2

Ensimmäisen vuoden aikana Ääniä opetteli kävelemään. Nyt puhuminen sujuu jo aika hyvin. Tulevaisuuden tavoittena olkoon lukemaan ja kirjoittamaan oppinen, ainakin ennen koulun alkua. Leikkimistä ei saa missään nimessä unohtaa. Se on lapselle kaikkein tärkeintä.

Eli blogin aloittamisesta tulee tänään kuluneeksi 2 vuotta. Ajattelin omistaa tämän postauksen sille, vaikka ei minulla mitään erikoista sanottavaa aiheesta ole. Musablogin pitäminen on sinänsä helppoa, koska maailmassa on niiin paljon hyvää musiikkia. Paljon vaikeampaa on ilmaista itseäni ja keksiä jotain järjellistä sanottavaa siitä mitä reaktioita musiikki minussa aiheuttaa. Kiitos lukijoille ja nyt on oikein hyvä paikka avautua kommenttiboksiin, jos siltä tuntuu.

Musta tuntuu semmoiselta, että tulevaisuus kuulostaa ainakin tälläiseltä (silloin on varmaan maailman paras bändi, kun on varaa piilottaa tälläisiä biisejä sinkkujen b-puoliksi ja julkaista niistä cooleja taidelive videoita):

You only want me when I'm gone

No Age soitti viime perjantaina Lettermanin vieraana ja kieltämättä vitun kova veto. Tää tulee luultavasti Suomen telkusta lähi päivinä, jos joku kanava näyttää vielä Lettermanin ohjelmaa. Ite en sitä kyl nää.

Niceface-Tukholma

Itkin aikaisemmin, kun Ruotsin maalla on enemmän hyviä keikkoja kuin meillä täällä. Päätin sitten käydä katsastamassa minkälaista meno länsinaapurimme keikoilla on. Sopivasti peräkkäisille päiville sattuivat No Agen ja Abe Vigodan sekä Former Ghostsin, Zola Jesuksen ja Xiu Xiun keikat.

Suuremmat ennakko-odotukset kohdistuivat No Agen ja Abe Vigodan keikkaan, joka järjestettiin pimeänä perjantai-iltana Debaser Medisissä. Paljon parempaa line-uppia ei voi yhdeltä keikalta odottaa. No Agen näin vuonna 2008 kutosella - äärettömän kova keikka. Nyt tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus Abe Vigodan näkemiseen. Bändi ei ole hirveästi Euroopassa keikkaillut.

Abe oli kiertueen lämppäri ja sen huomasi. Jotenkin tuntui etteivät he soittaneet aivan täydellä teholla vaan tyytyivät lämmittelijän rooliin. Molemmat bändit soittivat kovaa ja alussa Aben soundi oli aika puuroa, varsinkin vokaalit. Oli pakko siirtyä lavan edestä vähän kauemmas. Setti koostui pelkästään uuden levyn biiseistä, joista kuultiin 8 ensimmäistä. Kieltämättä jäin kaipaamaan pari vanhempaa biisiä. Joka tapauksessa keikasta jäi hyvä fiilis.

Tällä kertaa No Age esiintyi kolmihenkisenä ja taustakankaalle heijastettiin videoita. Kolmas mies, joka soitti samplejä sun muuta noisea, ei tuonut juuri lisäarvoja keikalle. Dean ja Randy pystyivät kuitenkin keskittymään pelkkään soittamiseen. Samaan fiilikseen kuin aikoinaan Kuudennella linjalla päästiin vain 4 biisiä käsittäneessä encoressa, jossa Dean ja Randy olivat lavalla kahdestaan. Ei turhaa bullshittiä vaan raakaa punkia. Encorena kuultiin mm. Boy Void, Brain Burner ja Everybodys Down. Uudelta levyltä kuultiin eniten biisejä ja mm. Glitter kuulosti paremmalta livenä. Common Heat rauhoitti tunnelmaa sopivasti.

Debaser Medis on hiukan Tavastiaa suurempi eikä kumpikaan bändi ollut kotonaan niin suuressa paikassa. Tausvideot täyttivät hyvin tilaa No Agen esityksessä, mutta eivät olleet sen erikoisempia. En tiedä mikä on yleinen käytäntö Ruotsin klubeilla, mutta oli varsin hauskaa, kun vartijat poistivat lavalta yleisöön sukeltaneen miehen. Keikan loputtua myös toinen keikasta humaltunut nuori poistettiin ilman mitään näkyvämpää syytä. Kokonaisuudessaan ilta oli onnistunut. Molemmat bändit heittivät hyvät keikat.

Former Ghosts oli hyvä...

Lauantaina Debaser Slussenilla esiintyivät Xiu Xiu, Zola Jesus ja Former Ghosts. Slussenille mahtui n. 4-500 ihmistä. Siellä No Age ja Abe Vigoda olisivat olleet enemmän kotonaan. Illan aloitti raivokkaasti Former Ghosts. Koko illan paras biisi kuultiin heti alkuun - uuden New Love levyn aloittava The Days Will Get Long Again - esitettiin sellaisella intensiteetillä, että kylmät väreet nousivat, mitä ei klubikeikoilla tapahdu usein. Parin ensimmäisen kappaleen ajan kitaran varressa oli soittamassa Xiu Xiun Jamie Stevart. Setin keskivaiheilla Nika Roza kävi laulamassa Chin Up:n ja The Bull and The Ramin. Former Ghostsin johtohahmo Freddy Rupert antoi jokaisessa biisissä kaikkensa ja aina olisi voitu kysyä perinteinen urheilu kysymys "miltä nyt tuntuu?". Lopputuloksena viikonlopun paras keikka. Mukaan lähti myös Former Ghostsin uusi ja vanha levy. Toivottavasti ne nähdään myös suomen levykauppojen hyllyillä.

Zola Jesuksesta en ole hirveästi innostunut levyltä kuunneltuna. Keikalla ja varsinkin klubilla Nikan hieno ääni tuli vielä paremmin esiin. Nika Roza esiintyi suurimman osan keikasta yksin taustanauhojen kanssa, mikä ei haitannut. Lopussa Xiu Xiu nykyinen naisjäsen tuli avustamaan Nikaa. Mielenkiintoinen keikka ja Zolalla on varmasti valoisa tulevaisuus edessään, vaikka tuskin omassa levyhyllyssäni.

ColdChillwave

Xiu Xiuta en ollut kuullellut paria biisiä lukuunottamatta koskaan. Keikka oli silti hyvä. Nopeammat biisit iskivät paremmin ja lavalla nähtiin jos jonkinmoista soitinta. Kaikki illan esiintyjät vaikuttivat sympaattisilta ihmisiltä eikä minkään tason starailua ollut nähtävissä.

Molemmat keikkapaikat olivat hyviä. Slussen oli jännästi rakennettu sillan alle. Kummallekaan keikalle ei ollut etukäteen myynnissä lippuja. Keikoille pääsi hyvin, kun meni paikalla tarpeeksi ajoissa eikä No Agen keikka edes myynyt loppuun. Xiu Xiun keikalla syntyi lopulta jonoa, mutta ilmeisesti vasta keikan loputtua. Levykauppoja tuli tsekattua muutama. Nimiä muista enkä ostanut mitään. Pet Sounds oli paikoista mielenkiintoisin ja sinne tulee varmasti poikettua, kun seuraavan kerran eksyn Tukholmaan.

No Age: Everything In Between (SubPop)

By Todd Cole

Relaa, älä kelaa.

Meikäläisen vuoden odotetuin levy eikä ole tähän mennessä pettänyt odotuksia. Kuulostaa koko ajan vaan paremmalta. No Agen levyt on aina vaatineet muutaman kuuntelun, että parhaat palat alkavat paljastua ja niin on tämänkin tuotoksen kanssa. Missään vaiheessa ei ole silti pelottanut.



Tällä levyllä bändi laajentaa soundipalettiaan entisestään luonnollisen kehityksen myötä. Dean Spunt ja Randy Randall eivät selvästikään halua jäädä toistamaan itseään. Viime vuotinen Losing Feeling Ep tarjosi jo sampleihin pohjautuvaa biisinkirjoitusta ja samalla linjalla jatketaan, mikä tekee biiseistä jonkin verran monimuotoisempia kuin esimerkiksi Nounsilla (2008). Biisit eivät kuitenkaan merkittävästi eroa entisistä. Kokonaisuudessaan levy on monipuolisempi ja erilainen kokonaisuus kuin Nouns, joka on suoraviivainen tykki ja hengähdystaot ovat vähissä. Uusi levy on pitempi kestoinen ja sillä on enemmän vaihtelua. Löytyy suoria punkrypistyksiä (Fever Dreaming, Depletion), popimpaa kamaa (yllättävä puoliakustinen Common Heat, Valley Hump Crash), kokeellisempaa ja mutkikkaampaa ilmaisua (Life Prowler, Skinned, Sorts) ja täydellisen kuuloisia instrumentaali/noise/ambient paloja (Dusted, Positive Amputation). Tällä kertaa painopiste on liikkunut rauhallisempaa ja popimpaa ilmaisua kohti. Muutos ei tosin ole kovin suuri. Noise/taustarätinä, miksi sitä sitten haluaa kutsua on aikaisempaa monipuolisempaa.



Everything in Between on saanut inspiraationsa elämästä, turpaanvedoista, itkuista, iloista, yhteisöllisyydestä, ehkä ruuasta ja tv:n katselusta. Jo tässä vaiheessa alkaa olla sellainen fiilis, että tämä on vuoden levy minun muistiinpanoissani ja päässäni. Turha sitä asiaa on sen enempää kelata, kun tuntuu hyvältä. Paras tapa nauttia levystä on laittaa aivot narikkaan, rokata ja nauttia. Hymyillä typerä virne kasvoillaan metrossa. Levyn lopussa on voittajafiilis, kun ilotulitteet paukkuvat. Taitavat herrat tietää itsekin olevansa voittajia.



Bändi kävi äänittämässä 18 minuuttisen ambientnoise session WFMU radiokanavalla, jonka voi ladata ainakin täältä. Everything In Between nyt kaupoissa!

Naamataisto/Hirveä imu

Pakko hehkuttaa nyt ensi viikkoa. Vissiin tiistaina pitäisi No Agen ja Deerhunterin uusien levyjen olla kauppojen hyllyillä. Ainakin tiistaina aion rynnistää levykauppaan heti kun pääsen. Tässä piilee myös ongelma. Sijoitan molemmat bändit tämän hetkisen bändilistaukseni top kolmoseen, ehkä jopa top kakkoseen. Pitää olla kohtalon ivaa, että molemmat bändit julkaisevat uudet levynsä samana päivänä. Ei sen pitäisi olla edes mahdollista! Kelailin, että jos kuuntelisin jommankumman ennakkoon, mutta en tiedä kumman. Eihän tämä nyt vakava asia ole, mutta aika vakava kuitenkin. Tässä vielä esimakua molemmista, jos joku ei jostain hyvästä syystä ole niitä nähnyt. No Agen traileri on törkeän makee. Helicopter on vitun hyvä. Hajoo pää (ihan ku se ei muutenki hajois). Veikkaan vielä, että No Age tulee viemään tämän taiston Dean Spuntin naaman mitalla. Ensi viikolla se selviää. Totaalista parhautta on joka tapauksessa luvassa.


No Age - Everything in Between album trailer from Sub Pop Records on Vimeo.




Kuuntelin äsken Nick Trianin mainiota 8 puol ohjelmaa Radio Helsingistä ja hän soitti Tame Impalaa, josta itse kirjoitin joskus alkukesästä. Levyä ei ole vielä näkynyt levykaupoissa. Josko nyt vihdoin olisi sen aika?

Niin ja Mercury palkintokin jaettiin pari viikkoa sitten xx:llä. En jaksanut hirveästi noteerata asiaa, mutta nyt kuunnellasi Wild Beastsin Two Dancers levyä, joka oli myös ehdolla, tuli mieleen, että palkinto meni väärään osoitteeseen. XX on jo melko suosittu ja levy löytyy omastakin hyllystä (haluaako joku ostaa? hype vei mukanaan), mutta Two Dancers paranee vain ajan myötä. Wild Beasts on muutenkin ihmeän aliarvostettu. Luulisi ihmisten tykkäävän. Tai mistä minä tiedän, mun suosikit ei yleensä ole niitä suosituimpia :(:

Fun Powder Plot on viime aikojen parhaita aloitusbiisejä. Hirveä imu. Two Dancers levystä on aikaa jo melkein puolitoista vuotta. Koht vois tulla lisää :)

Ui! Kiva säröpilvi.

Enää pari viikkoa ja sitten Everything In Between on täällä. Ennen sitä vierotusoireita voi lievittää, vaikka No Agen Crystal Castles rmxilla, joka ui kivassa säröpilvessä. Humua, humua, terapiaa.

UUTTA NO AGEEEEEEE

 No Age - Glitter by subpop 

UUTTA NO AGEE!!! Hyvältä kuulostaa! Paha sanoo tässä vaiheessa enempää. Kuuntele itse! 

Railcars

Tähän ei voi muuta sanoa kuin että on äärettömän kova video. They Shoot Music kuvaa artisteja ympäri Wieniä samaan tapaan kuin La Blogotheque tekee Ranskassa. Tällä hetkellä arkistoista löytyy jo kymmenien eri artistien videoita mm. Abe Vigoda, Camera Obscura, Peter Björn and John yms yms yms...



Railcars teki alkuvuodesta Euroopan kiertueen, jolloin tämä video on kuvattu. Kiertue ei ulottunut Suomeen, mikä ei sinänsä haittaa, koska nyt voisi harmittaa, jos keikka olisi tullut missattua. Railcars henkilöityy nuoreen herraan nimeltä Aria Jalali, joka tekee kokeellista poppia, josta tulee vahvasti mieleen Handsome Furs tai Sunset Rubdownin alkuajat. Railcars on ehtinyt jo kiertää Handsome Fursin lämmittelijänä. Takana on pari julkaisua mm. Xiu Xiu mies Jamie Stevartin tuottama esikois Ep Cities Vs. Submarines.



Itse tutustuin bändiin muutama viikko takaperin, kun bändi julkaisi ilmaisen remix Ep:n (Lataa täältä), jolla Railcarsia remixaavat mm. No Age, Lucky Dragons, Xiu Xiu, White Rainbow.... Varsinaiset biisit ovat videon live vetoa meluisampia. Molemmat toimivat hyvin, mutta oon ihan pähkinöissä tosta videosta, se on hyvä!

Remixeistä saan hyvn aasinsillan No Ageen, joka on tehnyt muutamia hyviä remixejä, joista yksi on erityisen hyvä. Oikeastaan yksi parhaista remixeistä, joita olen kuullut. Holy Fuckin Lovely Allen (No Age rmx), se on hyvä!

100: Evoluutio

100. Jee. Tällä kertaa oikeesti :)


En aikaisemmin ajatellut, että 100 postaus osuisi kohdalle tai pitänyt sitä minään erityisenä merkkipaaluna. Viime aikoina eri blogeissa on tullut vastaan näitä sadansia postauksia niin päätin itsekin pyhittää luvun. Bloggailuni lähti alkuun hitaasti ja sitemmin muuttunut aktiivisemmaksi. Ei tähän vielä(kään) liity sen kummempaa ideologiaa. Asioita tapahtuu satunnaisesti ja kirjoitan asioista mitkä kiinnostavat. Onneksi joku myös lukee tätä niin ei mene kaikki ilo vain omaan taskuun. Blogi on ollut hyvä paikka purkaa musiikki intoilua järkevästi ja kirjoittaa, kun muuten ei tällä hetkellä tule paljoa kirjoiteltua. Blogin kehitystä kuvailisin sanoilla hidas evoluutio. Ameebat muuttuvat apinoiksi ja apinat vähitellen ihmisiksi. Tiedä sitten missä vaiheessa tämä blogi on.
Tulevaisuus on avoin.

Tää tuntu sopivan tähän paikkaan. I Hold You, I Hold The Sound.

Eraser! Lemppari videoita. Ei tullu parempaakaan just nyt mieleen, Lemppari bändi.

No Age "Eraser" from A Bruntel on Vimeo.

Fudiksen mm-kisat ollut hirveetä nyhväystä tähän asti. No, eka kierros vast menos.

Keksi oma otsikko

No Age on maailman siistein bändi. Tässä taas yksi todistus siitä. Aikaisemmin kerroin, että bändi teki soundtrackin Aanteni lyhytelokuvaan. Vähän aikaa sitten bändi versioi soundtrackin livenä, joka on nyt ladattavissa bändin blogissa mp3 muodossa. Tuloksena 16 minuutin noisedrone möhkäle, joka esittelee taas uusi puolia bändistä.

Pitchfork haastatteli Wolf Paraden Dan Boeckneria, joka kertoi että bändin kolmos albumi on tulossa kesä - heinäkuun vaihteessa ja kantaa mahdollisesti nimeä Expo 86.

The Tripwire haastetteli No Age:n kaveripunkbändiä Abe Vigodaa pizzojen äärellä. Bändi paljastaa mm. että uusi levy on tulossa (VASTA) ensi syksynä, levyn tuotti Chris Coady, joka tuotti Beach Housen Teen Dreamin, levyn tämän hetkinen nimi on Crush ja uusina elementteinä mukana elektroniikkaa ja koskettimiä. Bändi kiertää tällä hetkellä Vampire Weekendin lämmittelijänä. Uuden Crush biisin demon voi käydä kuuntelemassa bändin Myspacessa.


Eating Pizza with Abe Vigoda from The Tripwire on Vimeo.

Aanteni

Aanteni on valokuvaaja Todd Cole:n lyhytelokuva, jonka on puvustanut Rodarte (jos tiedät muodista jotain, voi soittaa hälytyskelloja, itsellä ei) ja hienon soundtrackin tehnyt No Age. Jonkinsortin Sci-fi trilleri on kyseessä. Muistuttaa myös Avaruusseikkailu: 2001:stä.

Filmin voi katsoa täältä

Hardcore do you want more?

En hirveästi kuuntelu rankempaa musaa, jos musiikkia haluaa määritellä rankemmaksi. Rankemmalla tarkoitan lähinnä metallia. Kyllä varmaan löytyy metallia, josta minäkin tykkään, mutta en ole koskaan ollut siitä kovin kiinnostunut. Silloin kun haluan kuunnella jotain rankempaa kuuntelen ainakin näitä levyjä.

Mitä tiedän hardcoresta? Enpä paljon mitään, joten en ala pätemään, mutta tykkään parista levystä, jotka voi määritellä hardcoreksi, vaikka ne eivät sitä puhtaimmassa mielessä varmasti olekaan.

Wives oli Losilainen hardcore bändi, joka julkaisi yhden loistavan albumin Erect The Youth Problem (2004) . Tämän jälkeen yhtye hajosi ja 2 bändin hemmoa perustivat bändin nimeltä No Age. Levy sisältää paljon ravokkaan lyhyitä biisejä, jotka sinkoilevat paikasta toiseen. Viimeisen kappaleen nimi on Fun Fun Fun, mikä osaltaan tiivistää koko levyn. Sanottavaa löytyy, mutta ei olla liian vakavia ja osataan pitää hauskaa. Levyä kuunnellessa ei voi välttää pientä hymyn karetta hetkittäin. Ilman No Age fanitustani en luultavasti olisi koskaan tutustunut bändiin. Kaoottinen meluaminen puhdistaa mieltä ja kehoa ajoittain.


Fucked Up on yksi hardcoren lippulaivoista tällä hetkellä, jos bändiä voi enää suoraan hardcoren kenttään liittää. Mielummin kutsuisin bändiä kokeelliseksi hardcoreksi. Joka tapauksessa bändin parin vuoden takainen Chemistry Of Common Life (2008) on hieno levy. Jätin bändin pitkään huomiotta hardcore leimansa vuoksi, mikä oli tyhmyyttä. Ennen kaikkea Fucked Up tekee mielenkiintoista ja kunnianhimoista musiikkia ja omaa hardcore bändille loistavan nimen.


Kolmantena bändinä heitän ilmoille vielä Pissed Jeansin, loistava nimi bändillä (taas). Noise Rockia hardcoren sijaan, vaikka samoilla vesillä liikutaan. Tutustuin bändiin viime vuotisen King of Jeans (2009) levyn myötä. Levy kuullostaa nuorten turhautuneiden, kyllästyneiden ja vihaisten miesten tuotokselta ja ketä nyt ei joskus vituttaisi? Kaikki vihaiset ihmiset kuunnelkaa, vaikka tätä levyä ennemmin kuin puratte vihanne väkivaltana muita kohtaan.

No Age Daytrotter Session

LA:n velikullat kävivät äänittämässä Daytrotter:lla 3 uutta biisiä. The Fader kehui kuinka No Age saa kaiken tuntumaan hauskalta ja yllättävältä. Allekirjoitan. Olo on taas kuin lapsella karkkipäivänä.

Levytulva

 Alkuvuosi on ollut yhtä levytulvaa, mikä on hieno asia, mutta siinä on yksi paha pulmakin: en ehdi kuuntelemaan kaikkea mikä kiinnostaisi! En aio kuitenkaan ottaa stressiä asiasta. Pitää vain nauttia kaikista herkuista aikanaan ja sitten kun ne sattuvat osumaan kohdalleen.

Pitchforkki tarjoaa tänään tälläistä No Age haastista. Kyse on siis bändistä, joka on julkaissut kaksi aivan liian hyvää albumia: Weirdo Rippersin ja Nounssin ja tykitti mahtikeikan elokuussa 2008 kuudennella linjalla. Jos olet heidät missannut, se on oma vikasi. En jaksa nähdä vaivaa ja kirjoittaa kuinka överin liian hyviä he ovat. Uutta No Age levyä pukkaa haastiksen mukaan jo tänä vuonna. Sub Pop julkaiskaa se levy jo kesällä!

Toro y moi:n eka levy Causers Of This tulee ulos joskus näihin aikoihin. En ole koko levyn hyvyydestä vielä vakuuttunut, mutta levyn avaava blessa on ainakin pelkkää kiimaa. Videokin edustaa sitä ylempää keskiluokkaa. Tykkään.

2009 parhaat videot

Palaan vielä vuoteen 2009. Ihanaisen kaukaiselle 00-luvulle! Ehdokkaat vuoden 2009 parhaaksi videoksi ovat:

No Age: Losing Feeling



St. Vincent: Marrow



Eipä niitä sitten ollutkaan kuin kaksi. Molempi parempi.