Sivut

25.7.11

Washed Out: Within and Without (Sub Pop)


Chillwave. Noin, nyt se on sanottu eikä sitä tarvitse sanoa enää, koska Washed Out ei ole enää sitä. Kutsuisin nykyistä Washed Out soundia syntetisaattoreista voimansa saavaksi utupopiksi, joka polarisoituu auringon valosta ja eroosio tapahtuu veden voimasta - ei sen kummempaa. Parin vuoden takaisten genreä määritelleiden ep:eiden jälkeen Washed Out mastermind Ernest Greene on ollut suht hiljakseen ja keskittynyt kirjoittamaan debyttilevyään Within and Without. Tulokset ovat hyviä.



Eepeet jäivät itselleni aikoinaan melko etäisiksi ja Feel It Aroundin nerokkuuden tajusin vasta myöhemmin. Alkuun Washed Out oli minulle vain yksi sen edustajista, mikä aiheutti lähinnä teko-oksennus- sekä ironisia vitsireaktioita, vaikka kunnon kuulokuva puuttui (sikäli tyhmää). Ajan kuluessa olen oppinut tykkäämään joistain sen aallon weivaajista, koska onhan se ihan normaalia tykätä hyvästä musiikista oli genre mikä tahansa. Uudella albumillaan Washed Out jättää monet lajitovereistaan hapuilemaan horisonttiin.

Within and Without nousee lajitovereidensa yläpuolelle ennen kaikkea laulunkirjoituksensa puolesta. Ernest ei ole lähtenyt hätiköimään nosteen mukana, vaan on malttanut kirjoittaa kokonaisen albumin. Sen kuulee, sillä levyllä ei ole mihinkään kiire. Biisit koostuvat melko vähäisistä elementeistä, mutta puoltavat olemassaolonsa. Kun peruspalaset ovat kohdillaan, ei tarvitse höntyillä. Biiseillä on aikaa kasvaa. Ne eivät ehkä aukea heti, mutta niitä jaksaa kuunnella vielä huomennakin.



Kappalemateriaali on yllättävän rauhallista. Eyes Be Closedin edes takaisin aaltoilevat synat pakottavat kuuntelijan sukeltamaan sisälle albumiin. Se on samalla levyn päällekäyvin raita. Rauhallisemmat, jopa surumieliset - reaktio aiheutuu Ernestin vokaalisuorituksista - kappaleet ovat pääosassa. Pikkuhiljaa ne avautuvat ja antavat itsestään lisää, vaikka aluksi reaktio voi kääntyä unen puolelle ja huomaan kysyväni itseltäni missä ovat koukut. Far Awayta maustetaan tyylikkäästi sellolla. Soft laskee kuulijan lopullisesti rauhallisemmille vesille ikuisuutta tavoittelivilla taustoillaan biitin ja tuhdin basson viedessä varmasti eteenpäin.

Levyllä ei oikeastaan ole kunnon singlejä eikä uutta Feel It Aroundia. Se ei haittaa sillä Within and Without on kokonainen levy ja sellaisena parhaimmillaan. Kärsivällinen kuuntelija palkitaan lopussa, kun Ernest laskee aseistustaan ja uusi puolia paljastuu. Niillä pedataan jo kenties tulevaisuutta?



Tähän asti parhaat kokemukset levystä olen saanut kuulokkeiden, metron ja bussin välityksellä, kun maailman lipuu silmieni ohi. Itse pysyn paikallani, vaikka käytännössä liikun. Within and Without toimii paikallaan - tunnelman luojana. Oikeissa olosuhteissa se sulautuu ympäristöönsä luoden sille ääniraidan. Levy on kuin luotu kesään, mutta ennen kaikkea vauhdin hidastamiseen oli vuodenaika mikä tahansa.

Nyt ymmärrän miksi bändin nimi on Washed Out. On nimenomaan kyse pesusta. Aurinko, vesi tai joku muu pesee. Within and Without hukuttaa sisäänsä ja puhdistaa. Ei tämä mikään täydellinen levy ole, vielä. Tämä on hyvin vahva ehdokas vuoden kesälevykseni ja uskon levyn kestävän hyvin myös aikaa. Kyse ei koskaan ollutkaan mistään tähdenlennosta. Olin vain ylimielinen hölmö, hypen orja ja oksensin turhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti