4 + 1: Julia Holterin Ekstasis

En jaksa tehdä mitään puolivuotissuosikkilevyt listauksia. Totean vain, että Ekstasis on suosikkini tänä vuonna julkaistuista levyistä. Tässä 4 +1 syytä tuhansista miksi niin on. Ei ehkä parhaita, ei ehkä huonoimpia, ei ehkä merkittävimpiä, mutta oleellisia syitä ja hetkiä, jotka sykähdyttävät edelleen joka kerta. Extrakrediittiä Julia ansaitsee erinomaisista videoista.

1. Naa na na na na na na naa
Naa na na na na na na naa
aaa aa aa aa aa aa aa aaa  (In The Same Room)



2. we go we go we go we go we go we go we go (Für Felix)



3. Moni, mon amie,
you'll be the death of me,
with your silver lips and lies.
Moni, mon amie,
I feel so ordinary,
when you go out with your friends. (Moni Mon Amie) + Yours Trulyn intiimi live video, joka kepittää levyversion.



4. Ten signs that read silence.
Too cold to remember a face, impossible to say. (Marienbad)



+1 Olen löytänyt Julia Holterin virkistävän teeskentelemättömistä ja silti leikkisistä lauluista merkityksiä ja elämää enemmän kuin mistään muusta tänä vuonna julkaistusta levystä. Olen nauttinut Our Sorrowsista tähänkin asti, mutta eilen yhtäkkiä löysin sen sanoista, kenttä-äänityksistä ja videosta merkityksen. En tiedä onko se mitä Holter on kappaleella/videolla hakenut. Haastatteluissa hän on sanonut säveltävänsä usein intuitionsa mukaan, koska jokaisen äänen puhkimiettiminen on tylsää. Merkitykset voivat näin piillä rivien välissä ja paljastuessaan yllättää sekä kuuntelijan että lauluntekijän itsensä.

Elämä muuttuu. Ekstasis ja sen merkitykset muuttuvat mukana. Ekstasis on jo alkanut elää omaa elämäänsä. Siksi se on suosikkini tänä vuonna julkaistuista levyistä.

Soudan huopaan saalista perkaan

Sateisen sunnuntain kunniaksi ja vastenmielisten lomakkeiden vastapainoksi käytän hetken ajastani ruotimalla viime aikojen saalista. Mitä mahtaakaan katiskasta löytyä? Siikaa, kuhaa vai kenties valmiiksi paistettuja muikkuja? Noh, se selviää seuraavasta rivistä alkaen. Uudet perunat eikun kiehumaan.



Dirty Projectors palaa ensi kuussa uudella Swing Lo Magellan levyllä. Molemmat levyltä ennakkoon irrotetut kappaleet ovat erinomaisia, mutteivat mitään yliluonnollista kamaa. Bändi alkaa olla kehityskaarensa siinä vaiheessa, jossa alkuaikojen kokeilut ja aina vaan uudet kokeilut ovat pikku hiljaa muodostamassa vain bändille itselleen ominaisen soundin, jota yhä perinteisemmäksi muuttuva laulunkirjoitus tukee erinomaisesti. Kaikkien experimentaalihörhöjen ei kuitenkaan kannata vielä huolestua, koska ei tämä vielä Bob Dylania ole. Pidän Dance for You:n sopivan raa'asta tuotantotyylistä eritoten vokaaleiden suhteen. Muutenkin mukana on paljon korvaa ja lonkkaluita miellyttäviä elementtejä, jotka mätsäävät vallitsevan vuoden ajan kanssa hyvin. Swing Lo Magellan tarjoaa taatusti paljon ruodittavaa ennenkuin varsinaiseen lihaan pääsee käsiksi kyllääksi tulemisesta puhumattakaan. Juuri nyt eniten kiinnostaa kuitenkin se mikä levyn kannessa olevan miekkosen osuus on levyllä.



Blaa blaa blaa, hopparii et saa must vielä tekemälläkään, mutta tää hoppi meininki alkaa maistumaan koko ajan paremmalta mun sisällä. Ensimmäinen reaktio tähän videoon + biisiin oli LEVEE HYMY. Tää pikkukundi on sanalla sanoen huikee! Taatusti yks vuoden parhaita videoita ja biisiäkin on yhtä helppo luukuttaa repeatillä kuin ahtaa paistettuja muikkuja naapaan. Ilmeisesti tässä sämplätään vielä Gorillazia?



Nimi muuttu. Nyt se on Diiv, minkä ehkä kaikki tietää jo, koska hype kasvaa ja kasvaa. En anna sen haitata, koska parin viikon päästä debyyttilevy Oshin saattaa hyvin olla vuoden parhaita. Tätä se hype juuri on, mutta joskus se on välttämätöntä. How Long Have You Known? video näyttää mistä ainesosista Diiv muodostaa soundinsa. Ei yksiselittäistä, mutta perinteistä, melko tuttua jopa, mutta silti niin uutta ja toimivaa. Doused voi hyvin olla tämän vuoden kahen kilon siika.

SMÄSH HIT

Tiiseri:



Koko helahoito:

Infinite ♡ Without Fulfillment

Ei muuta. (Vapise Lady Gaga)

Julia Holter: Marienbad & In the Same Room

Julia Holter saa minut hyvyydessään ja optimistisuudessaan aseettomaksi, sanattomaksi. Kaikki Holterilta viime aikoina kuulemani tuotanto ei jätä oikeastaan millekään arvoisteluille varaa. Välillä mietin miten joku voi olla näin hyvää. En ole vielä löytänyt vastausta.



Jo aikaisemmin postaamani Marienbad on MAHTIkappale, joka on sai nätin videon jokin aika sitten. Sen viehätys ei lepää pop-rakenteen kierrättämisessä. Sen sijaan se ottaa rakenteen ja kietoo sen useasti ympärilleen. Lopputulos on jatkuvaa hekumaa vailla merkittävää kuuntelunjälkeistä muistijälkeä. Sen joka hetki on kertosäe. Sen rakenne muuttuu, kasvaa, laskee ja taas kasvaa.

Se kieltäytyy antautumasta kymmenienkään kuuntelukertojen jälkeen. Silti sen jokainen hetki on kymmenen pisteen herkkua aisteille. Sen lapsenomaisen utelias pinta kätkee sisäänsä useampia tasoja. Pikku hiljaa avautuessaan se on todellinen hengensalpaaja.

Julia Holter tarjoaa uuden levynsä Ekstasis sopivasti minulle syntäpäivälahjaksi ja ostaisin sen vaikka Marienbad olisi ainoa hyvä kappale. Näin ei kuitenkaan ole. Uusi irroitus In the Same Room on todiste siitä. Tai 30 kuuntelun jälkeen tiedän paremmin, mutta varmaan on että 30 kuuntelua tulee täyttymään. RVNG Intl. julkaisee. Kiitos lahjasta. Musablokkaajan suurin tuska on hehkuttaa vielä kuulemattomia äänitteitä, mutta minkäs teet. Tää voi olla jotain tosi spesiaalia.

Teleportaatiovoima

Lee Noble - Parents

Busy making lists and war. Totta puhuen albumilista on aika vaiheessa, kun flunssa, koulutyöt ja kaikki muu painaa päälle. Listojen kasaaminen vaatii kuitenkin jonkin verran aikaa. Onneksi mm. Lee Noblen komea levy Horrorism on osoittautunut hyväksi lääkkeeksi kiireeseen.

Vähän jäi kaivelemaan olisiko Parents pitänyt sisällyttää 20. parhaan biisin joukkoon. Sanotaan nyt, että se on vuoden 21. paras biisi. Melko tuore videokin on laatutavaraa välittäen Horrorismin fiiliksiä, vaikka en oikein saa sen juonesta kiinni.

Buried at Sea

Echo Laken Young Silence ep tulee luultavasti löytymään tämän vuoden top 10 levyjeni joukosta. Ep:n päätöskappale Buried at Sea saattaa nousta biisien puolella jopa top 5:een. En tiedä vielä tarkemmin, koska en ole tehnyt listoja kuin päässäni. Näitä fiiliksiä tukemaan bändi julkaisi kappaleelle todella todella upean videon. Sen on ohjannut Natalia Stuyk ja se on kuvattu Espanjan etelärannikolla Granadassa.

Puhdasta mielihyvää.



Echo Laken debyyttialbumi ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
Buried at Sea tulee löytymään myös splitti 12'', jolla mukana myös Gross Magic, History of Apple Pie ja Novella, ja jonka Marshall Teller Recors julkaisee 12.12.

Ps. Vieläkin harmittaa, että Young Silence ep:n 500 kpl:n rajoitettu painos luisui juuri ja juuri käsieni ohitse.

Sarjakuvista videoiksi

High Placesin uusi video Sonora on moderni Kippari Kalle tarina, jossa on selviä Drive vaikutteita. Miten se tarina menikään? Tulee turpaan, avataan purkki, syödään pinaatti, kyynärvarteen kasvaa iso voimapallukka ja annetaan turpiin pahiksille. Uhrina Liarsin Angus Andrew.



Oneohtrix Point Never tekee tavattoman mielenkiintoisen kuuloista musiikkia. Viime vuotinen levy Returnal oli kokonaisuutena hiukan liian raskas itselleni, mutta pienempinä pätkinä aivan sitä paras mahdollista. Uuden ensi viikolla julkaistavan levyn nimibiisi Replica on saanut surumielisen videon - apocalyptisen hautaijaismarssin menneisyyden sarjakuvahahmoille.

We are your Friends

Tää biisi haisee bileiltä, sisältää vuoden likaisimman bassottelun ja perkussioita läiskitään kivan vapaalla otteella. Kelasin ettei näin kova styge oo voinu mennä kaikilta Suomessa ohi. Googlasin ja Slow Showsta löyty - piilotettu postauksen loppuun, mutta siellä se on. Meni ohi, mutta nyt kun kuulin ekaa kertaa, ei menny enää.

Friends on kotoisin Brooklynista. Nimi on aika pliisu. Kaimoja löytyy ainakin Japanista ja varmaan joka toisesta ruotsalaismakuuhuoneesta. Toinenkin video Friend Crush löytyy ja biisinä sekin on erittäin hyvää poppista hoppista kera huikeiden synien!

Apua, kummasta biisistä sitä sit tykkäis enemmän?!

Do whatever you want for the last time!

Ponytail ilmoitti viime kuussa laittavansa pillit pussiin eli niin sanotusti soittimet nurkkaan ainakin Ponytailin osalta. Se on surullista sillä uusimmalla levyllään ja yhdellä vuoden parhaista levyistä Do Whatever You Want All The Time bändi oli kovemmassa vedossa kuin koskaan. Muutenkin koko uransa ajan bändi näytti keskisormea kaikille arvostelijoille tekemällä omaperäistä ja täysin säännöistä piittaamatonta musiikkia. Lopputuloksena syntyi uutta, innostavaa, luovaa ja erilaista musiikkia.

"Hopefully more bands will come along like Ponytail and shed light on the fakers"

Hyviä bändejä tulee aina vähän ikävä. Alla pari videota bändin uusimmalta levyltä (ei suositella, jos pipo on liian kireällä)

Konstailematon

Spectralsin uudelle videolla ei konstailla. Mennään ulos, otetaan mukaan oma itsensä, kitara, vahvistin ja leikitään että soitetaan ja lauletaan. Hyvä video on siinä.

Itse biisissä Louis laulaa vain haluavansa saada otteen jostain ja hymystään, joka tuntuu aina karkaavan. Spectralsin debyytti Bad Penny julkaistaa kuun lopulla ja sillä on vuoden hienoin kansi.

Get Lost

Huomasin, että keskeneräisiä kirjoituksia odottaa julkaisuaan. Tai ainahan niitä on ollut, mutta päätin hoitaa ne alta pois ja tyhjentää pöydän. Turhat mäkeen ja vähemmän turhista valmista materiaalia. Saa nähdä onnistuuko, kun uusia aiheita ja tärkeämpää tekemistä olisi tarjolla. Mutta näin niitä on hyvä pakoilla.

Postaus Mark McGuiren uudesta levystä sai alkunsa jo pari kuukautta sitten ja jäi kesken. Se sisälsi arviota Markin emobändin Emeraldsin keikalta. Nyt levy on julkaistu ja on nyt kuuntelussa, mutta päätin kirjoittaa parin kuukauden takaiset havaintoni hiukan muunneltuina. Uskon uuden levyn laatuun, mutta arviot jääköön sikseen.

Emeraldsin keikalla tilanne vaikutti hieman absurdilta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi - yleisö jopa hiukan heilui. Ei Emeralds kuitenkaan ole tanssimusaa (tai miksei?). Salissa oli silti yksi henkilö joka antoi kaikkensa: tulevaisuuden kruunaamaton kitarasankari Mark McGuire. Hän riuhtoi ja piiskasi kitaraansa kuin raivotautinen urheilija. Se oli mahtavaa.

Uusi levy on nimeltään Get Lost kuten on myös uusi biisi. Se on mahtava. Kitara tanssii kevyesti ja kauniisti. Lopussa Mark päästää raivoavan urheilijan irti. Sitten leijutaan särössä. Se on kaunista.

I wish I was in a lo-fi pop buzz band

HBO:n uus sarja Hamilton Road on on ihan sika hyvä. En tiiä onks ihmiset vielä kuullu siitä tai nähny sitä, mutta täs olis teaserii. Se kertoo lo-fi buzz bändien jäsenten hektisestä elämästä.


I wish I was in a lo-fi pop buzz band but i'm not ;(

2010: Musiikkivideot

Edellisen postauksen Bombay videon innoittamana päätin jatkaa viime vuoden listaamista listaamalla viime vuoden lempi musiikkivideoni. Bombay siis kuuluu tähän joukkoon, joka ei ole missään paremmuusjärjestyksessä.

We Are Waterin tuli jokseenkin puskista ja tyrmäsi täysin. Taisin nähdä videon joskus 8 aikaan aamulla ja sen jälkeen toljotin ruutua suu auki enkä oikein tajunnut mitä juuri näin. Oli pakko katsoa uudestaan. Internet aika on tuonut lisää ulottuvuuksia musiikkivideoiden tekijöille, koska kukaan ei ole enää sensuroimassa. NSFW-videot ovat uusi muoti-ilmiö. Ennen We Are Wateria verellä ja väkivallalla ei oltu päästy mässäilemään vielä liikaa. Brutaali video tavoittaa loistavasti kappeleen intensiivisen tunnelman. En osaa kuvitella parempaa videota tälle kappaleelle. Toivomuksissani on Healthin uusi levy tälle vuodelle, koska tuntuu, että se voi viimeistään olla levy, joka räjäyttää pankin yhtyeen kohdalla.
Ohjaaja: Eric Wareheim


HEALTH "We are Water" from Eric Wareheim on Vimeo.


Viime aikoina vanhojen filmien käyttö musiikkivideoilla - ainakin epävirallisilla - on huomattavasti lisääntynyt. Osa hyviä, osa huonoja. Chinatownin video leikkaa taitavasti Richard Balducci lyhytelokuvaa Clown, joka oli pakko käydä katsomassa Internet Movie Databasesta heti kun olin nähnyt tämän videon. Alkuperäismateriaali on valittu viisaasti ja se sopii täydellisesti kappaleen surumieliseen tunnelmaan. Video on ilmeisesti itse Jack Tatumin aka Wild Nothingin käsialaa.


Wild Nothing - Chinatown from Jack Tatum on Vimeo.


What Dreams suurin saavutus on, että se saa hyvälle tuulelle. Hyvä idea, parempi video. Videon ohjaaja on Vice Cooler aka Hawnay Troof, joka ohjasi viime vuonna monta muutakin hyvää videota mm. Male Bondingille, Slow Animalille, Abe Vigodalle sekä omalle yhtyeelleen KIT.


Signals "What Dreams" from who ate my teeth? on Vimeo.


Scissorin video tuo aina jostain syystä mieleen Lostin. Mysteerinen ja elokuvallinen video on karkkia silmille eli silmäkarkkia. Valittiin Vimeo Awardseissa vuoden musiikkivideoksi. Ohjaaja: Andy Bruntel, joka on aikaisemmin ohjannut mm. No Agen ja St. Vincentin videot.


Liars "Scissor" from A Bruntel on Vimeo.


Kännissä olet ääliö [Kyllä] [Ei]. DANIELSin ohjaama video tutkailee ihmisistä humaltuneessa tilassa ja onnistuu siinä.


The Hundred in the Hands - Pigeons (Music Video) from DANIELS on Vimeo.


Solitude Is Bliss kuvailee ihmistä tunteiden vuoristoradassa ja harvoin on tullut parempia pätkiä kyseisestä aiheesta vastaan. Krediitit MEGAFORCElle ja Tame Impalalle, jolta tuli viime vuonna monta hyvää videota.


TAME IMPALA - Solitude is Bliss from MEGAFORCE on Vimeo.


Viimeisen kunnian saa She & Him videollaan In The Sun. Bändi viehättää edelleen itseäni enemmän videolla kuin levyllä. In The Sun on kuin amerikkalainen teinileffa lyhennettynä kolmeen minuuttiin. Ohjaaja Peyton Reed.


She & Him - In The Sun from Merge Records on Vimeo.

Näin teet hyvän musiikkivideon

-tarvitaan yksi tai useampi hyvä idea (yksikin riittää, jos se on tarpeeksi hyvä)

-toteutetaan se:



-nautitaan lopputuloksesta:


Tame Impala - Lucidity from Modular People on Vimeo.