Sään herra on tänä kesänä pyllistellyt oikein urakalla. Vaikka heinäkuun loppupuoli jo häämöttää, tuntuu ettei kesä ole vielä alkanutkaan. Onneksi Tame Impala tarjoaa jälleen auringon korviketta, kuten pari kesää sitten. Viime vuonna yhtye jäi koko kesäksi paitsioon ilman mitään hyvää syytä. Uusi biisi riitti sytyttämään uinuneen kipinän. Ja mikä biisi se onkaan, soinut pari viikkoa päässä sekä soittimissa ja tulee soimaan vielä roimasti lisää. Kevin Parkerin kyky värittää maisemia sekä pop-kappaleita on ihailtava. Uutta albumia Lonerism joutuu harmittavasti odotella syksylle asti. Sitä ennen kuitenki sitä psykeeeeeee:
KesäMixi syntyi fiilispohjalta. Alkupuolella se liikkuu aika menevissä tunnelmissa, tyytyy ajoittain fiilistelemään maailmanmenoa ja loppupuolella kesäiltoja. Suurin ylläri taitaa olla 70-luvun italialainen avaruusproge.
Nyt kun katsoit Tame Impalan Why Don't You Make Up Your Mindin niin puhutaan hiukan säästä. Viime aikojen säät on muistuttaneet enemmän syys- tai lokakuuta kuin kesäkuuta. Tosin monesti kesäkuu on juuri tätä: pilvistä, sateista ja hiukan viileää. Tänään aurinko jo kurkki pilvien takaa ja lämpötilakin nousi. Tame Impala on ollut pelastamassa meikäläisen kesää Innerspeaker albumillaan. Se tuo auringon sinne missä sitä ei ole. Kesti hetken ennen kuin pääsin albumiin täysin sisälle. Pohdin, että onko tämä nyt niin hyvää kuin Solitude Is Bliss, Desire Be,Desire Go ja Runway, City, Houses, Clouds antoivat odottaa. Vastaus on, että kyllähän se on. Yours Truly on saanut videossaan vangittua Tame Impalan kesäisen taian. Unelmoivan pehmeät kitarat vievät mukanaan videossa näkyville vihreille aukeille. Ei ole kiire minnekään. Antaa auringon paistaa. Antaa Tame Impalan soittaa. Kai se oikea aurinko kohta näyttäytyy.
Aikaisemmin hehkutin jo Beach Fossilsia vain parin kappaleen perusteella. Captured Tracks julkaisee bändin ensimmäisen kokopitkän 25. toukokuuta ja aihetta hehkutukseen on lisää ja paljon. Levyn piti alunperin ilmestyä jo huhtikuun alussa, mutta julkaisupäivä siirtyi. Levy sitten vuoti nettiin huhtikuun alussa. Pakkohan se oli kuunteluun saada ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta. Jokainen levyn 11 biisistä on loistava. Ainoa miinus on, että kappaleiden soundimaailma on hyvin samanlainen, jos ei tykkää yhdestä biisistä ei luultavasti tykkää muistakaan. Itse en valita, kun kappaleet ovat niin kovatasoisia ja paremmalta kuulostavia kitaroita kuulee harvoin. Kaikua riittää valaidenkin tarkoituksiin. Kuuntele, vaikka Vacation, Daydream, Twelve Roses, Lazy Day, Golden Age... Yksinkertaiset biisit koukuttavat 1-3 kuuntelulla todella pahasti. Yksinkertaisuus on myös levyn suurin vahvuus. Kappaleissa ei ole mitään turhaa, mikä voi toisaalta olla jollekin ongelma. Sanoitukset käsittelevät biisien nimien mukaan kesää, lomaa, rauhoittumista ja pohdiskelevat elämän suuria pieniä asioita.
Levyn äänimaailman minimalistisuus tuo mieleen The XX:n, mutta toisin kuin The XX, levy on tehty valoisia vuodenaikoja varten. Tykkään paljon levyn rytmeistä, jotka muodostuvat seisovan rumpalin yksinkertaisen tehokkaasta paukutuksesta. Suuri plussa runsaasta tamburiinien käytöstä, linnunlaulusta ja meren äänistä.
Beach Fossils alkoi Dustin Payseur:n sooloprojektina ja hän on vastuussa kaikista levyn kappaleista. Keikoille Payseur on koonnut Beach Fossilsista itselleen nelihenkisen yhtyeen. Viime vuonna bändi keräili nimeä internetin ihmeellisessä maailmassa parin kappaleen voimin. Olen tyytyväinen etten lähtenyt jo silloin bändin kelkkaan, koska albumin odotuksesta olisi voinut tulla hyvin piinallinen kokemus.
Loppupeleissä levyä kantavat huikean hyvät biisit, joita on pakko soittaa uudelleen ja uudelleen. Harvoin tulee vastaan näin hyviä kitarapop levyjä. Voin olla melkein varma, että jotain samankuuloista on tehty aiemminkin, mutta itsellä ei ole hajua siitä. Jos satut tietämään jotain saman kuuloista, otan ilolla tiedon vastaan. Uudemmista yhtyeistä mieleen tulee tunnelman ja soundien puolesta Real Estate. Tähän mennessä Beach Fossils on ollut kevään kuunnelluin levyni ja tuskin se siitä paljon muuttuu varsinkin nyt, kun säät muodostavat suloisen symbioosin Beach Fossilsin kanssa.
Toimii myös livenä. Twelve Roses tämän vuoden SXSW festareilla.
The band is known for strange and upbeat folk rock songs with occasional elements of vocal harmony and noise. - Last.fm Bio -
Edellinen lause tiivistää Woodsin hienouden. Viime aikoina olen tajunnut, että Woods on yksi tämän hetken hienoimmista yhtyeistä. Viimeisen vuoden aikana olen jatkuvasti lisännyt bändin kuuntelua ja vähitellen ottanut kaikki bändin levyt haltuun.
Uusi levy At Echo Lake on aikaisempaa energisempi ja rockaavampi. Bändi itse sanoi, että tällä levylle he halusivat tuoda esiin live-energiansa ja juuri siltä levy kuulostaa. Kun aikaisemmat levyt ovat olleet enemmän folkpoppia ja hissuttelua, At Echo Lake:lla rockaavuus tulee esiin yksinkertaisempina kappalerakenteina, nopeatempoisempina kappaleina ja outoilua mahtuu sekaan vähemmän. Samalla Woods on tehnyt tähän asti ehjimmän albumikokonaisuutensa säilyttäen silti erikoislaatuisuutensa.
Kaikista tällä hetkellä esille ponnistavista lo-fi bändeistä Woods on ehdotonta kärkikastia ja kuulostaa persoonalliselta lajitovereidensa seassa. Pitkään solisti Jeremy Earl:n falsetto oli häiritsevin tekijä (Sama juttu Wild Beasts:n kanssa). Nykyään en kuitenkaan luopuisi siitä mistään hinnasta. Earl myös pyörittää viime vuosina hienoja levyjä julkaissutta Woodsist levylafkaa.
Woodsin soundi on ehdottoman luomua ja hivelee korvia. Albumin äänimaailma on erittäin rikas. Hienoja sävellyksia tuetaan monipuolisella soitannalla. Blood Dries Darker aloittaa levyn kovalla intensiteetillä, joka rakentuu pienistä asioista. Biisin voisi kuunnella monta kertaa putkeen ennen kuin siirtyy muun levyn kimppuun. Pick Up jatkaa miellyttävällä rätinällä ja kitaran näppäilyllä. Death Rattles on rauhallisempi ja melodialtaan äärettömän kaunis. Suffering Season on nimestään huolimatta kesän ykkösbiisejä. Levyä kuunnellessa tulee sellainen fiilis, että olisi metsän siimeksessä katsomassa intiimiä keikkaa. Paikalla on muutamia muita ihmisiä ja oravia. Välillä tuuli ja puiden humina kuljettavat kappaleita kauemmas. Kesälevy.
Woodsist julkaisee levyn ilmeisesti ensi viikolla (julkaisupäivä on vaihtunut useammin kuin vaihdan sukkia, melkein). Alun perin levy piti julkaista samana päivänä mm. Nationalin ja Foalsin kanssa, joiden levyjä en ole vielä kuullut, mutta uskallan väittää, että At Echo Lake ei ainakaan jää niiden varjoon, pikemminkin voi olla toisin päin. Kyseessä on yksi vuoden suosikkilevyistäni ja kattokaa nyt levyn kantta. On se hieno.
Viime päivinä on tullu kuunneltua ylivoimaisesti eniten kesämusaa. Alkaa pikku hiljaa hajoo pää tähän talveen. Aurinko onneks jo paistaa, mutta sais tulla jo lämpimämpää. Tahdon lämpimään ja lomalle.
Pari päivää sitten kirjoittelin jo Beach Fossils:sta, joka on osoittautunut ehkä uudeksi suosikiksi. Tänään sitten olen kuunnellut oikeastaan vain Ducktailssia. Viime sivuutin bändin hiukan ylenkatsoen. Levy tuli pyöräytettyä pari kertaa läpi, todettua ihan kivaksi ja pari biisiä erinomaisiksi. Tänään tajusin, että erinomaiset biisit (Beach Point Pleasant, Friends..) ovat kerrassaan loistavia ja muut vähintäänkin hyviä. Koko päivän olen ollut mielessäni lämpimässä, rannalla ja sulkenut silmäni ulkona vaanivalta lumisateelta ja harmaudelta. Ducktailssista huokuu nostagiaa, mutta samaan aikaan soundi voi olla hyvinkin futuristinen.
Landrunner on Ducktaillisia rokimmillaan muut biisit ovat chillimpää kamaa.
Ducktailssin takana on yksi mies Matthew Mondanile, joka on tuttu myös eräästä Real Estate nimisestä bändistä, hänellä on myös toinen sooloprojekti nimeltä Parasails, josta minulla ei ole mitään hajua, mutta luultavasti samoissa rantatunnelmissa liikutaan. Ducktails julkaisi viime vuonna Ducktails ja Landscapes nimiset pitkäsoitot. Jos Real Estate nappaa ja pelkät lo-fi instrumentaali kappaleet eivät haittaa niin tämä on täydellinen ensi kesän soundtrack yhdessä Real Estaten ja Beach Fossilsin kanssa. Tai sitten tämän parissa voi jo nyt sulkea silmät ja kuvitella kesän lämmön, kuten itse aion tehdä. Rantahietikolla tavataan.
Loppuun vielä hieno live video Beach Point Pleasantista. Ray Concepcion on kuvannut videon ja vimeosta löytyy paljon hienoja ja hyviä hänen kuvaamiaan live videoita.
