Sivut

12.2.11

Silk Flowers: Ltd. Form (PPM)


Silk Flowersin aikaisempi tuotanto on taiteillut hyvät ja loistavan rajamaastossa juuri kuitenkaan ylittämättä rimaa. Uuden levyn sinkkulohkaisut antoivat lupauksia siitä, että nyt kaikki palikat alkavat vihdoin olla kohdillaan. Levyn on tuottanut MNDR, jonka joka puolelta internetiä vastaan tulleet mainosbannerit ovat vain ärsyttäneet allekirjoittanut, mutta Ltd. Formilla Silk Flowers kuulostaa aikaisempaa paremalta. Se kuulostaa myös melodisemmalta ja laulaja on kehittynyt roimasti. Aikaisemmin vokaalit olivat yksi bändin pahimmista riippakivistä. Syvä baritoni kuulosti lähinnä tukkoiselta ja toi mieleen hukkuvan Darth Vaderin. Nyt laulussa on lämpöä ja enemmän sävyjä, mikä pätee koko albumiin.

 A Brush Through The Dust

Kolme ensimmäistä kappaletta ovat instrumentaaleja eikä se oikeastaan haittaa ollenkaan. Synanakutuksina ne kantavat kestonsa hyvin eikä niiden olemassaolon tarkoitusta tarvitse edes epäillä. Vain 3/9 levyn biiseistä kuullaan laulua. Niistä levyn  huippukohdiksi nousevat eritoten päätösraita A Brush Throught The Dust (National fanit kuunnelkaa) sekä aikaisemmin bloggaamani Band of Color. Muista raidoista erikseen mainittakoon Frozen Moments, joka taas todistaa, että laulua ei aina tarvita.

Kokonaisuudessaan Silk Flowers pyörii edelleen väriympyrän tummemmalla puolella, mutta en kutsuisi tätä kovin synkäksi. Hyvää syniin, hälyyn ja entistä enemmän melodisuuteen nojaavaa jonkinsortin wave musiikkia. Jos maistuu, niin luottolafka PPM julkaisi levyn kuun alussa. Suomesta ei taida vielä löytyä, mutta internet on ihan hyvä keksintö.

 Silk Flowers - Frozen Moments (Nite Jewel Remix)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti