Wimbledon 1980 muodostaa hetkellisen madonreiän samaisen vuoden klassiseen finaaliin. Menneisyyden paino tuntuu. Tapahtuman ainutkertaisuus ja lopullisuus. Madonreikä sulkeutuu juuri niillä hetkillä, kun alkaa tajuta mitä on tapahtumassa. Tahtoo palata takaisin.
Indian Wells käyttää tennistermistöä hartaudella hyväkseen, koska juuri muuta tietoa et hänestä luultavasti löydä. Musiikki itsessään liikkuu aamukasteisen autioilla kentillä ja puhuu puolestaan. Mun puolesta urheilutermistöä käyttävää musaa voitaisiin tehdä lisää, koska ei sitä liikaa ole. Jotenkin nerokas yhdistelmä, silloin kun se toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti