Viimeisen vuoden aikana Ducktailsista on tullut yksi suosikkiartisteistani eikä näin käy ihan joka päivä. Toissa vuonna en oikein vielä tajunnut Ducktailsin visioita, mutta viime keväänä kaikki jotenkin loksahti paikoilleen ja on sen jälkeen liimaantunut yhteen yhä voimakkaammin. Uutta levyä ehdin odotella koko pitkän syksyn ja nyt se on vihdoin täällä.
Ducktails III: Arcade Dynamics on nimensä mukaan kolmas kokopitkä. Pienempiä julkaisuja on ehtinyt kertyä sitäkin enemmän. Ducktailisin tuotantoa voi määritellä rennoksi ja trooppiseksi, chillwaven alle tätä on ehkä turha tunkea, hypnagogiseksi popiksi, jonka merkitystä en ole vielä kunnolla ymmärtänyt, ja nostalgista kuvastoa lainaavaksi eli sikäli muodikkaaksi.
Kaikilla kolmella levyllä visio on hiukan muuttunut. Tällä kertaa suunta kääntyy kohti suorempaa pop-ilmaisua. Pop-vaikutteita on Mondanilen (aka Ducktails) mukaan kertynyt kiertäessä isompia areenoita Real Estaten kanssa mm. Deerhunterin lämmittelijänä. Synalaukat ja pitemmät jumitukset jäävät aiempaa vähemmälle vähemmälle. Silti albumin hypnagogisempaa osastoa edustavat The Razor's Edge ja Arcade Shift ovat ehdotonta rautaa ja monipuolistavat kokonaisuutta. In The Swing on täydellinen intro albumille johdattaen heti oikeaan tunnelmaan. Hamilton Road, Art Vandelay ja Don't Make Plans ovat pop-täydellisyyttä, jonka tekemisesti jokainen indierunkkari hiljaa makuuhuoneessaan haaveilee.
Arcade Dynamicsissä on kyse edelleen tunnelmasta ei niinkään täydellisestä muodosta. Mondanile kertoo self-titled -lehden haastattelussa, että hänen kirjoittamansa kappaleet ovat kuin postikortteja. Itse koen postikortit portteina mielikuviin. Kun kappaleen nimi on Sunset Liner, se luo sille tietyn kehyksen, josta mielikuvani muuttuvat musiikin ja ajan mukana, luoden siitä oman postikorttini. Levyn hieno kansi on Mondanilen löytämä postikortti Portugalista.
Kesän ja hyvänolon vibat ovat niin vahvasti läsnä Ducktailisin musiikiksi, että ensisijaisesti se saa ajattelemaan kesää, lämpöä ja aurinkoa, mikä ei todellakaan haittaa näin talvipakkasilla/loskapaskassa. Arcade Dynamicsille voi ennustaa pitkää ikää. Hamilton Road on viettänyt soittolistoillani jo puoli vuotta ja tulee pysymään siellä luultavasti moninkertaisen ajan. Muutenkin tuntuu, että tämän levyn arvo tulee vain kasvamaan ajan kuluessa, kun henkilökohtaiset postikortit alkavat asettua paikalleen.
Levyn viimeinen kappale Porch Projector on 10-minuuttinen kitara/hälyääni improvisaatio, jonka aikana on todella helppo paeta unelmiin, muistoihin tai mihin vain. Levykaupan hyllyllä odottaa 35 minuutin lääke arkeen ja pimeyteen. Päivittäisillä kuunteluilla ei ole ylärajaa. Riippuvuus on ainoa testeissä havaittu haittavaikutus. On tyhmää alkaa tässä vaiheessa vuotta miettimään vuoden levyt listaani, mutta jos tämä levy ei ole top 5:ssä tai 10:ssä tästä vuodesta tulee helvetin kova levyvuosi.
Vinyyliversio sekä iTunes versio sisältää bonusbiisinä version Killin' The Vibesta, jolla vokaaleissa mukana Panda Bear. Helmikuussa Matthew Mondanilen New Tapes levy-yhtiö julkaisee ensimmäisenä julkaisunaan Killin The Vibe 12'', jolta löytyy kyseinen Panda Bear featti sekä Spectralsin featti samaan kappaleeseen ja 2 uutta biisiä. On taas lisää mitä odottaa.
