Kanadalainen protools hardcore bändi Fucked Up palaa uudella entistä eeppisemmällä David Comes to Life levyllä kesäkuun alussa. Lyhykäisyydessään levy on rock-ooppera, joka sijoittuu 70- ja 80-lukujen kuvitteelliseen Englantilaiseen kaupunkiin ja sisältää 18 biisiä ja sillä on pituutta 78 minuuttia, huh! Jo edellinen Chemistry of Common Life oli lajissaan ja muutenkin erittäin kunnianhimoinen levy, joka palkittiin ansaitusti Polar Prizella. Eriäviäkin mielipiteitä kuultiin jotakuinkin tähän tyyliin: "Ei tälläiselle paskalla voi antaa tätä palkintoa". Aikaisemmin olisin voinut ollu samaa mieltä, mutta kun tajusin levyn hienouden ei paluuta ole ollut.
Luvassa on luultavasti 1000 kerrosta kitaroita ja muuta mukavaa. Yksi asia ainakin on varma David Comes to Life jättää tuskin ketään kylmäksi.
En hirveästi kuuntelu rankempaa musaa, jos musiikkia haluaa määritellä rankemmaksi. Rankemmalla tarkoitan lähinnä metallia. Kyllä varmaan löytyy metallia, josta minäkin tykkään, mutta en ole koskaan ollut siitä kovin kiinnostunut. Silloin kun haluan kuunnella jotain rankempaa kuuntelen ainakin näitä levyjä.
Mitä tiedän hardcoresta? Enpä paljon mitään, joten en ala pätemään, mutta tykkään parista levystä, jotka voi määritellä hardcoreksi, vaikka ne eivät sitä puhtaimmassa mielessä varmasti olekaan.
Wives oli Losilainen hardcore bändi, joka julkaisi yhden loistavan albumin Erect The Youth Problem (2004) . Tämän jälkeen yhtye hajosi ja 2 bändin hemmoa perustivat bändin nimeltä No Age. Levy sisältää paljon ravokkaan lyhyitä biisejä, jotka sinkoilevat paikasta toiseen. Viimeisen kappaleen nimi on Fun Fun Fun, mikä osaltaan tiivistää koko levyn. Sanottavaa löytyy, mutta ei olla liian vakavia ja osataan pitää hauskaa. Levyä kuunnellessa ei voi välttää pientä hymyn karetta hetkittäin. Ilman No Age fanitustani en luultavasti olisi koskaan tutustunut bändiin. Kaoottinen meluaminen puhdistaa mieltä ja kehoa ajoittain.
Fucked Up on yksi hardcoren lippulaivoista tällä hetkellä, jos bändiä voi enää suoraan hardcoren kenttään liittää. Mielummin kutsuisin bändiä kokeelliseksi hardcoreksi. Joka tapauksessa bändin parin vuoden takainen Chemistry Of Common Life (2008) on hieno levy. Jätin bändin pitkään huomiotta hardcore leimansa vuoksi, mikä oli tyhmyyttä. Ennen kaikkea Fucked Up tekee mielenkiintoista ja kunnianhimoista musiikkia ja omaa hardcore bändille loistavan nimen.
Kolmantena bändinä heitän ilmoille vielä Pissed Jeansin, loistava nimi bändillä (taas). Noise Rockia hardcoren sijaan, vaikka samoilla vesillä liikutaan. Tutustuin bändiin viime vuotisen King of Jeans (2009) levyn myötä. Levy kuullostaa nuorten turhautuneiden, kyllästyneiden ja vihaisten miesten tuotokselta ja ketä nyt ei joskus vituttaisi? Kaikki vihaiset ihmiset kuunnelkaa, vaikka tätä levyä ennemmin kuin puratte vihanne väkivaltana muita kohtaan.
