Viime aikoina en ole hirveästi katsonut romanttisia komedioita. En ainakaan muista. Mieleen nousee ainoastaan 500 Days of Summer, joka oli parhaimpia lajityypin edustajia joita vastaan on tullut. Siitäkin on jo pari vuotta. En voi sanoa tämän "genren" olevan suosikkini, mutta on noita leffoja tullut katsottua ihan kiitettävästi.
Big Troublesin hepuista ei oikein ota selvää. Levyn nimi on Romantic Comedy. He ovat tosissaan mutta levyn nimi on Romantic Comedy. Pääosissa ei jälleen kerran ole Jennifer Aniston ja Ashton Kutcher vaan Romantic Comedy muistuttaa enemmän Joseph Gordon-Levittin ruikutusta Zooey Deschanelin perään.
Romantic Comedy on aika perinteinen ruikutus indierock levy. Asiat ei ole niin hyvin tai ne ovat menneet perseelleen, mutta bändillä on jatkuvasti pilke silmäkulmassa, mikä pitää levyn elossa. Onhan se tylsää, jos ei vaikeista asioista voi lopulta vitsailla tai nauraa niille. Levyn ruikutus ei tunnu niin raskaalta, kun se suodatetaan komedia filtterin läpi. Se on levyn suurin vahvuus.
Big Troubles tiedostaa tämän. Elämän, romantiikan eikä indierockin tarvitse olla niin vakavaa. Miseryn lyriikat tiivistävät tämän aika hyvin:
It's always such a trap
It's always such a shame
Go on and have a laugh
Cause it's always the same
...
I just wanna have some fun..
Itse kappaleet eivät eroa indierockin kaanonista mitenkään erikoisella tavalla. Ne ovat bändin pohdintoja elämästä ja sellaisenaan riittäviä. Lauletaan tytöstä, joka hymyilee vain valokuvia varten ja ei haluta rakastaa enää koskaan. Bändissä on kaksi laulaja-lauluntekijää ja biisit jakaantuvat puoliksi. Alkuun tuntui, että pidän Alex Craigin biiseistä enemmän. Ne ovat suoraviivaisempia ja surisevat enemmän. Ian Drennan on maltillisempi ja perinteisesti popimpi. Lopulta vaihtelu tuntuu luonnolliselta ja tuo monipuolisuutta levylle.
Bändin viimevuotinen debyytti Worry oli makuuhuoneessa äänitettyä säröpoppia. Romantic Comedylla soittaa edelleen sama yhtye vain äänenlaatu on viimeisen päälle viilattu. Se tuo biisit paremmin esille, vaikka ei Worryssa mitään vikaa ole. Kuulaita kitaramelodioita ei enää tarvitse piilottaa särösirkkelin taakse, rumpukone on vaihtunut painaviin rumpuihin, basso kuuluu, laulu kuuluu ja kaiken alla vähän surisee.
Romanttisen komedian haparoivana loppupäätelmänä voin sanoa, että bändin ongelmat ovat edelleen isoja tai pieniä, mutta ongelmia on. Niille kuitenkin muistetaan nauraa. Eikä Josephkaan saanut lopussa Zooeya vaikka Ashton sai Jenniferin, mutta kumpi olikaan se parempi leffa?
Romantic Comedy @ Spotify
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti