Get Lost

Huomasin, että keskeneräisiä kirjoituksia odottaa julkaisuaan. Tai ainahan niitä on ollut, mutta päätin hoitaa ne alta pois ja tyhjentää pöydän. Turhat mäkeen ja vähemmän turhista valmista materiaalia. Saa nähdä onnistuuko, kun uusia aiheita ja tärkeämpää tekemistä olisi tarjolla. Mutta näin niitä on hyvä pakoilla.

Postaus Mark McGuiren uudesta levystä sai alkunsa jo pari kuukautta sitten ja jäi kesken. Se sisälsi arviota Markin emobändin Emeraldsin keikalta. Nyt levy on julkaistu ja on nyt kuuntelussa, mutta päätin kirjoittaa parin kuukauden takaiset havaintoni hiukan muunneltuina. Uskon uuden levyn laatuun, mutta arviot jääköön sikseen.

Emeraldsin keikalla tilanne vaikutti hieman absurdilta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi - yleisö jopa hiukan heilui. Ei Emeralds kuitenkaan ole tanssimusaa (tai miksei?). Salissa oli silti yksi henkilö joka antoi kaikkensa: tulevaisuuden kruunaamaton kitarasankari Mark McGuire. Hän riuhtoi ja piiskasi kitaraansa kuin raivotautinen urheilija. Se oli mahtavaa.

Uusi levy on nimeltään Get Lost kuten on myös uusi biisi. Se on mahtava. Kitara tanssii kevyesti ja kauniisti. Lopussa Mark päästää raivoavan urheilijan irti. Sitten leijutaan särössä. Se on kaunista.

Mark McGuire

Emeraldsin Does It Look Like I'm Here? levy kuuluu vuoden parhaimmistoon. Bändin kitaristi Mark McGuirella on ollut aikaa tehdä myös soololevy Living with Yourself, mikä ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta ensimmäinen laajemman painoksen julkaisu. Nyt ulkona on jo myös uusi kasetti.

Todennäköisesti en olisi ottanut levyä kuunteluun ilman Emeralds kytkentää. Ensimmäinen maistiainen Brain Storm (For Erin) vakuuttaa paatuneen kuuntelijan melko nopeasti ja kasvaa vain kuunteluiden myötä. Koulumatkan aikana en saanut biisin alun kitarakuvioita päästäni muuten kuin kuuntelemalla sen iPodin välityksellä. Tästä syntyi hirveä tarve saada kuulla lisää kitaroihin perustuvaa utu-sävellysmusiikkia(?).





Living With Yourself levyllä McGuire rakentuvat hitaasti kasaantuvien akustisten ja elektronisten kitarakuvioiden ja looppien ympärille. Emeraldsiin verrattanut kitaroita on tällä levyllä yhtä paljon kuin synia Emeralsin levyllä ja päinvastoin. McGuiren soolotuotanto seisoo omilla jaloillaan, eikä Emeraldsin apinoinnista voi puhua, vaikka samoja viboja on havaittavissa. Teemallisesti levy käsittelee ihmissuhteiden muutoksia elämän mittaan. Sanoituksia ei tietenkään levyllä ole, mutta parissa kohtaa McGuire sämplää nauhoituksia, jotka hänen isänsä on äänittänyt 90-luvulla. Nauhoituksilla kuullaan mm. pienen Markin ja hänen veljensä puhetta. Ne ovat sen verran hellyyttäviä, että pelkästään niissä on syy kuunnella levy.



Tsekkaa levy spotidydysta ja sen jälkeen metsästä kasetteja.