Kolme asiaa vuonna 2012, jotka ovat määritelleet musiikinkuunteluani tai ovat muutosta entiseen verrattuna.
1. Naisäänet
2. Parempi tuotanto
3. Streamaus
Tuntuu, että monet aikaisemmin makuuhuoneissaan vääntäneet artistit ovat päässeet tai halunneet päästä viilaamaan soundinsa entistä täyteläisempään kuosiin. Nite Jewelistä olen pitänyt jo aikaisemmin, mutta Frankie Rosen lofailuja en ole oikein jaksanut. Joka tapauksessa molemmilta on uudet levyt tulossa ja maistiaisten perusteella niiltä on lupa odottaa hyvyyttä.
Silk Flowersin aikaisempi tuotanto on taiteillut hyvät ja loistavan rajamaastossa juuri kuitenkaan ylittämättä rimaa. Uuden levyn sinkkulohkaisut antoivat lupauksia siitä, että nyt kaikki palikat alkavat vihdoin olla kohdillaan. Levyn on tuottanut MNDR, jonka joka puolelta internetiä vastaan tulleet mainosbannerit ovat vain ärsyttäneet allekirjoittanut, mutta Ltd. Formilla Silk Flowers kuulostaa aikaisempaa paremalta. Se kuulostaa myös melodisemmalta ja laulaja on kehittynyt roimasti. Aikaisemmin vokaalit olivat yksi bändin pahimmista riippakivistä. Syvä baritoni kuulosti lähinnä tukkoiselta ja toi mieleen hukkuvan Darth Vaderin. Nyt laulussa on lämpöä ja enemmän sävyjä, mikä pätee koko albumiin.
Kolme ensimmäistä kappaletta ovat instrumentaaleja eikä se oikeastaan haittaa ollenkaan. Synanakutuksina ne kantavat kestonsa hyvin eikä niiden olemassaolon tarkoitusta tarvitse edes epäillä. Vain 3/9 levyn biiseistä kuullaan laulua. Niistä levyn huippukohdiksi nousevat eritoten päätösraita A Brush Throught The Dust (National fanit kuunnelkaa) sekä aikaisemmin bloggaamani Band of Color. Muista raidoista erikseen mainittakoon Frozen Moments, joka taas todistaa, että laulua ei aina tarvita.
Kokonaisuudessaan Silk Flowers pyörii edelleen väriympyrän tummemmalla puolella, mutta en kutsuisi tätä kovin synkäksi. Hyvää syniin, hälyyn ja entistä enemmän melodisuuteen nojaavaa jonkinsortin wave musiikkia. Jos maistuu, niin luottolafka PPM julkaisi levyn kuun alussa. Suomesta ei taida vielä löytyä, mutta internet on ihan hyvä keksintö.
Keräilin koriini viime vuonna paljon munia. Unohdin Nite Jewelin, vaikka kävi esiintymässä naapurissa. Ajattelin etten kuuntele tuommoista juustoa. Ihmesynafunkitteluu. Oikeasti en tiennyt, mitä se edes oli. Sitten aloin tykkäämään. Lopulta ajattelin, että mitä väliä. Joraan yksin. Pöytälamppu on discopalloni.
Tahdotaan juttui. Tahtotila ratkaisee.
Jos tahdot kuulla Nite Jeweliä levyltä, viime vuonna julkaistiin Good Evening debylevy. Am I Real? Ep julkaistiin juuri digitaalisena ja ensi kuussa sitä saa elävänä, mikä ei välttämättä koske maamme levykauppoja.
Tuntuu, että monet aikaisemmin makuuhuoneissaan vääntäneet artistit ovat päässeet tai halunneet päästä viilaamaan soundinsa entistä täyteläisempään kuosiin. Nite Jewelistä olen pitänyt jo aikaisemmin, mutta Frankie Rosen lofailuja en ole oikein jaksanut. Joka tapauksessa molemmilta on uudet levyt tulossa ja maistiaisten perusteella niiltä on lupa odottaa hyvyyttä.
