Sivut

11.6.10

99 vai 100? Mitä sanoo google vai kuka sanoo ja mitä?

Hmmm. Heh. Hmmm.

Tämän postauksen piti olla 100, mutta nyt se onkin 99, koska google päätti muuttaa Smäshhits! Vol.1 postauksen luonnostilaan, jotta voin poistaa sieltä tekijänoikeuksia rikkovan materiaalin.

Ei olisi pitänyt ilmeisesti julkaista Smäshhits! Vol.1 mixtapea. Sain asiasta varotuksen sähköpostiin, että olen rikkonut Yhdysvaltalaista DMCA (Digital Millenium Copyright Act) lakia, enkä aio julkaista postausta uudestaan. Eihän minulla ole oikeuksia julkaista mixtapessa ollutta musiikkia, mutta en pitänyt asiaa niin vakavana. Onko se sitä nytkään? Luulen, että aika monille blogeille ympäri maailmaa tulee samanlaisia varoituksia ja onhan Google poistanutkin joitain blogeja. Pärjään kyllä hyvin youtube videoilla ja soundcloud musiikilla. Spotify voi jatkossa hoitaa soittolistat.

Pidän mp3:sta enemmän kuin youtube videoista yms. Silloin musiikki on omassa hallinnassa ja voin kuunnella sitä milloin haluan. Se ei kuitenkaan anna minulle oikeutta jakaa sitä, ainakaan täällä verkossa. Tietysti voin jakaa musiikkiani kavereiden kanssa. Kyseistä mixtapea ladattiin 7 kertaa. Mietin, että miksi joku taho kiinnitti siihen kuitenkin niin paljon huomiota. Suurin osa musiikista on pienten levymerkkien julkaisuja, joiden en usko panevan hirveästi pahakseen yhden kappaleen jakamista. Isommat levy-yhtiöiden kuvittelen taistelevan kaikkea laitonta julkaisua vastaan. Toisaalta heillä on siihen myös enemmän resursseja. Ehkä huomion kiinnitti Robyn, joka ilmeisesti on isomman yhtiön artisti tai ehkä ei. Sitä en saa koskaan tietää. Voi tietysti myös olla, että Google tai joku muu taho kitkee kaikki mahdolliset laittomat julkaisut. Kaiken laittoman materiaalin poistaminen verkosta on varmasti todella vaikeaa. Ja onhan netti täynnä kokonaisia albumeja jakavia blogeja.

Mielenkiintoista on, että ensimmäisen kerran kun rikon tekijänoikeuksia, saan siitä huomautuksen. En pidä musiikin laitonta jakamista niin suuressa arvossa, että aikoisin tehdä sitä jatkossa. Joku muu voi hoitaa sen puolestani, koska se ei tule koskaan katoamaan internetistä. Voisin valittaa asiasta, jos koen tulleeni kaltoin kohdelluksi, mutta niinhän ei ole käynyt. Blogger on Googlen palvelu ja toimii Yhdysvaltain lakien alla eli minäkin olen joutunut tekemisiin toisen maan lakien kanssa. Jatkossa en halua sekaantua niihin enempää.

Arvostan musiikkia ja sen tekijöitä. Haluan kertoa siitä ja jakaa sitä täällä. Jatkossa laillisesti. Lataan paljon musiikkia, välillä myös laittomasti, mutta ostan myös paljon musiikkia laillisesti levykaupoista ja netistä. Pelkkä mp3 tiedosto ei riitä minulle, koska se ei tunnu miltään, sitä ei voi koskettaa. Haluan nähdä ja koskettaa musiikkiani, levyjäni. Levyjen hienot pakkaukset tuovat lisäarvoa musiikkiin. Haluan tukea artisteja, jotta he voivat jatkaa musiikin tekemistä.

Loppuun sitten sitä musiikkia. Joku on luultavasti tässäkin rikkonut tekijänoikeuksia, kun on laittanut videon youtubeen. Ei ole minun huoleni. Hyvä remix enkä usko, että ketään koko maailmassa haittaa, että upotan sen tähän.


Cold Caven Life Magazine biisistä on tehty ainakin nämä 2 hyvää remixiä. Subiza on vielä kuuntelematta, mutta aion hoitaa asian pikapuoliin kuntoon. Noise nikkari Prurientin remix toimii myös.

3 kommenttia:

  1. Onpa jännä. Veikkailisin että kun biisit oli omina tiedostoinaan niin huomio kiinnittyi + huono tuuri. Eli jos kyseessä ois dj-mixtape niin tuskinpa tulis huomautusta, luulen.

    VastaaPoista
  2. mäki oon saanu ton mailin ariel pinkin biisin jakelusta ja oon kans turvautunu youtubeen sen jälkeen. aika pelottava hetki oli kyllä, aattelin et nyt tyyliin deletoidaan koko blogi. :--( ja oon samaa mielt kaikesta mitä kirjotit, haluun kuunnella biisit omalt koneelta ja sillon kun haluun mut ei tulis mieleenkään nousta barrikaadeille bloggeria vastaan niinkun jotkut näyttää haluavan. ihmetyttää vaan et miten google jaksaa vahdata jotain suomalaisia musablogeja...

    VastaaPoista
  3. dzei: Veikkaan samaa.

    Anna: Aika pienestä tosiaan tulee jo huomautuksii, kun bloggailee vielä täältä Suomen peräkyliltä niin muuta maailmaa tuskin kauheesti kiinnostaa. Veikkaan, että toi on enemmän pelotteluu, koska muuten niiden pitäis koko ajan sulkee blogei tai haastaa oikeuteen, mutta se olis turhaa, koska aina tulee uusia blogeja yms.

    Bloggeria, kun käyttää niin sen sääntöjän mukaan pitää sitten toimia.

    VastaaPoista