Darkest summer days are gone

Kuulostaa niin tutulta, kuulostaa niin hyvältä, kuulostaa niin ajattomalta. Chris Cohen on aikaisemmin hankkinut kannuksiaan muun muassa Deerhoofin, Cass McCombsin ja Haunted Graffitin riveissä. Nyt on tullut aika sooloilla ja suosikki lafka Captured Tracks on kaapannut miehen talliinsa. Optimist High on kevyt kuin höyhen. Sovituksen jälkeinen tila, ilmassa on optimismia, kaikki ovet auki, kesä jatkuu ikuisesti ainakin vielä yhden päivän.

Lopussa päästetään irti loputkin kahleet ja rummutetaan ilmavasti sydämen kyllyydestä. Kuulostaa taivaalliselta - pop-musiikilta parhaimmillaan.

Oshin

Helisevän kaunis, voimakas, intensiivinen, täynnä elämää ja elämänhalua sekä angstia muun muassa tätä kaikkea on DIIV:n debyyttilevy Oshin. Kirjoittaessani ensi kertaa Divestä (bändin nimi muuttunut) en ollut vielä täysin vakuuttunut kuulemastani ja uumoilin debyyttialbumin kertovan enemmän sitten joskus. Nopeasti kasaan saatu debyytti lunastaa kovat odotukset ja on selkeästi parhaita tänä vuonna julkaistuja levyjä. Jos tykkäät kitaramusiikista, on Oshin lähes pakollista kuunneltavaa. Ainoastaan biisien sekaan kauitetut vokaalit saattavat karkoittaa kuulijoita, jotka haluavat musiikkinsa selkeänä.

DIIV:n soundi on jotenkin todella tutun kuuloinen, mutta silti tuore ja ajaton. Palapelin palasia lainaillaan vähän sieltä täältä, mutta lopputulos kuulostaa täysin omalta. Levy on ollut nyt viikon streamattavissa ja muutaman kerran olen sen ehtinyt kuuntelemaan, mutta jo ensi kerta vakuutti sen erinomaisuudesta. Vanhat tutut suosikit Human ja Sometime ovat saaneet uusia sävyjä bändidynamiikan myötä. Muutenkin loistavia biisejä laskiessa alkavat sormet loppua kesken Past Lives, How Long Have You Known?, Wait... Koko levy soljuu helposti läpi neljänkymmenen minuutin kestonsa ja sen uudelleen soittaminen on melkein vielä helpompaa.

Ajoittain Oshin on kuin hyppy hyppytornista veteen, lentämisen tunne ilmassa, tiedostamaton isku veteen, suloinen sekamelska pinnan alla sekä veden pinnan halkova jälki euforia. Parhaimmillaan se liikkuu yhtä kevyesti ja näyttävästi kuin surfari aalloilla, vaikka ei olekaan surffimusiikkia. Hetkien ajaksi se pysähtyy tuijottamaan tähtiä kirkkaalla öisellä meritaivaalla. Se murtautuu sisuskalujen läpi helposti, saa paskan tuntumaan paremmalta, hyvät asiat vielä paremmilta, saa auringon paistamaan neljänseinän sisään ja ilman virtaamaan vapaammin.

Oshin on hyvin todennäköisesti yksi parhaista levyistä tänä vuonna ja ykköskandidaatti vuoden 2012 kesäalbumiksi. Virallisesti se julkaistaan huomenna. Streamaus onnistuu vielä hypemasiinan kautta. Suosittelen.



Bonarina viime vuonna kuvattu live. Biiseinä Sometime, Wait, Doused ja (Druun) + haastattelu.

Hidden Structures

Sopivan punk ja tarttuu korvakäytävien väliin yhtä varmasti kuin vaaleanpunainen purukumi kuluneiden corvesejen pohjaan. Videolla kuvatut näkymät naapurimaastamme näyttävät hyvin tutuilta. Vaikeaa olla tykkäämättä.

Geist

Dive on muodostunut nopeasti vain muutaman biisin turvin uudeksi suosikiksi. Uusi biisi Geist on ollut kovassa soitossa toista viikkoa (siitä asti milloin se nyt tulikaan maailmaan). Biisi ei tule sisältymään kesällä julkaistavalle debyytille. Syynä lienee sen haahuileva rakenne - täydellinen 7" siis!

Cole Smithin vokaalit on kaiutettu ympäriinsä, sanoista saa selvää, jos hyvä tuuri käy, ja itse kappale virtaa vapaana, intensiivisesti jamitellen eikä tykkää kahleista tai liiallisten muistijälkien jättämisestä. Kaikesta epähittimäisyydystä huolimatta se ei suostu jättämään aivojeni toistokeskusta rauhaan. Laatua ei tässä tapauksessa voi järkeillä, vaan sen tuntee parhaiten heittäytymällä kappaleen vietäväksi.

Näyttää siltä, että fossiili pölyt alkaa nyt olla pyyhitty jaloista ja sukellus syvempiin vesiin voi alkaa. Debyytti siis ulkona joskus kesällä. Geist 7" joskus keväällä. Captured Tracks on levymerkki jälleen kerran.

Piña Colada poppii

Kaksi vaihtoehtoista todellisuutta:

1. Minä Rio De Janeiron rantahietikolla siemailemassa Piña coladaa

2. Minä sängyn laidalla kuulokkeet päässä istuen kuuntelemassa Piña colada poppia.

Beach Fossils sivuproggiksia sikiää kuin sieniä sateella ja vielä hyviä sellaisia. Syksyllä en aluksi ollut liian ihastunut fossiili basisti John Penan Heavenly Beat projektin loungahtavasta, jonkun (lähdettä muista en) erinomaisesti nimeämästä Piña Colada popista. Makustelin uudelleen ja tajusin. Faithlessin jälkeen päässä soi suloisen lohduttava säe "if I fall, then at least I fall". Ajatukset vievät toisaalle. Todellisuus on karumpi.

Kaksi Captured Tracksin julkaisemaa 7" jo ulkona. Debyyttiä luvataan täksi vuodeksi.

Human/Big Joke

On beebeeceitä, beebee-asukkaita, trendsettereitä ja hype pyörii, mutta itse odotan todella paljon Diven ensi vuodeksi lupailtua debyyttiä. Huomenna julkaistava Human/Big Joke single on puhdasta kultaa molemmilta puolilta.

TOTAALISTA KAUHUA

Todiste nro. 1: Luis Vasquez nähty päivänvalossa - ei vampyyri

Luis Vasquezin luotsaamanThe Soft Moonin musiikki saa voimansa ihmisen alkukantaisista vaistoista: pelosta ja saalistamisesta. Teollisenmaailman pölyihin yhdistettynä lopputuloksena on kauhua, jota koukuttavampaa en tiedä. Ilmaan jää vain yksi kysymys: kuka oli murhaaja vai olimmeko kaikki jo kuolleita?

Uusi Total Decay ep antaa joitakin vastauksia, jos uskallat kuunnella.

Dive

Dive on Beach Fossils kitaristi Cole Smithin johtama poppoo. Soundi ei karkaa kovinkaan kauas fossiileiden kaikupop tunnelmoinnista, vaan kaikua käytetään vielä enemmän. Muutoin vaikutteita haetaan krautin maailmasta. Dive sopii täydellisesti Captured Tracksin rosteriin.

Ensimmäiset biisit lupaavat hyvää, mutta aivan myyty en vielä ole. Debyyttialbumi varmasti kertoo enemmän sitten joskus tulevaisuudessa.

Widowspeak: Widowspeak (Captured Tracks)

photo by Nicholas Gazin

Widowspeakin debyyttialbumi on ollut kuuntelussa jo hyvän tovin ja täytyy todeta, että tässäpä laadukas kitarapop levy vuosimallia 2011. Vuoden mittaan tipahdelleet singlet nostivat veden kielelle ja kokopitkä jatkaa samoilla linjoilla. Bändin perusasetelma on hyvin yksinkertainen: 2 kitaraa, rummut ja välillä vähän synaa maustamaan lientä. Tilaa jää biiseille, tunnelmalle ja Molly Hamiltonin upealle äänelle. Bändi perustettiin viime vuoden kesällä, joten hidastelusta ei voi valittaa.



Ei ole Hamiltonin vika, että hänen äänensä tuo ajoittain mieleen esimerkiksi Hope Sandovalin. Tämän kaltaisen äänen varaan on hyvä rakentaa levyllinen hyviä pop-biisejä, joita on ilo kuunnella - sopivasti koukkuja ja nautittavia melodioita. In The Pinesin alun kitarasoundien perusteella ostaisin minkä levyn vain. Gun Shyn lopun harmoniat, Fir Coatin iloisempi indiepoppis ovat niin ikään mannaa.



Ajoittain levyltä voi aistia, että bändi ei ole ollut kasassa vielä kovin kauaa. Mutta jos on valmis julkaisemaan näin nopeasti näin hyvää materiaalia niin siitä vain! Pisteet jälleen Captured Tracksille, jonka leiman kanssa ei ole tapana mennä metsään.

Yön ja aamun sounträk

Pimeneviin iltoihin. Yön haju, tummuva vihreys. Widowspeakin debyn julkaisee Captured Tracks syssyllä. Toivottavasti alkusyssystä. Toivottavasti vaikka heti.



Kun kesäisestä kotimaastamme tulee näin kovaa kamaa, siitä pitää pitää meteliä. No nyt pidän ÄÄÄÄÄÄAAAAAOOOOOÖÖÖÖ! uuu



En tiiä. mut nyt kolahti. Galaksien väliset jäätävät synayhteydet toimii tuulettimena oikein tehokkaasti.

Aias

Kolme tyttöä, idea perustaa bändi, kotibileet, Vivian Girlsin keikka, Myspace ja Captured Tracks. Siinä Aiaksen nuori tuhkimotarina lyhykäisyydessään. Kaikki on silti vasta alussa. Mutta mikä mies Captured Tracks pomo Mike Sniper oikein on, kun löytää näitä herkullisia pop-bändejä vähän sieltä sun täältä ympäri maailman. Aiaksen laulaja kertoi primaveran keikallaan, että muu bändi ei ollut uskonut, kun oli kuullut että Amerikasta tarjotaan levytyssopimusta. Liian helppoa? Liian hyvää ollakseen totta?

Ilman primaveraa olisin aika tod.näköisesti sivuuttanut Aiaksen. Barcelonasta mukaan kuitenki tarttui debyyttilevy A La Piscina eikä kaduta yhtään, enää. Musiikkia korville ala Vivian Girls, Best Coast, mutta taitaa olla vielä parempaa. Bändi laulaa katalaaniksi, mikä on virkistävää eikä edes haittaa. Hienot melodiat kruunaavat kakun, jolle surisevat kitarat muodostavat täydellisen pohjan = täydellistä kesämusaa = mitä kuumempi on sitä paremmalta kuulostaa. Tehty Espanjassa = ei tarkoitettu kuunneltavaksi talven pakkasissa.

Mukana on vielä amatöörimäistä söpöilyä, minkä ei soisi koskaan katoavan niin kuin Best Coastille taisi käydä debyyttilevyllään. Isot peukut ja suositukset! Verinen Tu Manes video on lähes yhtä tuore kuin bändi! Mitä nämä tytöt vielä ehtivätkään tehdä!

Beach Fossils: What a Pleasure EP (Captured Tracks)

Ei paljon uutta auringon alla, mutta tarpeeksi. What a Pleasure EP:llä Beach Fossils jatkaa hyväksi havaitulla linjalla ja muutokset ovat kosmeettisia. Jos tykkäät bändistä, kuuntele. Jos et, ei ehkä kannata nytkään vaivautua. Jos et ole vielä kuunnellut, suosittelen.

Moments on minuutin mittainen levyn tunnelmaan johdattava intro, jonka jälkeen kitarat alkavat kutoa melodioita kuulijan ympärille senttimetrin tarkkuudella. Euphorinen pöhö jatkuu läpi pitkän 8 biisiä (tai 7 biisiä, jos kuuntelet vinyyliltä) sisältävän EP:n.

Woken up and here I am

All too fast to understand

Tuotanto on tällä kertaa hitusen viilatumpaa - kitarat soivat entistä puhtaammin ja uusia sävyjä on hiukan. Biisimateriaali on tutun tasalaatuista. Yksittäisiä huippukohtia on vaikea löytää. Pitemmän päälle saman kaavan toistaminen voi osoittautua ongelmaksi bändille, mutta vielä biisikynän tylsistymistä ei ole havaittavissa. John Pena on nyt kirjoittanut biisejä yhdessä Dustin Paysernin kanssa. Out in The Way on tehty yhteystyössä levy-yhtiö kaveri Jack "Wild Nothing" Tatumin kanssa ja kuulostaa bändien suoralta siitokselta. Oma suosikkini on tällä hetkellä nimibiisi, mutta kuunteluiden myötä suosikeiksi ovat nousseet jossain vaiheessa kaikki levyn kappaleet. 

Beach Fossils tekee edelleen täydellisen yksinkertaista ja koukuttavaa poppia. Lauluissa on edelleen kyse pienistä hetkistä, jotka menevät ohi aivan liian nopeasti. Onneksi levyn voi aina soittaa uudelleen. Viime aikoina repeat nappula onkin saanut osakseen kohtuutonta käsittelyä.

Pitchfork lupaili uutta levyä vielä tämän vuoden puolella, joten sitä odotellessa repeat.

Spotify

Widowspeak

by Nicholas Gazin

Widowspeak on uusi Captured Tracks herkku, joka julkaisi esikoiskasettinsa viime vuoden lopulla, minkä jälkeen Captured Tracks oli jälleen kerran valppaana ja julkaisee nyt Harsh Realm seiskatuumaisen. Musiikki puhukoon puolestaan.

Bandcamp

Wild Nothing: Gemini (Captured Tracks)

Tänä vuonna hienoja albumeja sen kun tuppaa tulemaan ovista ja ikkunoista. Wild Nothingin Gemini on uusin tulokas tässä sarjassa. Jos alkaa tarkemmin miettimään, Gemini kisaa myös vuoden debyyttialbumin tittelistä, koska muita varteenotettavia ehdokkaita ei juuri mainitsemaani Beach Fossilsia lukuunottamatta ole ilmaantunut.
Wild Nothing - Summer Holiday by musicmule
Levy-yhtiöistä puheenollen Captured Tracks tekee hattutempun julkaisemalla 25. toukokuuta sekä Geminin, että Beach Fossilsin. Yhtiö pyyhkii pöydän aikalailla tyhjäksi. Seuraavalla viikolla on sitten taas uudet kujeet, mutta kova veto kyseessä, kun miettii näiden kahden levyn laatua. Captured Tracks on muutenkin levy-yhtiö, jonka tekemisiä kannattaa seurata aika tarkkaan, koska levy-yhtiö pomo Mike Sniperilla on taipumus julkaista uusien/nousevien/unohtuvien/hyvien/loistavien/niiden joista en itse tykkää mutta muut saattavat tykätä yhtyeiden levyjä ja sinkkuja.
Wild Nothing - Cloudbusting (Kate Bush Cover) by musicmule
Itse Gemini on hiukan synkkää, mutta samalla toiveikasta syntetisaattori ja kitaravetoista makuuhuone/unelma poppia. Tämänpäivän taistelutovereista mieleen tulee Pains Of Being Pure At Heart. Vanhempia vertailukohtia itselle mieleen tulee The Smiths, The Cure. Wild Nothing ei kopioi mitään suoraan vaan kierrättää juttuja vähän sieltä täältä muokaten oman juttunsa. Geminillä kappaleiden kirjo on hyvin laaja. Suuremmassa osassa kappeleita äänikuvaa hallitsevat unelmoivat koskettimet ja muutamassa kappaleessa mennään kitaran tahtiin tyrmäävin seurauksin (Summer Holiday), joka oli rakkautta ensi kuulemalta.

Wild Nothingin takana on 21-vuotias ihmenuorukainen Jack Tatum. Kun ulkona sataa tai oman pään sisällä on sade- tai ukkoskuuroja, Wild Nothing antaa sateen sataa ja sen jälkeen paistaa taas aurinko. Gemini saa paremmalle mielelle silloin, kun sitä tarvitsee ja toimii tämä tietysti muulloinkin/nyt heti.

Chinatown VIDEO Parhautta!

Beach Fossils: Beach Fossils (Captured Tracks)

I'm getting on that bus
Got to get out of town
It's all that's on my mind
Leave the city behind

I see the mountain side
The trees and sky go by
I'm out here on my own
I might not come back home


Vacation - Beach Fossils by kohar

Aikaisemmin hehkutin jo Beach Fossilsia vain parin kappaleen perusteella. Captured Tracks julkaisee bändin ensimmäisen kokopitkän 25. toukokuuta ja aihetta hehkutukseen on lisää ja paljon. Levyn piti alunperin ilmestyä jo huhtikuun alussa, mutta julkaisupäivä siirtyi. Levy sitten vuoti nettiin huhtikuun alussa. Pakkohan se oli kuunteluun saada ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta. Jokainen levyn 11 biisistä on loistava. Ainoa miinus on, että kappaleiden soundimaailma on hyvin samanlainen, jos ei tykkää yhdestä biisistä ei luultavasti tykkää muistakaan. Itse en valita, kun kappaleet ovat niin kovatasoisia ja paremmalta kuulostavia kitaroita kuulee harvoin. Kaikua riittää valaidenkin tarkoituksiin. Kuuntele, vaikka Vacation, Daydream, Twelve Roses, Lazy Day, Golden Age... Yksinkertaiset biisit koukuttavat 1-3 kuuntelulla todella pahasti. Yksinkertaisuus on myös levyn suurin vahvuus. Kappaleissa ei ole mitään turhaa, mikä voi toisaalta olla jollekin ongelma. Sanoitukset käsittelevät biisien nimien mukaan kesää, lomaa, rauhoittumista ja pohdiskelevat elämän suuria pieniä asioita.

Levyn äänimaailman minimalistisuus tuo mieleen The XX:n, mutta toisin kuin The XX, levy on tehty valoisia vuodenaikoja varten. Tykkään paljon levyn rytmeistä, jotka muodostuvat seisovan rumpalin yksinkertaisen tehokkaasta paukutuksesta. Suuri plussa runsaasta tamburiinien käytöstä, linnunlaulusta ja meren äänistä.

Beach Fossils - Youth by Hypetrak

Beach Fossils alkoi Dustin Payseur:n sooloprojektina ja hän on vastuussa kaikista levyn kappaleista. Keikoille Payseur on koonnut Beach Fossilsista itselleen nelihenkisen yhtyeen. Viime vuonna bändi keräili nimeä internetin ihmeellisessä maailmassa parin kappaleen voimin. Olen tyytyväinen etten lähtenyt jo silloin bändin kelkkaan, koska albumin odotuksesta olisi voinut tulla hyvin piinallinen kokemus.

Loppupeleissä levyä kantavat huikean hyvät biisit, joita on pakko soittaa uudelleen ja uudelleen. Harvoin tulee vastaan näin hyviä kitarapop levyjä. Voin olla melkein varma, että jotain samankuuloista on tehty aiemminkin, mutta itsellä ei ole hajua siitä. Jos satut tietämään jotain saman kuuloista, otan ilolla tiedon vastaan. Uudemmista yhtyeistä mieleen tulee tunnelman ja soundien puolesta Real Estate. Tähän mennessä Beach Fossils on ollut kevään kuunnelluin levyni ja tuskin se siitä paljon muuttuu varsinkin nyt, kun säät muodostavat suloisen symbioosin Beach Fossilsin kanssa.

Toimii myös livenä. Twelve Roses tämän vuoden SXSW festareilla.

SXSW '10: Beach Fossils perform at the Terrorbird Media and Force Field PR Party from Melissa Soltis BlearyEyedBKLYN on Vimeo.

Wild Nothing: Chinatown

Wild Nothing - Chinatown from Jack Tatum on Vimeo.


Captured Tracks julkaisee Wild Nothingin debyyttialbumin 'Gemini' 25. Toukokuuta.

The Soft Moon

Hirveetä hypetystä luvassa. haha. Onko hype hyvästä vai pahasta? Ken tietää...

Elikkä kuulin tästä bändistä ekaa kertaa tänään. Oon kuullu yhen biisin, mutta se on aika vakuuttava ja olin myyty ekan kuuntelun jälkeen. Aina se ei tarkota hyvää, mutta toivotaan, että tällä kertaa tarkottaa. Youtubesta löysin vaan instrumentaalin biisin mutta myspacesta löytyy enemmän biisejä.


The Soft Moon (nimi vois olla parempiki (vali vali)) ammentaa post-punkista. Joy Division + 80-luku, Turn on The Bright Lights ajan Interpol. Aika synkkää ja valoakin pilkahtelee välillä tumman pinnan läpi. Tässä vaiheessa varmaan ajattelet, että onhan näitä 2000-luvun tummia post-punk bändejä kuultu, mutta The Soft Moon kuulostaa jotenkin tuoreelta. Se ei oo pelkkää vanhan kierrätystä. Jos valintasi on joko White Lies tai The Soft Moon, valitse The Soft Moon (Sori White Lies, en tajuu teitä). Soft Moon on tällä hetkellä vielä yhden miehen Luis Vasquez:n bändi.

Yhden 7'' singlen on Soft Moon julkassu Captured Tracks levymerkillä, joka on osoittautumassa yhdeksi tämän hetken mielenkiintoisimmista levy-yhtiöistä. Se on julkaissut mm. Wild Nothingia (kts. aikaisempi kirjoitus), Beach Fossilsia, Woodsia, Blank Dogsia... ) Jatkossa pitää olla hereillä tämän yhtiön julkaisujen kanssa.