Sivut

11.1.10

Talvi


Aina ei mee kaikki ihan nappiin. Joskus ei niin mikään. Tällä hetkellä sellanen fiilis. Jotain uutta suuntaa pitäis löytää. Nyt tuntuu et oon vähän paikallani eikä mistään tuu mitään.

Talvi on kuitenkin hyvä pitkästä aikaa eikä parane valittaa. Toivottavasti jatkuis samanlaisena koko talven. Tänään ulkona on erityisen hienoo, kun kaikki on jäässä. Hiihtämään pitää myös päästä.

Joose Keskitalo on yksi hienoimmista suomalaisista artisteista tällä hetkellä. Ei tätä aina tule kuunneltua mutta silloin tällöin. Yksi hienoimmista piirteistä Joosessa on laulujen sanat. Ne ovat suoria sanoja ja niitä voi tulkita monin eri tavoin. Aina saa lisäksi jotain ajattelemisen aihetta tai uusia näkökulmia asioihin. Pieni on myös kaunista.



Yksi hienoimmista uusista artisteista on Best Coast eli Bethany Cosentino, joka aikaisemmin teki huuruisia dronesävellyksia Pocahauntedin toisena jäsenenä. Aurinkoista ja hiukan melankolista poppia. Biisit jäävät päähän soimaan yleensä vähintään toisella kerralla eivätkä ne sieltä helpolla lähde. Odotan todellakin lisää materiaalia, koska oikeastaan kaikki mitä Best Coast on tähän mennessä julkaissut on aiheittanut voimakasta riippuvuutta. Helmikuussa PPM  julkaisee Best Coast:n uuden 7'' singlen Something In The Way. Joku on tehnyt kyseiseen biisiin hienon videon. En tiedä onko tämä vielä kappaleen lopullinen version, mutta tämäkin aiheuttaa pahanlaatuisen korvamadon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti