Comedy (Slumberland)

2011-10-02T19:30:00.001+03:00

Viime aikoina en ole hirveästi katsonut romanttisia komedioita. En ainakaan muista. Mieleen nousee ainoastaan 500 Days of Summer, joka oli parhaimpia lajityypin edustajia joita vastaan on tullut. Siitäkin on jo pari vuotta. En voi sanoa tämän "genren" olevan suosikkini, mutta on noita leffoja tullut katsottua ihan kiitettävästi.

Big Troublesin hepuista ei oikein ota selvää. Levyn nimi on Romantic Comedy. He ovat tosissaan mutta levyn nimi on Romantic Comedy. Pääosissa ei jälleen kerran ole Jennifer Aniston ja Ashton Kutcher vaan Romantic Comedy muistuttaa enemmän Joseph Gordon-Levittin ruikutusta Zooey Deschanelin perään.

Romantic Comedy on aika perinteinen ruikutus indierock levy. Asiat ei ole niin hyvin tai ne ovat menneet perseelleen, mutta bändillä on jatkuvasti pilke silmäkulmassa, mikä pitää levyn elossa. Onhan se tylsää, jos ei vaikeista asioista voi lopulta vitsailla tai nauraa niille. Levyn ruikutus ei tunnu niin raskaalta, kun se suodatetaan komedia filtterin läpi. Se on levyn suurin vahvuus.

Big Troubles tiedostaa tämän. Elämän, romantiikan eikä indierockin tarvitse olla niin vakavaa. Miseryn lyriikat tiivistävät tämän aika hyvin:

It's always such a trap

It's always such a shame

Go on and have a laugh

Cause it's always the same

...

I just wanna have some fun..

Itse kappaleet eivät eroa indierockin kaanonista mitenkään erikoisella tavalla. Ne ovat bändin pohdintoja elämästä ja sellaisenaan riittäviä. Lauletaan tytöstä, joka hymyilee vain valokuvia varten ja ei haluta rakastaa enää koskaan. Bändissä on kaksi laulaja-lauluntekijää ja biisit jakaantuvat puoliksi. Alkuun tuntui, että pidän Alex Craigin biiseistä enemmän. Ne ovat suoraviivaisempia ja surisevat enemmän. Ian Drennan on maltillisempi ja perinteisesti popimpi. Lopulta vaihtelu tuntuu luonnolliselta ja tuo monipuolisuutta levylle.

Bändin viimevuotinen debyytti Worry oli makuuhuoneessa äänitettyä säröpoppia. Romantic Comedylla soittaa edelleen sama yhtye vain äänenlaatu on viimeisen päälle viilattu. Se tuo biisit paremmin esille, vaikka ei Worryssa mitään vikaa ole. Kuulaita kitaramelodioita ei enää tarvitse piilottaa särösirkkelin taakse, rumpukone on vaihtunut painaviin rumpuihin, basso kuuluu, laulu kuuluu ja kaiken alla vähän surisee.

Romanttisen komedian haparoivana loppupäätelmänä voin sanoa, että bändin ongelmat ovat edelleen isoja tai pieniä, mutta ongelmia on. Niille kuitenkin muistetaan nauraa. Eikä Josephkaan saanut lopussa Zooeya vaikka Ashton sai Jenniferin, mutta kumpi olikaan se parempi leffa?

Romantic Comedy @ Spotify

I wish I was in a lo-fi pop buzz band

2011-10-01T20:44:00.000+03:00

HBO:n uus sarja Hamilton Road on on ihan sika hyvä. En tiiä onks ihmiset vielä kuullu siitä tai nähny sitä, mutta täs olis teaserii. Se kertoo lo-fi buzz bändien jäsenten hektisestä elämästä.

I wish I was in a lo-fi pop buzz band but i'm not ;(

Toinen kierros

2011-09-29T16:17:00.001+03:00

Aika moni varmaan tietää jo Purity Ringin. Parivaljakko on saanut hyvää pöhinää aikaan vain kolmella biisillä. On bändin nimi omien silmienkin edessä pyörinyt jossain vaiheessa. Kuulokokeiluista ei ole muistikuvaa syystä tai toisesta ennen aikaa noin kuukausi takaperin. Lofticries iski silloin aika kovaa. Postausta ei koskaan aiheesta ilmestynyt. Sitten Purity Ring unohtui niin kuin monesti on tapana. Hyvillä jutuilla on kuitenkin tapana päätyä erilaisten vaiheiden kautta uudelle kierrokselle ja nyt on jälleen Purity Ringin aika. Toisella kierroksella tämä sormus ansaitsee myös postauksen, joten tässä Purity Ring kappaleellaan Lofticries, jonka surisevat synat on aikalailla parasta. Belispeak on kanssa aika parasta blingiä juuri nyttt.

Lofticries by PURITY RING

Belispeak by PURITY RING

Green Aisles

2011-09-26T19:11:00.000+03:00

Jos It's Real oli täydellinen kesähitti, Green Aisles on täydellisen syksyinen popherkku. Uusien biisien parempi äänenlaatu pukee Real Estatea himputin hyvin. Green Aislesin melodinen keinuvuus pääsee täysiin oikeuksiinsa. Tämän tahtiin kelpaa katsella, kun luonto jättää jäähyväiset, vie värinsä piiloon. Kokonaista albumiakaan ei tarvitse odottaa enää kauaa. Days julkaistaan 16. pvä lokakuuta.

Real Estate - Green Aisles by DominoRecordCo

Barry Andrewsin Disko

2011-09-24T20:33:00.000+03:00

Kuulin Barry Andrewsin Diskosta ensi kertaa Flow:n yhteydessä (näillä suosituksilla). Näin keikasta ehkä puolet, kun piti käydä todistamassa miten paska Empire of the Sun oli. En enää muista monta biisiä Barry Andrewsia kuulin, mutta tykkäsin paljon. Mukaan lähti myös Boom Boom kasetti.

Barry Andrewsin Disko - Lampaita by Barry Andrewsin Disko

Barry Andrewsin Disko taiteilee Paavoharjun tavoin unen ja valveen rajamailla. Ihan puhtaiden äänimaisemien puolesta Paavoharjua enemmän mieleen nousee Animal Collectiven varhaisempi tuotanto. Raa'an realistiset sanoitukset tuovat mieleen toisen Fonal artistin Riston. Näiden maailmojen sekoitus kuulostaa tutulta ja inhimilliseltä. Se on jotain mitä en ole osannut kaivata, mutta jotenkin olen aina tiennyt sen olemassaolosta. Siksi on kai luontevaa, että isku oli välitön. Odotan innolla ensi vuonna julkaistavaa Fonal debyyttiä.

Boom Boom II by Barry Andrewsin Disko

Boom Boom kasetteja näyttää olevan vielä myynnissä. Pieni raha, suuri ostos.
Boom Boomin voi kuunnella myös Spotifysta
tai sen osia ja muuta Soundcloudista

St. Vincent: Strange Mercy (4AD)

2011-09-21T20:42:00.000+03:00

Strange Mercy on upea levy. Se onnistuu nimensä mukaisesti olemaan oudon puhdistava kokemus. Se on niin harvinaista herkkua, että silloin ei oikeastaan millään muilla arvoilla ei ole väliä - ei oivaltavalla kitaransoitolla, upeilla melodioilla eikä kappaleita tukevilla monivivahteisilla äänimaisemilla. Ne ovat vain osasia albumilla, joka onnistuu nousemaan osiensa summaa suuremmaksi.

Enempää en tahdo lähteä arvioimaan levyä. En ole varmaan kuunnellut sitä tarpeeksi kaikkien salalokeroiden paljastamiseksi. Silti olen vakuuttunut sen hyvyydestä. Näin hyvät levyt ovat harvassa. Siksi niistä kannattaa nauttia parhaansa mukaan ja jättää aivot narikkaan.

Tässä muutama näyte parhaudesta:

//Lisää löytyy Spotifysta. Mutta varoitan, paluuta ei ehkä ole.
//St. Vincentin haastattelu Pitchforkissa

Altos Lugares

2011-09-19T17:47:00.000+03:00

High Places on ovela. Altos Lugares = High Places. Bändin itsensä ohjaama tyylikkään rauhallinen video sopii biittipulputuksen kuvitukseksi. Kertsin melodia tarttuu sitä tahmeammin takaraivoon mitä enemmän kappaletta kuuntelee. Sitä huomaa pitävänsä toisista bändeistä enemmän kuin toisista. Uusi albumi Original Colors julkaistaan ensi kuun alussa.

Hello Highplaces

Ajattelen sinua (juuri sinua)

2011-09-17T19:32:00.001+03:00

Mika Mikon hajoaminen jätti tyhjän muotoisen tilan tyttöbändien maailmaan. Onneksi hyvien bändien raunioista on tapana syntyä uusia hyviä bändejä. Bleached on Mika Mikossa vaikuttaneiden Clavinin sisarusten uusi bändi. Punkista voidaan edelleen puhua, mutta Miko Mikan riot grrrrrrll rypistyksistä on siirrytty selkeästi popimpiin maailmoihin. Lopputulos tarjoaa sopivaa aivot narikkaan mentaliteettia.

Valpas kansalainen bongaa tuttuja kasvoja Think of You:n videolta.

Raastaa

2011-09-14T22:03:00.000+03:00

Hyvä äänenlaatu ei luo tunnetta, ei tee taidetta eikä rahalla ei saa tehtyä musiikkia. Kovia väittämiä. Käytän Speculatoria häikäilettömästi todisteenani.

Blue Rose on raastava ja koskettava eikä se olisi sitä ilman juuri tätä äänenlaatua. Tämän biisin tekevät koskettava synamelodia, raastava kitara ja laulu josta en saa selvää. Loput voin kuvitella.

Speculator on Nick Ray San Franciscosta. Underwater Peoplesin julkaisema Nice on ensimmäinen varsinainen lp, kasetteja on julkaistu aikaisemmin.

Raastaa.

Sad Girls

2011-09-12T19:21:00.000+03:00

Valitako tietokoneet vai tytöt? Siinä vasta nykyaikainen pulma. Big Troublesilla näyttää olevan samanlaisia ongelmia, joita he yrittävät ratkaista videollaan. Tosin luulen, että kun uusi albumi Romantic Comedy näkee päivänvalon kuun lopulla ja saa parit hyvät arviot arvostetuilta medioilta, tietokoneet unohtuvat ja tyttöongelmat ratkeavat. Tarkoittaako tämä sitä, että minunkin täytyy hylätä tietokoneet, nallet ja perustaa bändi?

"Somebody's gonna get hurt"

Syssyn Sävel * * *

2011-09-11T16:06:00.000+03:00

Ensin syksyn mixistä muodostui aika synkkä ja instrumentaalinen. Sitten päätin muuttaa sitä hiukan. Mukaan tuli aika hitikästäkin materiaalia ja lisää värejä. Biisilistaa ei tällä kertaa kuitenkaan tipu. Se olkoon kuuntelijalle yllätys. Jos joku biisi kiinnostaa niin rohkeasti kommenttia tai viestiä.

Sen verran voin mixistä paljastaa, että se on hyvä. Joten voin ainakin itse nauttia siitä!

Syssyn Sävel*** by aania

// Säädin kanssa ulkoasua mielestäni parempaan suuntaan. JEE!

Oneohtrix Point Never: Sleep Dealer

2011-09-08T21:35:00.000+03:00

"An electronic song cycle based around lo-fi audio procured from television advertisement compilation"

On vuoden mielenkiintoisimpia biisejä soundillisesti. On on on. Pakko vaan kuunnella uudestaan ja uudestaan. Uusi OPN levy Replica kaupoissa marraskuun alussa. Daniel Lopatin se ehtii.

Arvon alamaiset Keisarinne tervehtii teitä

2011-09-07T21:00:00.000+03:00

Turpa kiinni Brutus, Keisarin on aika tervehtiä kansaa

Hyvät Kreetalaiset, Rooman kansalaiset, medborgare, Kariniemen reisipalojen ystävät Keisarinne Jussius Keesar on tullut tervehtimään teitä! Kolme eläköön huutoa keisarille!

Eläköön, Eläköön, Eläköön!

Arvon kreetalaiset on kerrassaan upeaa nähdä teidän hyvinvoivat kasvonne silmästä silmään, myös hiuksenne näyttävät upean kiiltäviltä, mitä hoitoainetta käytätte? Valtakuntamme tila on sanoilla puhuen loisteliaan loistava niin kuin aurinko on. Laajennumme jatkuvasti alistaen heikompia kansoja allemme saaden orjatyövoimaa ja rikkauksia, kuten timangeja, reisipaloja ja murhaa. Näin Me Aidot Roomalaiset (M.A.R) voimme keskittyä nauttimaan sirkushuveistä, sillä muuten elämämme olisi tavattoman tylsää (pelkkää Jerusalemin Big Broterin tuijottamista tv:stä.

Siksi tarjoan Teille tänään valtakuntamme virallisen trubaduurin Sun Araw:n ja hänen uuden levynsä ironisesti nimetyn Ancient Romansin. Aikamoinen vitsiniekka tuo Cameron Stallones, ha ha ha. Haluan vielä muistuttaa teitä kaikkia, että rakennamme ikuista valtakuntaa, jossa voimme elää Jumalten tavoin. Ancien Romans, ha ha ha, anteeksi.

Pitemmittä puheitta tässä Teille sitä mitä haluatte: SIRKUSHUVEJA!
SAANKO ESITELLÄ SUN ARAW JA CRETE!

Lotus Plaza

2011-09-05T19:29:00.000+03:00

Deerhunter kitaristi Lockett Pundt:n parin vuoden takainen soolodebyytti Lotus Plaza nimen alla jäi valitettavan vähälle huomiolle. Varsinkin tunnelmansa puolesta se olisi ansainnut paljon suurempaa huomiota. Laulunkirjoituksessa pieni tiivistys olisi ollut ehkä paikallaan, mutta viime aikojen kovimmat kynäilynsä Pundt on tainnut säästää Deerhunterin käyttöön. Desire Lines ja Fountain Stairs ovatkin Halcyon Digestin kirkkaimpia hetkiä.

Muunmuassa siksi on kiinnostavaa kuulla mitä uutta Pundt on viime aikoina luonut. Heinäkuussa Odonis Odoniksen kanssa julkaistulta splitti 12-tuumaiselta löytyy kaksi uutta Lotus Plaza demobiisiä. Demostatuksesta ei kannata huolehtia, sillä jo tälläisinaan biisit kehtaa julkaista.

The Floodlight Collection debyytillä kappaleita ympäröi kauttaaltaan harsomainen utu. Nyt siitä on hyvin pitkälti luovuttu ja siirrytty lähemmäs Halcyon Digestiltä tuttua riisutumpaa psykedeliaa. Deerhunterissa Pundt jää usein Bradford Coxin varjoon, mutta on ainakin oman käsitykseni mukaan se joka sekoittaa ne kovimmat psykedeelit.

Kakkoslevy tulee joskus hamassa tulevaisuudessa. Mikäs tässä on sitä odotellessa, kun tälläisiä välipaloja on tarjolla. Niin ja huomasin kirjoittaneeni Lotus Plazasta viimeksi hiukan yli vuosi sitten. Liekö sattumaa vai vuodenaikamusiikkia?

Lotus Plaza - Out Of Touch by Palmist Records

St. Vincent: Cruel

2011-09-03T16:08:00.000+03:00

St. Vincent tekee erittäin hyviä videoita. Varsinkin edellisen Actor levyn kappaleista tehdyt videot olivat poikkeuksetta komeaa/hauskaa/vaivaannuttavaa (hyvässä mielessä) katsottavaa. Uusi video Cruel jatkaa perintöä ja tyylillisesti sijoittuu laadukkaan tv-sarjan/elokuvan paikkeille. Visuaalinen jälki on komeaa ja videon katsoo mielellään useammankin kerran, jos haluaa päästä siitä paremmin jyvälle. Samat sanat voi sanoa myös itse biisistä. Kutkuttaa heti, mutta vaatii kuunteluita kaikkien salalokeroiden paljastamiseksi. Cruel alkaa rauhallisesti muuttuen vääristyneeksi discofunkiksi. Uudelta parin viikon päästä julkaistavalta Strange Mercy levyltä on lupa odottaa parempaa kohtelua kuin mitä St. Vincent saa videolla osakseen.

Myös aikaisemmin uudelta levyltä tarjottu maistiainen Surgeon on pakollistavaa kuunneltavaa!1 Vähintäänkin lopun nyrjähtäneen kitarasoolon vuoksi!

surgeon // st. vincent by sexmusic

TEETH: Flowers & Care Bear

2011-08-31T20:55:00.001+03:00

ELEKTRO THRASH NOISE POP FROM HELL MAYBE? Tai sitten jostain syvältä likaisista lähiöistä. Angstissa eikä volyymeissä säästellä. Suomalaisella Teethillä on hyvä sisarus briteissä. Debyyttilevyn Whatever julkaisee Moshi Moshi syyskuun loppupuolella. Näiden maistiaisten perusteella se tulee olemaan melkoista tykitystä. Hyvää melua on tullut viime aikoina aivan liian vähän. Nyt kun sitä on tarjolla sen huomaa. Juuri tätä olisin tarvinnut tänään aamutunnilla, kun kaikki tuntui menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja internet kiinnosti enemmän kuin opiskelu. Odotukset levyä kohtaan nousivat nollasta sataan.

Flowers by TEETH

EIKÄ KANNATA UNOHTAA VIIMEVUOTISTA BÄNGERIÄ SEE SPACES!!!!1

Constant Hitmaker

2011-08-30T20:35:00.000+03:00

Kannatti mennä vähän ummikonakin.

Oodi pyöräilylle

2011-08-28T12:39:00.000+03:00

Eteenpäinmenon ja löysän sunnuntain tunnelma, välittyy.

Grimes

2011-08-26T16:01:00.000+03:00

Huhtikuussa innostuin Grimesin Vanessa biisistä/videosta ja pohdin mikä Grimes oikein on naisiaan. Samalla lupasin ottaa selvää, mistä Grimes on tehty. Välillä nämä kirjoitukset ovat pelkkää innostumista, mutta välillä myös aikaisia tärppejä - mututuntumalla löydettyjä herkkuja. Silloin minun on innostuneisuudeltani mahdotonta tehdä syvempiä analyyseja ja parin kuuntelukerran perusteella niille ei edes ole mitään pohjaa. Silti maailma tarvitsee lisää päätöntä innostumista tiukkojen analyysien sijaan. Ne ehtii tehdä myöhemminkin.

Grimesin aka Claire Boucherin musiikista välittyy sama innostuneisuus - maailma joka on täynnä mahdollisuuksia. Grimesin musiikin voi nähdä perusteiltaan elektronisena pop-musiikkina, mutta silti sitä on vaikea asettaa mihinkään kategorioihin, joihin se tuskin edes haluaa kadota. Se haastaa kokeellisuudellaan ja hurmaa melodisuudellaan. Parhaimmillaan kiinnostavat taustat, rytmit ja henkeäsalpaavat laulumelodiat muodostavat henkitysvaikeuksia aiheuttavia lopputuloksia. Tällöin turhan tärkeillä analyyseilla ei tee mitään. Tärkeintä on innostua ja nauttia siitä mitä kuulee. Crystal Ball on sitä parhaimmillaan. Se on vuoden parhaita biisejä ja tykkään myös videosta.

Sekä Vanessa että Crystal Ball löytyvät toisen kanadalaisartisti D'eonin kanssa julkaistulta splitti 12-tuumaiselta Darkbloom julkaisijana Arbutus ja Hippos in Tanks. Uutta levyä on lupailtu ensi vuodeksi. Luultavasti viimeistään silloin räjähtää.

Viime vuonna Grimes julkaisi Halfaxa nimeä kantavan levyn ja myös se sisältää samoja herkkuja. Erityisesti Devonin laulumelodiat tekevät sielusta sulaa vahaa.

Grimes - Devon by Arbutus Records

Atlas Sound: Terra Incognita

2011-08-25T15:16:00.000+03:00

NO KYYYYLLLLÄÄÄÄÄ!

Eli uutta Atlas Soundii! Ehkä vaistonvaraisesti tiesin uuden julkaisun tulevan, sillä viimeisen viikon aikana on tullut kuunneltua paljon Atlas Soundia sekä Deerhunteria. Edellinen kokopitkä Logos taitaa edelleen olla lempilevyni vuodelta 2009. Varsinkin viiden biisin suora Walkaboutista Quick Canaliin on upeaa kuultavaa. Viime vuonnahan Bradford julkaisi neljä Databank levyä ilmaiseksi blogissaan. Kokopitkät ovat kuitenkin aina sisältäneet blogibiisejä timanttisempaa tuotantoa, mikä nyt taitaa olla ilmeistä. Mutta niin Odotukset on korkealla! WUUUHUU! Niin ja uus levy Parallax kaupoissa 8.11! WUU!

Shoreline//Shore Patrol

2011-08-23T14:53:00.001+03:00

Sataa niin kovaa, että piti laittaa kuullokkeet päähän. Uusi rantaviivoja syntyy sinne sun tänne, joten päätin tehdä aiheeseen liittyvän postauksen. Tämä on omistettu kaikille teille veden saartamille ihmisille, jotka näpräätte nyt älykännyköitänne.

Stereotype kollektiivi ilmoitti jo hetki sitten ensimmäisestä musiikkijulkaisustaan. Avesin Shorelinen perusteella ei pysty sanomaan mistä päin maailmaa yhtye on kotoisin. Toisaalta hyvä juttu, toisaalta saa suomalaisuuskin kuulua. Soundi on muodikasta kauniiseen humuun upotettua pop-musiikkia. Kuulostaa hyvälle.

Aves - Shoreline by ▲ves

"No one know what it's like to be the bad man"
Klassikkokamaa.

Sankariseikkailijan päiväunet

2011-08-21T20:27:00.001+03:00

Sankariseikkailija seikkailee paljon. Silti myös Sankariseikkalija tarvitsee välillä päiväunia. Pitkien seikkailuiden jälkeen Sankariseikkalija saattaa tuntea pientä alakuloa rinnassaan. Silloin hän valitsee päiväunimusiikkinsa huolella, jotta näkisi kauniita unia ja saisi kokea seikkailunsa vielä kerran uudelleen.

Fiesta Permanente (Pau y Sus Amigos Cover) by Balún

Moore informachuun

BREATHE DEEP

2011-08-20T16:04:00.000+03:00

Astrid Swan: Hits (Pavement for Girls) (Soliti)

2011-08-18T17:18:00.001+03:00

Alkuun pitää tunnustaa kaksi asiaa. En ole kuunnellut Pavementia oikeastaan koskaan. En ole kuunnellut Astrid Swania oikeastaan koskaan, mutta sentään vähän enemmän. Aikoinaan päädyin jopa äänittämään jonkun Spartan Picnic levyn kappaleen kasetille radiosta, mikä on aika kova juttu!

Shady Lane by Astrid Swan

Myönnettäköön, ettei tämä levy aiheuttanut alkuun innostushermojen värähtelyä toisin kuin levy-yhtiönsä Soliti. Mutta. Kun levy tipahti postiluukusta oli asennoiduttava uudelleen, tyhjennettävä pää ennakkoluuloista ja kuunneltava levyä avoimin korvin. Se kannatti.

Hits yllättää monipuolisella ja omiin korviin sopivan kotikutoisella äänimaailmallaan. Rumpukoneet ovat sopivan rupisia, synat vaihtelevia ja välillä surisee kivasti. Kappaleet ovat vahvoja ja omaa suosikkia ei ole vielä ehtinyt muodostua. Välillä se on Major Leagues sitten taas Blue Hawaiian. Oman käsitykseni mukaan Pavement on monille hyvin pyhä asia. Näin ummikkona kappaleet elävät ilman menneisyyden painolastia. Stephen Malkmus on kirjoittanut hienoja kappaleita/tekstejä, joille Astrid antaa uuden erilaisen elämän (tyttöjen näkökulman?).

Box Elder by Astrid Swan

Tuntuu absurdilta sanoa, mutta voiko toisen lainaaminen olla enemmän Astridia kuin koskaan? Levy-yhtiöltä tuli potkut, levy äänitettiin olohuoneessa toisen ihmisen kappaleiden pohjalta. Menestyspaineita ei liiemmin ole tainnut olla, mikä ruokkii luovuutta. Kukaan ei tule sanomaan, että hommien pitää olla näin tai tulee potkut. Levyn tunnelma on vapautunut.

Hits (Pavement for Girls) on oiva esikoisjulkaisu Solitilta. Omaehtoinen, yllättävästä lähteestä lainaava levy, joka ei kumartele mihinkään suuntaan. Se näkyy onnistuneessa lopputuloksessa. Luulen levyn maistuvan Pavement diggareille, vanhoille Astrid faneille sekä uusille naamoille kuten oma naamani. Hits on tunnelmallinen levy syksyn pimeneviin iltoihin, jota poikienkin kehtaa kuunnella.

Kulutan aikaa blaah

2011-08-17T19:55:00.000+03:00

Flunssa se jatkuu ja jatkuu vaan blaah, samoin loma. On tullut kuunneltua laittomia määriä musiikkia, katsottua elokuvia ja sarjoja. Alkaa kyllästyttäää. Jos sitä huomenna, vaikka yrittäisi ulostautua ulos.

Eilen löysin biisin, josta tuli eilisen ja tämän päivän soundtrakkk. Wasting Time on sellaista indierwakkia joka jää soimaan päähän ja jota voi kuunnella ikuisesti repeatilla ja tuijotella kattoon paremman tekemisen puutteessa.

I wouldn't mind feeling alright, Big Troubles osaa nää hommat kans.

Night Drive

2011-08-16T14:57:00.000+03:00

Nyt on kova kovempi kovin biisi! Niin kova, että oon kuunnellu tätä kahden viikon aikana enemmän kuin mitään muuta enkä vieläkään saa tarpeekseni. Eka noi synat, sit kitarat ja sanat joista saan suurinpiirtein selvää, loput voin kuvitella. Biisissä on niin vahva fiilis, että se tuntuu jatkuvan ikuisesti ja kun se loppuu on pakko kuunnella uudelleen.

You said let's go for a ride
I said i want romance

Tätä ei ainakaan vielä ole julkaistu missään muodossa. Ite jöllin sen tästä blogista. Part Time julkaisi kokonaisen levyn tänä vuonna Mexican Summerilla, mitä en ole kuullut. Liekö Englannin mellakoitsijat saaneet inspistä tästä videosta?

Flow: Pe-La

2011-08-14T16:31:00.000+03:00

Te kaikki, jotka ootte nyt Flowssa tai sinne suuntaamassa ette voi ainakaan heti lukea tätä mahtavaa Flow raporttia. Meikähän missas 3 päivän liput ja näin istun kotonani tuijottamassa läppärin näyttöä. Se ei kuitenkaan haittaa ottaen huomioon vuotavan nenän, kipeän kurkun, jatkuvat aivastukset yms...

Perjantaina alkoi loma. Perjantaina alkoi Flow. Perjantai aamuna herätessäni tunsin myös flunssa alkavan - ei hyvä juttu. Pientä droppia kehiin ja kaikki oli melkoisen hyvin.

Saavuttuani festivaalialueelle katselin hiukan ympärille, kun About Groupin keikalta kuului ääniä, jotka toivat mieleen HEALTHin. Ei kai HEALTH soita täällä? No eiii. About Group ei sitten HEALTH hetken jälkeen oikein iskenyt, joten päädyin katsomaan Destroyeria. Olen kuullut vain satunnaisia palasia bändin tuotannosta ja odotuksia keikkaa kohden ei ollut. Se oli hyvä juttu, koska pidin siitä mitä kuulin. Lavalla oli paljon väkeä ja soitanta oli monipuolista ja jopa noisehäröilyä kuultiin! Pitänee kuullostella josko Kaputt alkaisi nyt maistua.

Pääosa ajasta tulikin vietettyä Nokia Blue Tentissä. Warpaint oli hyvä, kuten myös El Guincho. Molemmilla oli omat suvantonsa, mutta parhaimpien biisien aikana meno oli parasta. Warpaintilla Undertow ja Elephants, El Guincholla vanhemmat biisit sekä Bombay saivat flunssaiseen kroppaan liikettä.

El Guincho jakaa sisältöä. Ei hitsi, haluun tietää mitä sisältöä Eero Johannes jakaa.

Voimalassa tuli kuullosteltua hieman Teethiä ja Pearson Soundia. Kummatkin kuulostivat hyviltä, mutta dupstep soundit eivät jaksaneet miellyttää pieniä hetkiä pidempään. Tuli myös juostua turhaan Blue tentin ja voimalan väliä. Joy Orbison kiinnosti, mutta ennen sitä päätin mennä katsastamaan Ariel Pinkistä ainakin alun. Se oli hyvä, paljon parempi kuin Primaverassa. Parhaat biisit tulivat heti alkuun, joten siirtyminen Joy Orbisonin luokse ei tehnyt kipeää.

Joy soitti ilmeisesti dj-keikan, mutta se ei haitannut. Voimala oli tupaten täynnä tanssikansaa. Ilmeisesti enemmän House pitoinen setti sai liikkeelle flunssan alle piiloutuneita energiavarantoja - niin sanottua ekoenergiaa. Vasta kotimatkalla bussissa huomasin miten väsynyt olin.

Lauantaiaamun herätys aiheutti pientä pelkoa. Pientä droppia jälleen kehiin ja olo oli parempi. Delay Trees piti silti jättää terveyden nimissä väliin. Harmi, mutta kaikkea ei voi saada. Raahasin itseni katsomaan Reginaa ensimmäistä kertaa koskaan. Tykkäsin. Uudet biisit on hyviä, eritoten tiuhaan soineet Jos et sä soita ja Haluan Sinut. Uudelta levyltä on lupa odottaa paljon. Väsy painoi vielä, mutta korvat tykkäsivät.

Magenta Skycoden tunnelmointi lämpimässä auringonpaisteessa teki hyvää kaikin tavoin. Pains of Being Pure at Heart soitti Stay Aliven, muuta en toivonutkaan. Lykke Lin peruutuksesta kuulin vasta kun keikan olisi pitänyt jo alkaa?!?

Hei! Mis on Janelle?

Kun Janelle Monaen keikka alkoi oli Nokia Blue Tent lähes täyteen ahdettu eikä syyttä. Show oli aikamoinen ja jos Janelle Monae ei ole seuraava supertähti muutan kuuhun. Lavalla nähtiin varmaan parikymmentä henkilöä, rooliasua, hyppimistä, iloa, riemua, huikeaa lahjakkuutta ja uusia visioita. Näin hommat kuuluu hoitaa! Tulevaisuudessa Flow tulee olemaan liian pieni paikka tälle showlle.

Yksi festarin parhaista jutuista oli The Other Sound, jonka päätin säästää raportin viimeiseksi. Veikkaan ettei läheskään jokainen festivaalivieran käynyt Circossa sijainneessa paikassa. Kokeellisempaa musiikkia sisältäneet esitykset olivat kuitenkin itselleni yksi festarin kohokohdista. Avarus oli avartavaa äänimatkailua. Aikaisemmin puffaamani Dolphins Into The Future vei merelle ja tropiikkiin tosin liian lyhyeksi ajaksi. Ilman Lykke Lin peruutusta olisin missannut Fricara Pacchun, joten kiitos Lykke! Fricara toi mieleen Fuck Buttonsin noisen ja elektronisten biittien yhdistelmän, mutta mistään apinoinnista ei ollut kyse.

Fricara Pacchu

Janellen jälkeen oli virhe mennä kurkkaamaan Empire of The Sunia, koska se oli anteeksi nyt vaan täyttä paskaa. Tämänkin ajan olisin voinut käyttää paremmin Barry Andrewsin Discon keikalla. Erittäin erittäin mielenkiintoisen kuuloista settiä sen mitä ehdin kuulla. Poppia ja outoilua samassa paketissa. Homma meni kuulemma "karaokeiluksi".

Yksi parhaista jutuista oli The Other Soundista löytyneet säkkituolityynyt. Olen aina miettinyt, että ei esim. Dolphins Into The Futurea pidä kuunnella seisoen. Ei sitä oikein voi tanssia. Mielummin makaan mukavalla säkkituolilla tuijottaen kattoon tai silmät kiinni.

Kokonaisuutena Flow oli hyvä. Ei pahemmin jonoja ja liikkumatilaa oli suosituimpia keikkoja lukuunottamatta. Paljon erilaisia esiintyjiä ja hyviä keikkoja. Mieleen ei tule oikeastaan mitään negatiivistä. Odottamani Pantha Du Princen päätin skipata fyysisestä voinnista johtuen. Puoli kaksi vain tuntui liian kaukaiselta ajatukselta, että olisin enää jaksanut innostua. Siihen aikaan löysinkin itseni jo peiton alta.

Loppukevynnys (jäniskevennys):

Rusakoiden planeetalla

Onks sul heittää spadduu?
-hä?
Oliks Flowissa?
-joo
Oliks hyvä meininki?
-joo
Paljon liput makso?
-95, 135?, 70 mikä on aika suolanen hinta
Mitä esiintyjii siel oli?
-Kaikenlaisii erilaisii, laaja kattaus, vähän jokaselle jotain.

Levitoin terraariossa

2011-08-11T19:04:00.002+03:00

Vapautunut virtaava fiilis siinä mielessä ettei mulla oo oikeastaan mitään must-see artisteja Flowssa, jota olis pakko nähdä hinnalla millä hyvänsä. Voin poimia sellaisia nimiä, jotka kiinnostavat ja hankkia uusia tuttavuuksia. Kemiallisten Ystävien missaus harmittaa hiukan, kun 3 päivän liput valuivat läpi hitaiden käsieni. Tässä kuitenkin joitain meikämakkaran tärppejä:

Dolphins Into The Future

Siis kyllä voi pojat. Dolphins vie matkalle merelle ja sen syvyyksiin uimaan yhdessä delfiinien kanssa. Ja muutenkin The Other Sound sisältää kaikenlaista ennenkokematonta mielenkiintoista settiä. 19.45 Lauantaina!

Regina

Uus Regina kiinnostaa PALJON. Paljon parempaa poppia ei maailmasta tällä hetkellä löydy. Toivon et aurinko on kans messis.

Haluan sinut by REGINA

Joy Orbison

Ariel Pinksu tuli tavattuu Primikses vähän ristiriitaisin tuntein. Luulen et Joyn bilekutsu on voittamaton.

Pantha Du Prince

Terapiateknoo väsyneelle festivaalimatkaajalle.

Alien Observer // I Saw A Ray

2011-08-09T20:46:00.001+03:00

Gonna take a spaceship
Fly back to the stars
Alien Observer

Hiljaista, hypnoottista ja niin rauhallista. Yö on pimeä, musta pääosassa, muut värit taistelevat olemassaolostaan. Yöllä harvoin on kiire. Kaikki pysähtyy, on aikaa. Antaa musiikin johdattaa. Hämärä lyhty valaisee vain sen verran kuin tarvitsee. Ei ole melua voin kuulla kaukaisetkin äänet: koiran haukun, rikkinäisen katuvalon, riitelevät naapurit. Tarkkailen ja kuulostelen.

Grouperin musiikki herättää mielikuvia, joihin voi helposti kadota. Ne johdattavat yöhön. Tämä inspiroi videotaitelijoita luomaan videoita. Alien Observer on ensimmäinen. I Saw A Ray toinen ja lisää on kuulemma tulossa. Näyttää hyvältä ja kuulostaa vielä paremmalta.

Grouperin uusin A|A: Alien Observer/Dream Loss ei ole vielä saanut palstatilaa täällä. Mutta se ei ole ollut kuin ajan kysymys. Kesä on ollut este ja se ettei minulla ole levystä fyysistä versiota. Pieni vinyylipainos myi loppuun suunnilleen ennen kuin se edes julkaistiin. Lisäpainosta on luvattu, mutta en ole kuullut siitä mitään. Levyjä on vaikea hahmottaa ilman fyysistä kappaletta. Ei musiikki ole olemassa vain digitaalisena spotifyssa. Musiikki on myös esine, kansitaide, kosketus.

Kun yöt ja illat pimenevät Grouper tulee mitä luultavimmin ottamaan paikkansa vuoden parhaiden levyjen joukossa, vaikka sitten digitaalisena. Alien Observer tähyää lähemmäs dreampopiksi luokiteltavia alueita. Dream Loss sukeltaa syvemmälle droneen ja utuun. Yhtä intensiivisin tuloksin molemmat.

Alien Observer // Dream Loss @ Spotify

Zomby: Dedication (4AD)

2011-08-08T20:23:00.000+03:00

Ei niin yllättäen Flow ilmoitti Zombyn peruuttaneen lauantaisen esiintymisensä festareilla. Herrahan alkaa olla jo surullisen kuuluisa peruutuksistaan, vaikka keikkakalenterissa ei ole ruuhkaa. Harmi, sillä omissa kirjoissani Zombyn esiintyminen oli merkitty paksulla punakynällä. Olisin halunnut kokea, miten hän siirtää visionsa klubiolosuhteisiin.

Uusi levy Dedication ainakin sopii paremmin kotona kuunneltavaksi kuin tanssinpyörteisiin. Alitajuisena vaikutteena levylle on ollut Zombyn isän menehtyminen, mikä näkyy kappaleiden synkissä nimissä (Riding With Death, Lucifer, A Devil Lay Here) sekä levyn synkän surumielisessä tunnelmassa.

Levyn avaava Witch Hunt on kuin yöperhosen lento tai salamurha. Yksittäisen biisit eivät silti nouse kokonaisuuden edelle lukuunottamatta Things Fall Apartin Panda Bear vierailua. Levy on tasaista, biisistä toiseeen muuttuvaa biittimattoa ja sellaisenaan sykähdyttävää kuunneltavaa. Zomby ei tyydy seuraamaan esikuviaan, vaan vie asioita pitemmälle sekoittamalla tyylejä.

On yllättävää miten rauhallinen levy on. Biisit vaihtuvat lähes huomaamatta ollen lyhyitä äänten pyörähdyksiä. Niiden vaikutuksen tuntee kuunnellessa, mutta jälkeenpäin on vaikeaa muistaa mitä on kuullut. Yksittäisissä kappaleissa ei juuri tapahdu kehitystä, mutta levyn kokonaisuudessa kokema kehitys kumpuaa niiden vaihtelusta. Puhtaiden reivien sijaan ollaan lähempänä Burialin tunnetuksi tekemiä tunnelmia. Basquiat kulkee lähes pelkän pianon varassa. Levyn päättävä Mozaik päättyy kuin seinään ja kokoaa nimellään levyn palaset yhteen.

Dedication on tehty syksyn sateisiin - kylmään ja pimeään. Digital Rainin soidessa voin kuvitella teräksisen tulevaisuuden viiltävän kylmän sateen poskillani, oudot salamurhat ja katujen hämärässä vaanivat hallituksen joukot. Tai sitten vain nautin korvia hyväilevästä levystä painaen repeat nappulaa yhä uudestaan. Sateen ropistessa kattoon.

\\ Dedication @ Spotify

Pari kovaa uutta tunee, joista saa hyvin muodostettua yhden blogikirjoituksen ja voin aloittaa viikonlopun vieton hyvillä mielin

2011-08-05T17:20:00.000+03:00

Spectrals on jätkä, joka tekee hyviä biisejä. Hyviä biisejä, joita on hyvä kuunnella, tampata jalkaa, juoda kaljaa, nauttia ympäristön antimista, heristää korvia, nyökytellä päätä hyväksyvästi tai pakon edessä. Spectrals on iso vauva jo ja tietää miten indierawkia tulee soittaa.

Spectrals - Big Baby by Slumberland Records

High Places palaa, mikä on kivaa :) Hyvää pulputuspoppia uusilla elektronisemmilla ja discommilla elementeillä. Veikkaan, että yks variskin tykkää tästä, vaikka siltä puuttuu sulat päälaelta. Liekö tapellut toisten varisten kanssa.

High Places - Year Off by thrilljockey

Rokkipoliisi gorillat heltyy

2011-08-03T20:35:00.004+03:00

Musiikkia eläimille.

Gorilla: "joo ei kiinnosta, tää on joku hipsteri bändi"
Gorilla 2: "joo me digataan vaa suicidee ja alan vegan meininkii'
Gorilla 3: " ja iron maidenii"
Gorilla 2: "mut hei kaverit tsiiggattkaa noi misukat näyttää ihan hyvilt hei"
Gorilla 3: "joo-o ooo-o"
Gorilla 4: "osaa ne soittaaki"
Gorilla 3: "meikä digaa tätä melodiaa"
Gorilla 4: "hyvät harmoniat"
Gorilla: "älkää hei viittikö paskaa tää o, tuokaa mulle kaljaa, heti!"
Gorilla 2: "nyt meen pyytää ton laulajan numeroo"
Gorilla: "no et varmaan mee"
Gorilla 3: "näätteks se katto mua, sain kans nimmarin!"
Gorilla: "antakaa mulle iron maiden ja siemenii kiitos"

Jussi: "turpa kii gorillat tää o hyvä"
edit: Jussi: "huh huh, ihan gorillan hyvä biisi, kai ne kädet voi jo ottaa pois puuskasta ja relaa vähä, ehkä otan tanssiaskeleenkin, ei kai siitä maine mee"
edit2: Jussi: "uuh, mitä postpunk popi stygei, näin sitä blogataan lähes tajunnanvirtaa"

Shabazz Palaces: Black Up (Sub Pop)

2011-08-01T20:17:00.000+03:00

Lähes täysi anonyymius, jota vasta äskettäin on raotettu, on antanut Shabazz Palacesista mystisen kuvan. Mystinen on myös kollektiivinen debyytti Black Up, jonka yllättäen julkaisee Sub Pop.

It's a feeling, It's a feeling, It's a feeling...

Levy tuntuu alusta alkaen mystiseltä tajunnanvirralta. Biitit ja taustat ovat oikeastaan jotain täysin omaa. Vertailukohtia on vaikea löytää. Mieleen tulevat lähinnä Gang Gang Dancen kaltaiset tyylien sekoittajat ja oman polun kulkijat. Avantgarde hip hopin leima on hyvin ansaittu. Levyä ei pysty järjellä selittämään. Se täytyy tuntea ja sukeltaa sisään.

Itse levy sisältää hyvin vähän tietoa. Kun sen laittaa soimaan, ei aina osaa sanoa milloin biisi vaihtuu. Biisit saattavat sisältää kaksi tai kolme osaa, jotka vaihtuvat ja joihin palataan täysin odottamatta. Taustat ovat pääosin synkkiä ja teollisia, silti levy onnistuu groovaamaan ihailtavasti lähes koko ajan. Bassot jyräävät äänikuvan yli ja muiden äänien lähteitä on hyvin vaikea jäljittää. Efektoituja vokaaleita ja muita härveleitä tasapainottavat naisvokaalit sekä ajoittaiset orgaaniset elementit. Kappaleiden nimet ovat pitkiä ja monitulkintaisia: Endeavors for Never (The last time we spoke you said you were not here. I saw you though.), kuten isäntänsäkin.

Odd Futuren varastaessa suurimman osan hip hopille viime aikoina omistetusta palstatilasta ja hypestä toivon ettei tämä levy jää kuun pimeälle puolelle. Siinä missä Odd Futuren provosointi alkaa kyllästyttämään itseäni tämä levy antaa jatkuvasti uutta pureksittavaa. Levy ei suostu paljastamaan kaikkia korttejaan useidenkaan kuunteluiden jälkeen, mikä on yhä harvinaisempaa. Tässä ollaan uusien ja erilaisten asioiden äärellä ja se kuulostaa erittäin hyvältä.

Kulttuurikerhot

2011-07-30T19:45:00.000+03:00

Mitä ovat kulttuuriklubit? Kulttuurien sulatusuuneja? Klubeja? Avoimia ympäristöjä? Lasten leikkikerhoja? Pienten ihmisten teknobileita? Kotibileitä, joissa soitetaan housea?

En tiedä mitä, mutta tykkään.

The New Tigers: Pocketful Of Sand

2011-07-27T18:22:00.000+03:00

Kitaramelu on yksi henk.koht lempiääniä musiikissa. Kun siihen yhdistetään taidolla maittavia pop-melodioita ja pituus venytetään kahdeksaan minuuttiin ilman, että silmä luppasee, on vain pakko tykätä heti ensimmäisellä kuuntelulla, vaikka ainoaksi muistikuvaksi jää suloinen melu.

Toinen kuuntelu. Kuten tein jo aiemmin Surina kesä mixin niin surina jossain muodossa kuuluu kesään. Kun helle on jo pehmittänyt aivot, antaa tämän pehmittää lisää. Täydellistä kesämusaa siis. Kolmannen kuuntelun jokainen voi hoitaa itse:

Solitin julkaisema Debylevy kaupoissa 21. syyskuuta.
Keikalla 3. elokuuta Bar Loosessa.

Washed Out: Within and Without (Sub Pop)

2011-07-25T20:14:00.000+03:00

Chillwave. Noin, nyt se on sanottu eikä sitä tarvitse sanoa enää, koska Washed Out ei ole enää sitä. Kutsuisin nykyistä Washed Out soundia syntetisaattoreista voimansa saavaksi utupopiksi, joka polarisoituu auringon valosta ja eroosio tapahtuu veden voimasta - ei sen kummempaa. Parin vuoden takaisten genreä määritelleiden ep:eiden jälkeen Washed Out mastermind Ernest Greene on ollut suht hiljakseen ja keskittynyt kirjoittamaan debyttilevyään Within and Without. Tulokset ovat hyviä.

Eepeet jäivät itselleni aikoinaan melko etäisiksi ja Feel It Aroundin nerokkuuden tajusin vasta myöhemmin. Alkuun Washed Out oli minulle vain yksi sen edustajista, mikä aiheutti lähinnä teko-oksennus- sekä ironisia vitsireaktioita, vaikka kunnon kuulokuva puuttui (sikäli tyhmää). Ajan kuluessa olen oppinut tykkäämään joistain sen aallon weivaajista, koska onhan se ihan normaalia tykätä hyvästä musiikista oli genre mikä tahansa. Uudella albumillaan Washed Out jättää monet lajitovereistaan hapuilemaan horisonttiin.

Within and Without nousee lajitovereidensa yläpuolelle ennen kaikkea laulunkirjoituksensa puolesta. Ernest ei ole lähtenyt hätiköimään nosteen mukana, vaan on malttanut kirjoittaa kokonaisen albumin. Sen kuulee, sillä levyllä ei ole mihinkään kiire. Biisit koostuvat melko vähäisistä elementeistä, mutta puoltavat olemassaolonsa. Kun peruspalaset ovat kohdillaan, ei tarvitse höntyillä. Biiseillä on aikaa kasvaa. Ne eivät ehkä aukea heti, mutta niitä jaksaa kuunnella vielä huomennakin.

Kappalemateriaali on yllättävän rauhallista. Eyes Be Closedin edes takaisin aaltoilevat synat pakottavat kuuntelijan sukeltamaan sisälle albumiin. Se on samalla levyn päällekäyvin raita. Rauhallisemmat, jopa surumieliset - reaktio aiheutuu Ernestin vokaalisuorituksista - kappaleet ovat pääosassa. Pikkuhiljaa ne avautuvat ja antavat itsestään lisää, vaikka aluksi reaktio voi kääntyä unen puolelle ja huomaan kysyväni itseltäni missä ovat koukut. Far Awayta maustetaan tyylikkäästi sellolla. Soft laskee kuulijan lopullisesti rauhallisemmille vesille ikuisuutta tavoittelivilla taustoillaan biitin ja tuhdin basson viedessä varmasti eteenpäin.

Levyllä ei oikeastaan ole kunnon singlejä eikä uutta Feel It Aroundia. Se ei haittaa sillä Within and Without on kokonainen levy ja sellaisena parhaimmillaan. Kärsivällinen kuuntelija palkitaan lopussa, kun Ernest laskee aseistustaan ja uusi puolia paljastuu. Niillä pedataan jo kenties tulevaisuutta?

Tähän asti parhaat kokemukset levystä olen saanut kuulokkeiden, metron ja bussin välityksellä, kun maailman lipuu silmieni ohi. Itse pysyn paikallani, vaikka käytännössä liikun. Within and Without toimii paikallaan - tunnelman luojana. Oikeissa olosuhteissa se sulautuu ympäristöönsä luoden sille ääniraidan. Levy on kuin luotu kesään, mutta ennen kaikkea vauhdin hidastamiseen oli vuodenaika mikä tahansa.

Nyt ymmärrän miksi bändin nimi on Washed Out. On nimenomaan kyse pesusta. Aurinko, vesi tai joku muu pesee. Within and Without hukuttaa sisäänsä ja puhdistaa. Ei tämä mikään täydellinen levy ole, vielä. Tämä on hyvin vahva ehdokas vuoden kesälevykseni ja uskon levyn kestävän hyvin myös aikaa. Kyse ei koskaan ollutkaan mistään tähdenlennosta. Olin vain ylimielinen hölmö, hypen orja ja oksensin turhaan.

They call me believer

2011-07-24T13:10:00.000+03:00

Sit Around With Ya

2011-07-22T17:25:00.000+03:00

Kuulin tän biisin ensi kertaa viime syksynä Korjaamolla. Se iski heti. Levyversio on vihdoin täällä. Biisi löytyy uudelta Killin' The Vibe 12". Ducktails hoitaa homman himaan joka kerta. Yksinkertaista, vähän rupista mutta silti niin oleellista. Tämä todistaa, ettei tarvitse olla mikään ydinfyysikko ollakseen hyvä (ja tämä on kehu). Tää on luultavasti ihan paska blogi, jos et tykkää Ducktailsista. Mutta en voi sille mitään, että tää tekee mut hyvin hyvin iloiseksi. Huikeeta!

you try so hard
working all day long
just hang on to your mind

you know i wanna sit around with ya

Tee palvelus, tviittaa

2011-07-19T21:22:00.001+03:00

Mene tänne. Sitten tviittaa #strangemercy. Odota tai viserrä lisää. Odottaessa voit katsoa esimerkiksi loistavaa videota St. Vincentin vanhasta kappaleesta loistavasti nimetystä Laughing with a Mouth of Blood viisusta. Samalla muistele miten loistava St. Vincent on ja ajattele miten nerokkaan itsetuhoa aiheuttava tämä mainoskikka on. Taidan mennä nukkumaan, koska mp3:sen saa vasta joskus yöllä. Voi ei eihän mulla oo twitterii!

Uusi levy syyskuun 12. pvä.

edit: ha hii, uusi biisi Surgeon on vihdoin täällä. Käy lataamassa se ylempää löytyvästä linkistä. Yeah.

Roger vastaan Nadal

2011-07-17T15:57:00.000+03:00

Photo by Charlotte Zoller

Eilen tavastian avoimissa nähtiin ranskalaisten filmien poikien ja itse Rogerin ja Nadalin ottelut. Illan ensimmäinen ottelu tarjosi oikein mukavan kuuloista indiepopittelua, joka sopi hyvin lauantai-iltaan. Kotona tätä en ole jaksanut ja French Filmsin meininki on tuntunut itselle jo aikaisemmin nähdyltä. Livenä toimi silti hyvin ja yhtye on yhtä varmassa nousukiidossa kuin eturivin röökinpolttaja (ihmeen hyvin yhden röökin haju leviää ympäriinsä, sitä on vissiin jo niin hyvin tottunut savuttomiin baareihin, mikä on viime vuosien parhaita uudistuksia).

Illan pääottelu oli tietenkin Rogerin ja Nadalin kamppailu, Djokovic (Ed Droste kakkonen) rummuissa. Ottelu lähti heti hyvin käyntiin molempien pelaajien osalta ja jatkui tiukkana läpi ottelun. Tenniksen suurin vahvuus omissa korvissani on laulaja Alaina Mooren ääni, mikä klubiolosuhteissa hukkui paikoitellen liian kovaan äänenvoimakkuuteen. Se ei yltänyt samanlaiseen tehoon kuin Primaveran lehdoissa kuultuna. Myös Mooren tukkalaite jäi Primaveran mahtavan kiharapöhön varjoon. Keikka oli silti erittäin miellyttävä ja uusiakin biisejä kuultiin. Yhtyeestä jäi erittäin positiivinen kuva, mitä ei vähennä Cape Dory omistuskirjoitusten kera. Tervetuloa vaan uudelleen tänne pelaamaan tai vaikka purjehtimaan.

Cape Dory on muuten kova levy joka ei nihkeile, vaikka sen vastaanotto on ollut vähän nihkeä. Ei tässä pyörää keksitä uudelleen, mutta biisit on hyviä ja Alainan ääni on paras. Mitäs muuta? Ei kai mitään paitsi valkoiset hikinauhat päähän, polvisukat jalkaan sekä liian lyhyet sortsit ja t-paita ja eiku pelaamaan.

Secret Colors

2011-07-15T19:39:00.000+03:00

Sade lakkasi mutta ei se mitään.

Miten paljon latausta käytännössä muodoton voi sisältää. Siinä ei ole tuttua vaihtuvaa rakennetta, siinä ei ole sanoja, jotka antavat viitekehyksen. Ainoat viitteet ovat nimi, kansi ja esittäjä. Mp3-maailmassa kansikin katoaa. Kun löytää uuden artistin, lähes kaikki on kadoksissa (tai ei vielä löydetty). Miksi sitten joku kolahtaa ja toinen ei. Kysymyksistä suurin, kysymyksistä vaikein ja oikeita vastauksia löytyy monia ja ei yhtään. Syy ei kuitenkaan ole oleellinen, vaan se että joku kolahtaa jollekin jossakin joskus. Ja tämä kolahtaa minulle, vaikka makuuhuoneissaan vääntää useampi samanlainen heebo.

Secret Colors on kaunista, hetkittäin synkkää, mutta sitten taas valoisampaa. Hetkeäkään ei tee mieli skipata seuraavaan biisiin. Ensimmäinen varsinainen albumi loistavasti nimetty Water Mirror ilmestyy tämän kuun lopussa nykiläislafka Group Tightenerilla, josta on näillä näkymin kehittymässä suosikki, pitää vielä vähän tutkia lisää. Tuijotan veteen, jotta näkisin värejä, koska ne meni piiloon.

Secret Colors - Heavy Sleeper by aania

Secret Colors - Bells by Group Tightener

Tämä on totta

2011-07-13T21:07:00.000+03:00

Slow Show:n Juhani jakoi eilen ansiokkaasti ilosanomaa Real Estaten uudesta biisistä ja syyskuussa Dominolla ilmestyvästä kakkoslevystä Days. Uusi biisi It's Real on sen verran tiukka kesä-anthem, että apostoloin ilosanomaa eteenpäin. Veikkaan, että tulossa on yksi vuoden kovimmista lätyistä ja tällä kommentilla nostan ainakin omat odotukset pilviin. Ei siinä mitään, koska It's Realin soidessa on mukava tuijottaa, vaikka pilviä ja unohtaa maailman meno, ajaa pyörällä kovaa muttei puskaan. Kyytipojaksi voi ottaa muutaman tanssiaskeleen ihan vain sen kunniaksi, että biisi on niin hyvä, paitsi ei pyöräillessä.

I don't know who's behind the wheel
Sometimes i feel like don't know the deal
But when i tell you how i feel
Believe when i say it's real
(w)oo-ooo-ooo-ooo-ooo-oo

Biisilistan mukaan uudella levyllä on myös pari aikaisemmin julkaistua kappaletta. Younger Than Yesterday löytyy vuoden 2009 Reality ep:ltä.

Surina kesä m1x

2011-07-10T16:48:00.000+03:00

Kärpäset, mehiläiset, hyttyset, tyttöbändit ynnä muut samankaltaiset surisee. Tuotannollisia arvoja ei aina tunneta. Elämä on tässä ja nyt. Keikka kadunkulmassa. Viimeiset auringon säteet. Sade. Huomenna on liian myöhäistä.

Surina kesä m1x by aania

Tracklisttt:

Ducktails: Sandglider
Times New Viking: It's A Culture
Big Troubles: Bite Yr Tongue
Aias: A La Piscina
Regina: Jos et sä soita
Frat Dad: Summer Bummer
No Age: Sun Spots
Me And The Bees: Patente
Tennis: Take Me Somewhere
Yo La Tengo: Today Is The Day
Vivian Girls: Lake House
Greatest Hits: Danse Pop
Deehunter: Nosebleed
Liam The Younger: Bob Dylan
Still Corners: Endless Summer
Echo Lake: Buried At Sea

Nyt tuli ISO J... HITTI

2011-07-07T19:43:00.001+03:00

Big Troublesin Romantic Comedyn (romanttisen komedian) julkaisee Slumberland syyskuussa! WOA JEAH BABET! NYT TULI ISO HITTI!

I just wanna
I just wanna
Have some fun

Emeralds @ YK (!!!)

2011-07-06T20:19:00.000+03:00

Ehdottomasti tämän päivän (tai eilisen) paras uutinen. Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista uusista yhtyeistä Emeralds saapuu ensi visiitilleen Suomeen ja Club YK:hon perjantaina 5.8.2011. Yhtyeen viime vuotinen Does It Look Like I'm Here? levy sijoittui vuotuisella levylistallani sijalle 16. mutta nousisi tällä hetkellä kevyesti top kymppiin. Yhtyeen musiikki on monipuolinen sekoitus ambientia, noisea, minimalismia, dronea, pop haahuilua ja ties mitä muuta. En ole tutustunut 70-luvulla syntyneeseen samankaltaiseen musiikkin, joten Emeralds on korvilleni ainutlaatuinen sekoitus, joka vain paranee ajan kanssa. Bändin livekunto tuli todettua hyväksi Primaverassa eikä tätä voi missata. Uskon klubin sopivan heille festivaaleja paremmin. On pimeää ja valot antavat tukea.

Koe maistiaisena vuoden takainen live veto Puolasta:

Emeralds - live at Unsound 2010, Krakow by factmag

Lämmitelijöinä tuore kotimainen mm. Fonal boss Sami Sänpäkkilästä ja Kemialliset Ystävät boss Jan Anderzenista koostuva Tuusanuuskat, joka on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Se ei ole musiikkia, jota haluan kuunnella joka päivä, mutta se on musiikkia jota tarvitaan, jotta maailmassa säilyisi järki ja hommat mielenkiintoisina. Toinen lämmittelijä on niin ikään suomalainen Hidria Spacefolk.

Maistiaisia Tuusanuuskien uunituoreelta albumilta Nääksää Nää Mun Kyyneleet (hyvän kuulosta settii) :

Tuusanuuskat by Fonal Records

Luvassa on varmasti yksi vuoden mielenkiintoisimmista kotimaan keikoista, jota kukaan ei halua missata ja onhan silloin perjantai!

Liput 15/17 € Tiketistä

Yön ja aamun sounträk

2011-07-03T15:37:00.000+03:00

Pimeneviin iltoihin. Yön haju, tummuva vihreys. Widowspeakin debyn julkaisee Captured Tracks syssyllä. Toivottavasti alkusyssystä. Toivottavasti vaikka heti.

Kun kesäisestä kotimaastamme tulee näin kovaa kamaa, siitä pitää pitää meteliä. No nyt pidän ÄÄÄÄÄÄAAAAAOOOOOÖÖÖÖ! uuu

En tiiä. mut nyt kolahti. Galaksien väliset jäätävät synayhteydet toimii tuulettimena oikein tehokkaasti.

Jääpalamehua

2011-07-02T14:39:00.000+03:00

En ole odottanut oikeastaan ollenkaan Beirutin uutta albumia. Zachin jutut ovat tuntuneet enemmän menneisyydeltä kuin nykyisyydeltä ja aika hiljaa hän on viime vuodet ollutkin.

O' Leazinhon alkuperäisversio on Caetano Veloson käsialaa, jota en ole kuullut mutta Beirutin versio kappaleesta edustaa kevyempää Beirutia, loistavaa kesämusaa. Zach laulaa portugaliksi ja hänen äänensä tunkeutuu jälleen kaikkialle.

O' Leazinho löytyy Red Hot Oraganizationin kasaamalta Red Hot + Rio 2 kokoelmalta, joka julkaistiin viime viikolla. Lisäinfoa organisaation sivuilta. Levyn tuotot menevät AIDSin vastaiseen työhön. Organisaation aikaisempia julkaisuja on mm. Dark Was The Night kokoelma.

Polttaa

2011-06-30T16:52:00.000+03:00

Polttaa polttaa hikoaa sisällä ja ulkona pää ei toimi. Puoli minuuttia menee miettiessä sitten tulee niin kingin kuuloisia kitaroita, että jaksan nyökytellä päätä seuraavat 2 minuuttia. Polttaa taas pää ei toimi. Kokeilen uudelleen video on kuin uni en saa siitä oikein selkoa, mutta se näyttää hyvältä. Ennen kaikkea korvani tykkäävät paljon, vaikka pää ei pysty ymmärtämään polttaa.

Headaches

2011-06-28T21:10:00.000+03:00

Headaches alias Landon Spears maalaa kauniita tuokiokuvia apunaan piano, kitara ja hälyvälineet. Kappaleet rakentuvat hitaasti kohti meluisampia päätöksiä olematta silti mitään post-rockia. Tunnelma on hillitympi ja pitelee otteessaan loppuun asti. Sen verran hyvältä kuulostaa, että täytyy ihmetellä miten tuntemattomana Headaches on pysynyt. Bandcampiin on jo ehtinyt kertyä aimo annos herkkupaloja (jotka ovat myös ladattavissa), joita kaikkia en ole ehtinyt tutkimaan, mutta ainakin nämä vakuuttavat:

<a href="http://landonspeers.bandcamp.com/track/i-wasnt-born-yesterday">i wasn't born yesterday by Landon Speers</a>
<a href="http://landonspeers.bandcamp.com/album/short-temper-poor-decisions">Short Temper // Poor Decisions by Landon Speers</a>

Foxes in Fictionin kanssa tehty puolentunnin biisi on bandcampista johtuen jaettu kahteen osaan. Pure bliss.

<a href="http://landonspeers.bandcamp.com/album/untitled">Untitled by Landon Speers</a>

Cuckoo

2011-06-26T18:04:00.000+03:00

Emmä ny jaksa. Jaksa nyt vaan tää uus Still Corners biisi on loistava ja video on vielä parempi. No jos mä ny jaksan ku kaikki sitä mulle tyrkyttää.

Video ja biisi toimivat täydessä symbioosissa. Tiukasti eteenpäin tähtäävä pulssi = junan puksutus. Leijuvat synat = mustavalkoinen utu. Juhannuksen jälkeinen tunnelma. Matkalla ollaan. Ikuisesti.