Ei voi olla totta!
Crush on levy, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Olen ollut innostunut. Olen pelännyt. Joskus siinä ei ole ollut mitään järkeä. Joskus olen unohtanut asian. Ehkä olen hullu. (Ehkä olen Olavi Uusivirta) Maanantaina levy on viimein kaupoissa!
Ensimmäisenä mieleeni tulee, että Abe Vigoda on kameleontti. Useimmat bändit, joista tykkään ovat. Abe Vigoda vain näyttää olevan siitä pahemmasta päästä. Tyylin vaihdokset ovat niin suuria, että se laittaa aluksi ajattelemaan, että mitä vittua?!? Sen jälkeen alan päästä kärryille ja lopulta rakastan. Ainakin aina tähän asti. Tutustuin bändiin vuoden 2008 alkupuolella ennen bändin "läpimurtolevyä" Skeleton, joka esitteli nuoren "tropical punk" bändin. Biisien keskikesto oli 2 minuutin luokkaa ja hengähdystaukoja tarjosivat nopeat puolen minuutin noise rypistykset. Heti Skeletonin perään yhtye tarjosi vuoden 2009 alussa Reviver EP:n, jolla soitti ensiksi täysin eri yhtye. Biisit kestivät 4 minuuttia, temmot olivat rauhallisempi ja vokalisti Michael Vidalin ääni ei enää kiekunut korkealla vaan antoi palaa matalammin ja kehittyy edelleen arvaamattomasti. Ensireaktioni oli onko tämä nyt varmasti oikea levy? Levy-yhtiön tiedotteessa luki jotakuinkin "your going to flip when you hear new Abe Vigoda" no todellakin. Lopulta Reviver oli viime vuoden suosikki julkaisujani. Kokonaisuudessaan bändin kehitys on ollut pitkä Sky Route/Star Roof levyn no wave melusta Kid Cityn trooppinen punk vaihe ykkösestä nykypäivään.
Reviver EP:n myötä vanha rumpali Reggie Guerrero jätti bändin, koska muu bändi halusi panostaa uraansa enemmän ja uudeksi rumpaliksi tuli Dane Chadwick, joka toi mukanaan rumpukoneet ja synat. Hänen vaikutuksensa bändin uuteen suuntaan on varmasti ollut suuri. Synat ovat mukana lähes joka raidalla, rytmit ovat monotonisempia, vaikka mukana on yhä (onneksi) tuttua villiä rumpujen paukutusta. Tsekkaa November. Musiikki on helpommin lähestyttävää ja kappalerakenteet normaalimpia. Parempi tuotanto ei ole kuitenkaan tuhonnut bändin punkjuuria ja ilmaisu on edelleen sopivan rosoista. Jokaisessa kappaleessa seikkaillaan omassa äänimaailmassaan ja kokonaisuudesta löytää paljon korvakarkkia. Levy kuulostaakin todella hyvältä, vaikka aluksi tunkkaiselta verrattuna aikaisempien levyjen luomu soundeihin.
Biisimaistiaisten myötä aloin jo huolestua, mutta onneksi aivan turhaan. Levy iski heti ensikuuntelulla kovaa ja paranee vain ajan myötä. En jaa ihmisten mielipiteitä, jotka ovat parjanneet levyä internetissä. Avarakatseisuutta ihmiset! Kuka lopulta haluaisu kuulla Skeletonin osa 2. Levy kuulostaa törkeän hyvältä, mitä lie cold waveksi tai new waveksi tätä voi kutsua. Throwing Shade vaikutti ensi sinkuksi hiukan tylsältä, mutta levyn kokonaisuuteen se sopii mutkattomasti ja maistuu hyvälle. Crush saattaa olla paras kappale, jonka yhtye on tähän mennessä kirjoittanut. Repeating Angel on upea 6 minuutin hituri, joka yksinkertaisuudessaan on jotain erittäin hienoa. Synia ei tosiaan voi olla huomaamatta ja tällä levyllä ne ottavat hallitsevan roolin. Jos jotain jään kaipaamaan, niin pienet noisehäröilyt johonkin väliin olisivat olleet poikaa, mutta eivät pakolla olisi sopineet levyn kokonaisuuteen. Kokonaisuutena levy on yksi tämän vuoden persoonallisimmista indierock levyistä. Näin lavea yleistys sallittakoon.
Silti bAbe Vigoda kuulostaa edelleen eniten itseltään, oli tyyli mikä tahansa. Bändin jäsenet ovat nuoriksi herroiksi ehtineet jo pitkälle, ja kameleontin tulevaisuutta on mielenkiintoista seurata. Bändi kehittyy eikä pelkää siirtyä uusille urille. Enkä voi sille mitään, että Crush on yksi vuoden suosikkilevyistäni. Ei se väärin oo. Pientä ihastusta on edelleen ilmassa.
Koko levy streamattivissa täällä tämän viikon loppuun ja maanantaina sitten levykauppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti