Zomby: Dedication (4AD)

Ei niin yllättäen Flow ilmoitti Zombyn peruuttaneen lauantaisen esiintymisensä festareilla. Herrahan alkaa olla jo surullisen kuuluisa peruutuksistaan, vaikka keikkakalenterissa ei ole ruuhkaa. Harmi, sillä omissa kirjoissani Zombyn esiintyminen oli merkitty paksulla punakynällä. Olisin halunnut kokea, miten hän siirtää visionsa klubiolosuhteisiin.



Uusi levy Dedication ainakin sopii paremmin kotona kuunneltavaksi kuin tanssinpyörteisiin. Alitajuisena vaikutteena levylle on ollut Zombyn isän menehtyminen, mikä näkyy kappaleiden synkissä nimissä (Riding With Death, Lucifer, A Devil Lay Here) sekä levyn synkän surumielisessä tunnelmassa.

Levyn avaava Witch Hunt on kuin yöperhosen lento tai salamurha. Yksittäisen biisit eivät silti nouse kokonaisuuden edelle lukuunottamatta Things Fall Apartin Panda Bear vierailua. Levy on tasaista, biisistä toiseeen muuttuvaa biittimattoa ja sellaisenaan sykähdyttävää kuunneltavaa. Zomby ei tyydy seuraamaan esikuviaan, vaan vie asioita pitemmälle sekoittamalla tyylejä.



On yllättävää miten rauhallinen levy on. Biisit vaihtuvat lähes huomaamatta ollen lyhyitä äänten pyörähdyksiä. Niiden vaikutuksen tuntee kuunnellessa, mutta jälkeenpäin on vaikeaa muistaa mitä on kuullut. Yksittäisissä kappaleissa ei juuri tapahdu kehitystä, mutta levyn kokonaisuudessa kokema kehitys kumpuaa niiden vaihtelusta. Puhtaiden reivien sijaan ollaan lähempänä Burialin tunnetuksi tekemiä tunnelmia. Basquiat kulkee lähes pelkän pianon varassa. Levyn päättävä Mozaik päättyy kuin seinään ja kokoaa nimellään levyn palaset yhteen.

Dedication on tehty syksyn sateisiin - kylmään ja pimeään. Digital Rainin soidessa voin kuvitella teräksisen tulevaisuuden viiltävän kylmän sateen poskillani, oudot salamurhat ja katujen hämärässä vaanivat hallituksen joukot. Tai sitten vain nautin korvia hyväilevästä levystä painaen repeat nappulaa yhä uudestaan. Sateen ropistessa kattoon.



\\ Dedication @ Spotify