Sivut

19.7.10

HEALTH ::DISCO2(+) (Lovepump United)


Remix albumit ovat kummallinen konsepti. Periaatteessa niillä ei ole paljon tekemistä artistin varsinaisen musiikin kanssa. Remix albumi on enemmän artistin kuratoima kokoelma eri remixaajien versioita omista biiseistään. HEALTH kerää remix albumeistaan suurimmat krediitit, mutta nostaa samalla tuntemattomampia tai uusia artisteja ihmisten tietoisuuteen, mikä on hyvä juttu. Eli lopputulos hyödyttää kaikkia ja myös minä olen iloinen kuullessani hyvää uutta musiikkia. Ennen HEALTH:n remix albumeja olin kuunnellut vain Bloc Partyn Silent Alarmista tehtyä remix levyjä, jonka uskon olevan lajinsa parhaimmasta päästä. Muuten käsitykseni remix albumeista on, että ne eivät ole oikein mistään kotoisin. HEALTH//DISCO levystä en hirveästi perusta, vaikka silläkin on hetkensä. Paljon paremmalta maistuvat bändin varsinaiset levyt. Uusi DISCO2 levy häviää bändin varsinaisille levyille kuitenkin vain hiuksen hienosti. Blindoldfreakin eteerinen vyörytys lopettaa levyn hienosti.



Disco2:lla kaikki remixit toimivat itsenäisinä biiseinä jopa kokonaisuutta paremmin. Muutamat remixit ovat kuuntelussa jo vuoden päivät (Tobacco, Pictureplane) eivätkä enää aiheuta samanlaisia säväreitä kuin alussa, mutta kuulostavat edelleen hyviltä. Yksi asia mietityttää, miksi tehdä remixejä, jos alkuperäisestä biisistä ei käytetä kuin murtomurto-osaa? (Blondesin remix) Mikä silloin edes on remixin idea? Eikö se voisi olla vain itsenäinen biisi, vaikka remixaajan omalla levyllä? DISCO2:lla remixaajat käyttävät lähinnä hyväkseen laulaja Jake Duzsikin vokaaleita, vaikka bändin soitossa riittäisi paljon muutakin herkullista käyttöainesta. Levy on pääosin elektropainotteinen, mikä erottaa sen edeltäjästään, joka painottui enemmän housee ja klubipaukkeeseen. Levyn avaa täysin uusi kappale USA BOYS, joka sopii levylle täydellisesti, toimii hyvänä introna ja esittelee uusi puolia Healthistä. Yksi levyn parhaista raidoista. Cfcf remixejä pukkaa tällä hetkellä joka paikasta laadusta tinkimättä.



Varsinaisella levyllä remixaajakaarti on jo varsin nimekästä tai ainakin enimmäkseen hypen myötäisistä tuulista nauttivaa. + levyllä taas suurin osa remixaajista ei sano minulle yhtään mitään, mikä ei vähennä levyn arvoa. Tällä hetkellä en pysty sanomaan kummasta levystä pidän enemmän. + levy on kokeilevampaa ja vähän noisempaan, mikä sopii omaan makuun. Esille nousee ainakin Nite Jewelin Die Slow remix, joka nousee aivan koko paketin parhaimpien hetkien joukkoon.



Kokonaisuutena reilusti plussan puolelle, mutta mielummin kuuntelen edelleen bändin varsinaisia levyjä. Discolta Health otti vaikutteita Get Color levyynsä. USA BOYS perusteella ei kannata pelästyä, jos tuleva pitkäsoitto kuulostaa DISCO2:lta. Älkää unohtako kuitenkaan noisea ja tribaalirumpuja :)



Remixejä riittää näköjään ++ levyllekin. Tiedä nyt sitten enää, mistä nekin saa käsiinsä. Mukana ++:lla kotimainen Reneissance Man, Parallels ja Soft Metals.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti