Listat on kivoi, vaikka niiden avulla ei voi musiikkia arvottaa. Muut voivat tutkia omaa listaani ja ehkä löytää jotain kivaa tai ajatella, että eihän toi tiedä mitään.
Tänä vuonna listaaminen oli todella vaikeaa, koska hyviä levyjä on tullut niin paljon. Monia hyviä levyjä olen varmasti jättänyt huomioimatta. Välillä tuntuu, että levyjä on tullut kuunneltua liikaakin. Onko se mahdollista? Alla oleva lista on oma mielipiteeni eikä siitä tarvitse pitää. Olisi kiva kuulla kommentteja ja ehdotuksia levyistä, joita olen missannut. Kaikki tietää kuitenkin paremmin ite. Linkit spotifyyn, mikäli levyt siellä, muuten myspaceen. Ja ilman isompia selittelyitä tältä näyttää oma listani:
20. Lower Dens: Twin-Hand Movement (Gnomonsong)
20. sija kuuluu potentiaaliselle yllättäjälle. En ole vielä ehtinyt kuuntelemaan levyä tarpeeksi muodostaakseni kunnon mielipidettä, mutta silti se kolkuttelee listalle. Luultavasti se tulee ajan kanssa nousemaan. Voin toki olla väärässä.
19. Owen Pallett: Heartland (Domino)
Alkuvuoden levy, joka on ollut pitkään kadoksissa. Nyt listauksia miettiessä ei tänä vuonna kuitenkaan löytynyt 20:tä tätä parempaa levyä. Hieno ja nautittava kokonaisuus persoonalliselta artistilta. Tavastian keikka oli hieno. Caribou coverin, kun saisi vielä levylle....
18. High Places: High Places vs. Mankind (Thrill Jockey)
Pieni pettymys kokonaisuudessaan, mutta bändin ainutlaatuinen ja kerroksellinen soundi pitää levyn listalla. Paljon hyviä biisejä, mutta parissa kohtaa levy lähtee hitusen verran harhailemaan sivupoluille.
17. Four Tet: There is Love in You (Domino)
Pitää sitä elektroonista musiikkia listalla olla muuten niin kitara painotteisella listalla. Levy on täynnä lempeetä biittiä ja ambienssia. Hyväilee korvia ja sielua.
16. Emeralds: Does It Look Like I'm Here? (Editions Mego)
Menin ensimmäiselle kaupalliselle avaruuslennoille. Kaiuttimista soitettiin tätä levyä. Joku pyysi sammuttamaan tämän paskan. Sen jälkeen kuulosti kuitenkin aivan samalta. Pitkät dronekaaret vaihtuivat tällä levyllä hallitumpiin avaruudellisiin "syna"pop paloihin ja sci-fi takaa-ajoihin. Toimii vain niin hyvin! mm. opiskellessa.
15. Former Ghosts: New Love. (Upset The Rhythm)
Kerrankin on siistiä olla eri mieltä kuin musiikkimediat esim. p4k, koska hyvin usein makumme menevät aika yksiin. Onko siinä jotain väärää? En jaksa enää välittää.
New Love on taidokas ja hetkittäin raivokas levy särkyneestä sydämmestä. Hyvää tummaa elektronista ja kokeellista pop-musiikkia.
14. Woods: At Echo Lake (Woodsist)
Uusi Woods on suoraviivaisempaa ja biisikeskeisempää, mistä tykkään itse enemmän. Woods kuulostaa nimensä mukaan edelleen siltä kuin levy olisi äänitetty metsässä. Lo-fi ei ole itsetarkoitus vaan se vain on, koska se kuulostaa hyvältä. Hyviä folk/pop biisejä kauttaaltaan maustettuna metsän äänillä ja pörinöillä.
13. Minä ja Ville Ahonen: Minä ja Ville Ahonen (Johanna Kustannus)
Ville Ahonen tuli aika puuntakaa, positiivisesti. On erittäin mukava kuulla hyvin sanoitettua ja tehtyä suomalaista musiikkia, joka ei pelkää kulkea vasenta laitaa pitkin, ja joka tunkeutuu luihin ja ytimiin. Tulevaisuudessa aion pitää korvia auki enemmän kotimaiselle musiikille.
12. Julian Lynch: Mare (Olde English Spelling Bee)
Salakavalan vähäeleinen ja silti paljon sisältävä levy. Hätäisempi kuuntelija saattaa missata koko levyn hienouden. Onko tämä folkkia vai ambientia? En tiedä. Se on jossain siellä välissä. Superherkullisen levystä tekevät kaikki eri soittimet, joita en osaa edes nimetä. Yllättävä ja täydellinen chillailu, himmailu levy, joka ei ole pelkkää äänitapettia. Kaikkien pitäisi kuunnella.
11. Wild Nothing: Gemini (Captured Tracks)
Kun olin pieni, äitini luki minulle iltasatuja. Uusi satusetäni on vasta vähän yli parikymppinen Jack Tatum ja hänen yhtyeensä Wild Nothing. Lapsuuden nostalgiaa huokuva 80-luvulle kumartava pop-levy, joka rauhoittaa ja tuottaa hyvää mieltä, vaikka pohjavireet saattavat ajoin olla synkkiä.
10. Liars: Sisterworld (Mute)
Outo levy. Vaikea levy. Tähänkin levyyn on ollut vaikea päästä sisälle. Levyn maailma on vainoharhainen ja hidas. Muutamissa kohdissa jännitys ja raivo purkautuu. Joku kirjoitti, että levystä saisi hyvän soundtrackin kauhuleffaan. Lopussa on havaittavissa pientä lämpöä. Mikään muu levy ei vain kuulosta tältä ja siksi se on niin ainutlaatuinen. Sisterworld ei ole paras Liars levy, mutta se on silti hyvä, outo ja ainutlaatuinen.
9. Beach House: Teen Dream (Sub Pop)
Eka kelasin ettei tää levy tulis olemaan näin korkealla. Kieltämättä en ole levyä vuoden mittaan hirveästi kuunnellut alkuvuoden jälkeen. Nyt tätä listaa miettiessä kuuntelin levyn kerran, jos toisenkin ja on se vaan hyvä levy. Ei lähellekkään yhtää huonoa biisiä. Beach House on kehittynyt edellisestä Devotion levystään. Kaikki kuulostaa paremmalta, koskettimet, kitarat, rummut ja laulu, josta täytyy antaa Victoria Legrandille vuoden laulaja -palkinto.
8. Tame Impala: Innerspeaker (Modular)
Kehyskertomus: Bongasin bändin keväällä Gorilla vs Bearista ja etenkin nimi jäi mieleen. Ennen kuin olin kuullut musiikkia, ajattelin bändin olevan jotain Sublime Frequenciesin julkaisemaa Afrikka musaa. Oli pakko kuunnella. Yllätyin positiivisesti. Levy happoilee rapeasti ja leijuu värikkäästi. Melodiat hyväilet korvia. Psykedeelinen rock ei ole koskaan oikein iskenyt ennen tätä. Sitä en vain tajua, että miksi levyn Euroopan julkaisua piti pantata monta kuukautta? Prkl!
7. Deerhunter: Halcyon Digest (4AD)
Jotenkin Halcyon Digest on ollut vaikea levy itselle. Odotin levyä ja alkuun se oli pettymys. Eihän tästä ole pakko tykätä, mutta kun olen tykännyt kaikesta mitä Deerhunter on tehnyt. Levy on kuitenkin hiipinyt aina uudelleen kuunteluun niin kuin hyvillä levyillä on tapana. En voi vieläkään sanoa sitä paremmaksi kuin edeltäjänsä, mutta on minulla koko elämä aikaa. Yleensä ne hitaat jutut on niitä parhaimpia. Samuli Knuuti kiteytti levyn hyvin Rumban arviossaan: "Halcyon Digest on on helposti kuunneltava, mutta vaikeasti hahmotettava levy."
6. Beach Fossils: Beach Fossils (Captured Tracks)
Vuoden pop-levy. Ei tämä ole millään lailla erikoinen levy. Se on levy täynnä hyviä biisejä ja tykkään levyn yksinkertaisen tehokkaasta äänimaailmasta: kitarat ja laulu kaikuvat, rummut paukkuvat monotonisesti. Keväällä tätä tuli kuunneltua niin paljon ettei enempää edes pysty. Nyt vihdoin sain levyn atlantin takaa, kun ei sitä täältä saa. Joku vain varasti ensimmäisen kappaleen matkalla tai se päätyi atlantin pohjaan kalojen ruuaksi.
5. Abe Vigoda: Crush (PPM/Bella Union)
Abe Abe Abe minkä taas teit? Suunnanmuutoksen? Kyllä! Hyvän levyn? Kyllä. Osasin odottaa uudelta levyltä muuta kuin tropical punkia. Throwing Shade oli silti yllätys ja kesti hetken päästä jyvällä biisistä ja koko levystä. Ehkä kuvaavinta on se, että Throwing Shade taitaa olla tällä hetkellä vuoden kuunnelluin biisini. Hitaasti hyvää tulee ja levy alkaa aina kummittelemaan uudestaan takaraivossa. Oli myös hienoa nähdä bändi livenä Tukholmassa.
4. Women: Public Strain (Jagjaguwar)
Womenin olin jo hiukan unohtanut ennen uutta albumia. Mikä oli hyvä asia, koska odotukseni eivät olleet liian korkealla. Eyesore oli rakkautta ensi kuunteluilla ja koko levy aukeni pikku hiljaa paljastaen uusia suosikkeja - koko levyn verran. Bändin visio on kehittynyt ja kokonaisuus sekä biisit ovat tällä kertaa entistä paremmin hallussa. Melu kohtaa melodian ja lopputulos on harvoin kuulostanut paremmalta. Toivottavasti bändi saa ratkottua erimielisyytensä ja tuottaa lisää herkkua, koska uskon sillä olevan monia muita paremmat edellytykset siihen.
3. Infinite Body: Carve Out The Face Of My God (PPM)
Sulattaa jäiset aivot. Pimeiden ja kylmien aikojen levy. Kun lumi puhaltaa naamaan ja väsyttää, on syytä sukeltaa suloiseen meluun, jonka alla pesii suloinen melodia. Levy raastaa tunteesta tunnelmasta toiseen luoden hienon kokonaisuuden. Mm. tämä levy todistaa ettei musiikissa tarvita rytmejä. En ole aikaisemmin jäänyt mihinkään drone artistiin tai levyyn yhtä pahasti koukkuun. Ilman melua tämä menisi yleisesti määritellystä rentoutumismusiikista, mutta melu tekee siitä juuri niin nautittavan. Levyn kannet ovat vuoden hienoimmat.
2. Titus Andronicus: The Monitor (XL)
Alkuvuoden ehdottomasti kovin levy. Pitkään epäilin pystyykö mikään muu levy kiilaamaan levyn edelle tällä listalla. Viime aikoina levyä en ole hirveästi kuunnellut levyä, mutta keväisten tunteiden muistelot riittävät nostamaan sen kakkospaikalle. Vuoden suuruudenhulluin kokonaisuus, joka menee yli sieltä missä rima on korkeimmalla laskeutuen tyylikkäästi kännissä ojan pohjalle. Vieläkin ylistykset meinaavat mennä hulinoiksi, kun yritän kirjoittaa levystä. Hieno kehyskertomus sisällissodasta, taisteluista, kännäämisestä ja yhden miehen sydänsuruista. Tekee mieli lähteä barrikaadeille. Propsit vuoden toiseksi hienoimmista kansista.
1. No Age: Everything In Between (Sub Pop)
Ykköslevyn valinta tuntui jopa liian helpolta. Olenko puolueellinen? Lempibändi = vuoden ykköslevy. Levyä on äärimmäisen helppo kuunnella. Tuntuu kuin sen sisältämät äänet olisi suunniteltu värähtelemään samalla taajuudella itseni kanssa. Ei ole väliä sisältäisikö levy biisejä vai vain pelkkää ääntä. Muilla yhtyeillä ei vain ollut mitään mahdollisuuksia, eikä siinä ole mitään pahaa. Ei varmasti mikään yleinen vuoden levy, mutta itselleni kyllä. Levy on todella tasainen kokonaisuutena ja yksittäisiä biisejä on vaikea nostaa yli muiden. Kuvaavaa on, etten vieläkään tiedä lempibiisiäni levyltä. Levystä tulee hyvä mieli, olo. Sen kanssa voi myös angstata. No Age on laajentanut skaalaansa onnistuneesti. Tuntuu, että mitä tahansa he tekevät se on hyvää. Toivon mukaan myös tulevaisuudessa.
Nämä levyt eivät yltäneet listalla, mutta niitä ei kannata unohtaa:
Big Troubles: Worry
Spectrals: A Spectrals Extended Play
Weekend: Sports
Small Black: New Chain
Delay Trees: Delay Trees
Yellow Swans: Going Places
