Women: Public Strain (Jagjaguwar/Flemish Eye)

I love Women. Pakko myöntää. Nyt viimein päätin pyörittää uuden Public Strain levyn ja se kannatti. Levy vuoti nettiin jo kesäkuussa 3 kk ennen amerikan julkaisupäivää. Euroopassa saamme nauttia tästä herkusta jo kuukautta aikaisemmin 27. elokuuta (Enää en oo varma tästä?!?) Nyt levy feidailee parhaillaan viimeistä biisiä Eyeshore ja tuntuu hyvältä. En oikein osaa vastustaa kauitettuja kitaroita, joihin on lisätty vielä kiva lo-fi särö, kun niillä vielä maustetaan hyviä popkappaleita alkaa olla täydellinen ateria katettu. Pitää kuunnella levyä vielä rutkasti lisää ja keksiä lisää sanottavaa, mutta näin ensi kuuntelun jälkeen oli pakko tulla tänne avautumaan. Se on sitä rappio hypeä.



myöhemmin...

Nyt on kuunteluita enemmän takana ja tällä hetkellä mielipiteeni on, että Women on mennyt bändinä eteenpäin ja tehnyt loistavan levyn (vituhyvälevy). Womenin musiikissa 60-lukulainen pop lyö kättä post-punkin kanssa ja päälle metelöidään siellä täällä erittäin hyvällä maulla. Kappaleet syntyvät, kun Womenin halu tehdä täydellisiä pop biisejä kohtaa heidän halunsa tehdä kokeellista ja rumaa musiikkia. Päällimmäisenä levystä kuitenkin tulee mieleen, että kyseessä on tavattoman hyvä pop levy, jonka pääosassa ovat hienot kappaleet. Can't You See aloittaa levyn fiiliksellä, joka tuo mieleen levyn kannen. Taustan luova kitarahäly on kuin sankka lumipyry vasten kasvoja. Kuulen hiukan jousia ja sireenin hälytysäänen. Venice Lockjaw on riipaisevan kaunis. Drag Open sitä melua mitä kaipasinkin. Kesken biisin tempo vaihtuu yht äkkiä ja loppu jumitellaan rauhallisemmin. China Stepsissä käytetään samaa tehokeinoa. Locust Valley on sopivan rosoinen popherkku. Kokonaisuudessaan levy on rauhallisempi mitä odotin. Biisit eivät aukene ensikuunteluilla vaan vaativat pientä kypsyttelyä ja sanoista on melko usein vaikea saada selkoa, mikä haittaa suurta haluani laulaa mukana. Womenista ei aina arvaa mihin suuntaa yhtye seuraavaksi menee, edes yhden kappaleen sisällä, mikä pitää homman mielenkiintoisena.



Debyytillään yhtye esitti lukuisia aihioita siitä mitä se on. Nyt kaikkea on tiivistetty ja paketti on paremmin kasassa. Mukana on enemmän oikeita kappaleita ja palaset tukevat paremmin toisiaan. Kokonaisuutena levy on rautaa, yksittäisinä biiseinä en ole vielä varma jokaisesta palasesta. Levy on sopivan rosoinen ja haastava (vrt. nykyiset poseeraus indie levyt), että sitä haluaa kuunnella ja tutkia. Kanadan indie sankari Chad Van Gaalen (onko se joku sankari?) on ollut tuottamassa levyn Women debyytin tapaan ja pirun hyvältä kuulostaa. Myspacesta et löydä Womenin biisejä vaan jonkun tuntemattoman biisin. He eivät ole tehneet videoita. Joudut siis kuuntelemaan koko albumin, koska he eivät ole julkaisseet myöskään fyysisiä singlejä. Suosittelen kaikille, jopa juuri sinulle siellä joka nyt luet tätä.



Saisko muuten ton Polar Prizen tälle levylle?